Ikkunaentisöijä Tiina Raitaoja, Hausjärven Oitti Ikkunaprinsessa
Tiina Raitaojan verstas on Puujaan kartanossa Oitissa. Hän asuu perheensä kanssa remontoimassaan työväen saunassa verstaan naapurissa.13.4.201616:00
”Ei minun pitänyt miksikään ikkunaentisöijäksi ryhtyä. Opiskelin Hyvinkäällä agrologiksi ja työskentelin Valiolla maitotilaneuvojana. Hoitovapaalla kuulin ammattiin valmistavasta ikkunaentisöijän koulutuksesta.
Kiinnostuin siitä, sillä olen aina ollut käsillä tekijä. Pistin firman pystyyn heti koulutuksen alussa ja mieleenpainuvin hetki oli, kun työn touhussa ihan hoitovapaan lopussa muistin, että mullahan on ihan oikeakin duuni. Että täytyy soittaa sinne, etten tule enää.
Sain koulutuksesta paljon, ja kun se loppui, koin olevani valmis tällä alalla. Kertaakaan ei ole tullut sellainen olo, ettei me osattaisi.
Yritykseni Sininen Ikkuna työllistää minun lisäkseni kaksi työntekijää. On minulla ollut jopa kahdeksan ihmistä töissä, mutta teen mieluummin pienesti ja hyvin kuin pyöritän isompaa yritystä. Tykkään verstastyöstä eniten, mutta jos on paljon työntekijöitä, joutuu tekemään niin paljon muutakin ja duunit kaatuu niskaan.
Aluksi yritin palkata osaamista, mutta nyt haen asennetta. Että on valmis tekemään duunia, haluaa vastata asiakkaiden tarpeisiin ja vielä ylittää ne. Meidän asiakkaat on usein ihan äimänä, kun ne näkevät uusitut ikkunansa. Se on se, millä jaksan.
Tämän alan osaajia on vähän. Mulla on monta vuotta ollut parin vuoden jono. Osaajille on aina kysyntää eli niille, jotka tekee, mitä sovitaan ja aikataulussa.
Valikoin sellaisia asiakkaita, jotka ovat aidosti kiinnostuneita vanhan säilyttämisestä ja ymmärtävät, miten paljon työtä ikkunoiden kunnostaminen vaatii.
Yhteen ikkunanpuitteeseen menee vähintään muutama tunti. Maksimia ei olekaan. Työvaiheita on paljon – joku on laskenut, että 80. Ikkunat pintakäsitellään, mutta niiden pitää myös toimia. Vanhat ikkunat on usein naulattu kiinni ja sormihaat maalattu umpeen. Me tsekataan, että ne toimivat.
Lasit ja helat irrotetaan ja puitteet skrabataan puupuhtaiksi. Sitten taas hiotaan. Koska maalikerroksia on yleensä useita, ne on paras poistaa kokonaan, ja se on työlästä. On paljon ikkunoita, jotka on vain maalattu 30 vuoden välein kaiken pölyn ja sammalen päälle.
Joskus näkee ihan järkyttäviä raatoja, mutta lähes kaikki saa kunnostettua. Lahot kohdat pitää tietysti uusia.
Puupuhdas puite pohjustetaan pellavaöljyllä ja maalataan kolmeen kertaan pellavaöljymaalilla. Sitten lasitetaan ja käsitellään pellavaöljykitillä. Lopuksi viimeistellään ja leikataan maalireunat silmille siisteiksi, kiinnitetään helat ja pestään lasit, että ne on kiva palauttaa asiakkaalle.
Käytämme aina mieluiten vanhaa lasia, joka on eläväpintaista, tai ostamme sellaista Venäjältä. Uusi lasi on liian tasaista, kuin musta aukko.
Käsittelemme ikkunanpuitteet aina omalla verstaalla, mutta karmit korjaamme talossa, jos en saa asiakasta puhuttua ympäri, että hän kunnostaisi karmit itse. Ei ole kiva roikkua apinana ikkuna-aukoissa kuumailmapuhaltimen kanssa.
Tässä työssä haasteellisinta on työn suunnittelu ja työmäärän hallinta. Koko ajan pitää olla jotain työn alla, silloinkin, kun maalit kuivuvat. Työntekijöiden on voitava tehdä kahdeksan tunnin päiviä.
Olen saanut tästä toimeentulon, mutta tunteja joutuu tekemään paljon enemmän kuin toisen palveluksessa. Mutta jos lähden katsomaan uutta kohdetta, ei se edes tunnu työltä. Eikä tätä pystyisi tekemään, jos ei työtä rakastaisi.
Ei minusta olisi toimistossa istujaksi. Olen aina tykännyt duuneista, joissa aika kuluu nopeasti ja joutuu katsomaan kelloa vain siksi, että ehtiikö vielä tehdä jotain.
Vanhojen maalien poisto on riskipeliä, niissä voi olla lyijyä. Käytämme aina raitisilmamaskia. Muuten materiaaleissa ei ole mitään myrkkyjä eikä työstä kerry juuri mitään päästöjä.
Fyysisesti työ on aika rankkaa. Ranteet vaativat jo tukea, ja jatkuva etukeno käy polvien päälle. Toisaalta toimistotyössä kärsin noidannuolista, mutta niitä ei ole ollut tässä työssä kertaakaan, siis kahdeksaan vuoteen.
On harmillista, että olen jo 40 enkä 20, sillä olen tottunut tekemään, mitä haluan, ilman fyysisiä rajoitteita.
Unelmakohteeni on aina haasteellinen. En voi elää ilman haasteita. Vaikka tiedän, että edessä on järkyttävä duuni enkä voi laskuttaa kaikesta, niin kun saat jotain niin rämää säilytetyksi, se motivoi. Meille valikoituvat kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet.
Olen tosi ylpeä ammatistani. Asiakkaat ovat tyytyväisiä, ja minä pystyn elättämään itseni käsityöllä ja pyörittämään tällaista firmaa. Se on se jokin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
