Laulut raikaa kotimaan taikaa

Johannes Wiehn 

Markku vuorikari 

Kari Salonen 

Maakuntalauluissa korostuvat maakuntien erityispiirteet, joskus hieman pönäkälläkin tavalla. Onhan niihin ladattu niin paljon tunteita ja asenteita.

Laulut perustuvat niin sanottuun topeliaaniseen historiakäsitykseen, joka maalaa kuvaa ihanteellisesta ja ahkerasta Suomen kansasta. Elämäntyöllään suomalaisuuden määritelmää muovanneen Zacharias Topeliuksen (1818–1898) elämänkatsomuksen ytimessä olivat koti, uskonto ja isänmaa sekä luonnonrakkaus.

Näiden nostattavien ja mahtipontisten teemojen lisäksi maakuntalauluista löytyy aimo annos hurttia huumoria ja tietenkin myös ripaus nurkkapatriotismia.

Laulut vahvistivat osaltaan yhteisöllisyyden tunnetta 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella luoden identiteettiä tulevalle itsenäiselle Suomelle. Ihmiset tutustuivat sävelmiin niin kansakoulujen ja yhdistysten iltamissa kuin heräävän kansakunnan laulujuhlissakin.

Jokaisella maakunnalla on nykyisin oma laulunsa. Ne ovat joko maakuntien kunniaksi varta vasten sävellettyjä tai myöhemmin tähän tarkoitukseen valittuja lauluja. Paikoin eri maakunnilla voi olla yhteinenkin tunnussävelmä.

Maakuntalauluista vanhin on Savolaisen laulu, joka esitettiin ensimmäisen kerran ravintola Kaisaniemessä Savo-Karjalaisen osakunnan lopettajaisillassa joulukuussa 1852. Laulun tekijät, Karl Collan ja sanoittaja August Ahlqvist olivat osakunnan entisiä jäseniä.

Vaikka laulussa kerrotaan humisevista hongista ja rauhaisista laaksoista, löytyy säkeistöistä karumpiakin kielikuvia:

”Täss’ Savon joukko tappeli ja joka kynsi kylmeni edestä Suomenmaan.”

Myös ”satusetä” Topelius kunnostautui maakuntalaulun tekijänä. Häneltä tilattiin runo Vaasan marssiin (alunperin Wasa Gymnasisters Sång). Sävellyksestä vastasi Savolaisen laulusta tuttu Karl Collan ja suomenkielisistä sanoista Alpo Noponen.

Vaasan marssi on nykyisin kahden maakunnan eli Etelä-Pohjanmaan ja rannikon Pohjanmaan maakuntalaulu.

”Miss’ laaja aukee Pohjanmaa, veet merten virtain vaahtoaa. Me siellä maassa hallojen niin kasvoimme kuin kuuset sen.”

Aina eivät maakuntien tunnuslaulut ole syntyneet helposti, ja yhteistä säveltä on joskus jouduttu etsimään pitkäänkin. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat, kuinka ollakaan, hämäläiset, jotka etsivät itselleen sopivaa laulua peräti 60 vuoden ajan parinkymmenen ehdokkaan joukosta.

Lopulta sopiva löytyikin, kun J.H. Erkko sanoitti Hämäläisten laulun vanhan saksalaisen kansansävelmän pohjalle. Lieneekö kirjoittajalla ollut pilkettä silmäkulmassaan kuvatessaan hitaita ja harkitsevaisia hämäläisiä:

”…uljaita on urhoja, on järkeä, on kuntoa, jos toimeen tartutaan.”

Vikkelät karjalaisetkaan eivät saaneet maakuntalauluaan aikaiseksi kovin nopealla aikataululla. Karjalaisten laulun säveltänyt ja sanoittanut P.J. Hannikainen hioi laulua 18 vuoden ajan.

Työn tuloksena sävelmästä syntyi kymmeniä eri versioita, kunnes lopullinen versio esitettiin vuonna 1899. Karjalan maine laulajien ja soittajien maakuntana sai laulusta lisävahvistusta:

”Vaan kun onnen päivän koitto Suomelle taas sarastaa, silloin riemun suuri soitto Karjalasta kajahtaa.”

Karjalaisten laulu kuuluu suosituimpiin maakuntalauluihin. Sitä on soittanut esimerkiksi lappeenrantalainen Kotiteollisuus-yhtye keikkojensa aluksi. Suosikkeihin lukeutuu myös Nälkämaan laulu (tai Kainuun marssi), josta on tehty myöhemmin jopa twist-versio.

Kajaanin maanviljelysseura tilasi vuonna 1911 laulun tekstin Ilmari Kiannolta ja sävellyksen Oskar Merikannolta.

Mainittakoon, että Merikanto sävelsi Nälkämaan laulun Italian auringossa, siis varsin kaukana Kainuun korpimaisemista.

”Meidän on uudesta luotava maa, raukat vaan menköhöt merten taa!”

Aivan yhtä leppoisissa tunnelmissa ei syntynyt Satakunnan laulu, joka esitettiin ensimmäisen kerran Länsi-Suomen kansanopiston 20-vuotisjuhlassa vuonna 1912. Laulun sanoitti opiston johtajatar Aino Voipio ja sävelsi Rauman seminaarin musiikin lehtori Aksel Törnudd.

Perimätiedon mukaan Voipio teljettiin kansanopiston kamariin, kunnes laulun sanat olivat valmiit. Opiston ikkunasta avautuva maalaismaisema kirvoitti kuitenkin ylevän tekstin:

”Kauas missä katse kantaa yli peltojen, missä kaartaa taivon rantaa salo sininen, siellä Satakunnan kansa tyynnä kyntää aurallansa maata isien.”

Oskar Merikannon säveltämä ja A. W. Koskimiehen sanoittama Kymmenen virran maa on puolestaan Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntalaulu.

Laulussa mainittua kymmentä virtaa ei ehkä kannata ottaa liian tosissaan, sillä Pohjanmaalla ja Peräpohjolassa riittää jokia paljon enemmänkin (Oulu-, Siika-, Pyhä-, Kala- jne.).

Kyseessä lienee pikemminkin kuvainnollinen ilmaisu alueen erityispiirteistä.

”Revontulta sen talvinen taivas luo, kun pakkanen parhaana räiskää, ja tunturilaaksojen vuolas vuo, se kallioseinihin läiskää.”

Uuno Klami sävelsi Kymenlaakson laulun vuonna 1934. Sanat lauluun kirjoitti Aukusti Simojoki. Viime vuoden lopulla laulusta tehtiin hip hop -versio, jonka esittää kouvolalaislähtöinen räppäri Julius Keisari.

Kaikkien maakuntalaulujen syntyyn ei välttämättä liity meheviä tarinoita, tai ainakaan niitä ei ole aina ylöskirjattu. Se ei kuitenkaan vähennä laulujen merkitystä ihmisten kotiseutujen soivina symboleina.

Laulut ovat ikkuna maakuntaan, sen perinteisiin ja identiteettiin.

Maakuntalaulut eivät olleet pelkästään melodioita, vaan niiden kielellinen ilmaisu opetti laulajalle asioita tunteen kautta, toteaa opinnäytetyössään Rosina Winstén, joka on tehnyt maakuntalauluista pro gradu -tutkielmansa Sibelius-Akatemiaan.

Winsténin mukaan maakunnat halusivat laulujen avulla tuoda esille omaa erityisyyttään ja lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Hän pohtii gradussaan, täyttävätkö laulut enää tehtäväänsä nykymaailmassa, jossa ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa virtuaaliyhteisöjen kuten Facebookin kautta.

”Facebook yhdistää kaiken ikäisiä ihmisiä ja toimii vahvana kollektiivisena yhteisönä, jossa voi valita kontaktinsa paikallisuudesta riippumatta”, Winstén kirjoittaa.