Huurretta ja hiusjäätä

Kasvillisuus on kietoutunut jääkidekerrokseen. 

Vihdoin herään sumuiseen pakkasaamuun. Kun katson ikkunasta ulos, mielessä on vain yksi ajatus: tänään kamera ei jää kodin nurkkaan lojumaan. Jotenkin on pakko sovittaa muutama kuvaushetki työn lomaan.

Paperityöt vaativat hetken konttorilla. Raikkaan ulkoilman kutsu vie minut kuitenkin pikaisesti maastokierrokselle. Sankka sumu ja pakkanen luovat maagisen tunnelman maiseman ylle. Tutut pellot ja metsäsaarekkeet näyttäytyvät lähes tunnistamattomina. Yksittäinen puu keskellä usvaista peltoa tallentuu kameraan.

Kasvillisuus on kietoutunut jääkidekerrokseen. Uskomaton näky kerta kaikkiaan. Auringon kajastaessa sumun seasta tiedän, että aikaa ei ole liiemmälti hukattavissa. Tämä käsittämätön luonnonnäytelmä voi olla lämpötilan noustessa hetkessä ohitse. Paksu huurre havupuiden oksilla onkin oiva kuvauskohde. Harmaa aamu ei valitettavasti anna kiteille parasta mahdollista loistetta.

Harmaa aamu enteilee ilman lämpenemistä. 

Edellispäiväisen suojan jälkeinen muutaman asteen pakkanen yöllä on tarkoittanut sitä, että yksi ainakin omasta mielestäni kiehtovimmista luonnonilmiöistä on tullut mahdolliseksi. Hakeudun lehtipuuvaltaisen metsikön suojaan ja alan hakea kosteasta maasta lahoamispisteessä olevia oksia. Eikä aikaakaan, kun löydän toivomaani vaaleata hiusjäätä. Puun jäätyessä lahoavassa lehtipuussa oleva kosteus ei mahdu puun sisään, joten kapillaarivoimat lykkäävät sen ulos. Puun pinnalla olevat liilatali-nimisen sienirihmaston päät edesauttavat erittäin ohuiden ”hiusten” muodostumista. Varsin mielenkiintoista siis.

Kahden vuoden mittainen matkani blogistina on tällä erää ohi. Kiitän lukijoitani mielenkiinnosta kuviani ja tekstejäni kohtaan. Erityisesti olen kiitollinen monille saamastani kannustuksesta. Tätä on ollut hienoa tehdä.

Rauhallista joulun odotusta kaikille!