Nappi

Kuva: Olga Temonen 

Kuva: Jaana Kankaanpää 

Jos minun täytyy nimetä tähänastisesta elämästäni yksi koira, joka on eniten vaikuttanut minuun, vastaukseni on bordercollie Nappi. Nappi tuli meille juuri sillä tavalla kun parhaat koirat tapaavat tulla: joku soitti ja kysyi mahtuisiko teille yksi koiranpentu? Mustavalkoinen narttupentu tuli ja valloitti meidät kaikki.

Napin intohimo oli pallopelit. Se kehittyi ison pallon ”kopittelussa” niin taitavaksi, että se sai oman pelipaikan lentopallopeleissä. Siinä se pelasi valppaana etuverkolla, valmiina tökkäämään pallon ilmaan.

Ei Nappi ollut huono pesäpallossakaan, takarivin siepparina se nappasi pallon ilmasta kiinni ja toi kotipesään kutsusta. Tällöin pelipallona piti olla tennispallo, jottei kova pesäpallo katkoisi pelihullun koiran hampaita.

Napilla oli myös oikeita töitä. Se haki lampaat isän kanssa laitumelta sekä etsi ja keräsi vapaana pihalla asuvien kanojen munia. Kun se löysi kätkön, se toi hellävaraisesti häntä heiluen yhden munan isälle ja näytti sen jälkeen missä pesä oli.

Nappi oli isän koira. Sen lempipaikka oli isän peltotyöauto, vanha venäläinen maasturi Uaz, jossa se istui etupenkillä isän vieressä mihin ikinä mentiinkin.

Napin uskollisuus ja nöyryys oli liikuttavaa. Se ei koskaan lähtenyt pihasta mihinkään.

Kerran isä lähti talvi-iltana naapurin moottorikelkan kyytiin, metsän läpi muutaman kilometrin päähän kyläkoululle latujen tekoon. Nappi lähti mukaan, jäi kelkasta jälkeen pimeässä, paksussa lumihangessa eikä tullut kotiin.

Aamulla kun menimme kouluun, Nappi odotti koulun portailla. Se vietti päivän koulussa, osallistui palloleikkeihin välitunneilla ja tuli iltapäivällä meidän kanssamme kotiin.

Kerran houkuttelimme hölmöyttämme Napin aamulla mukaamme kilometrin päähän ison tien varteen, missä odotimme koulutaksia. Me hyppäsimme taksiin ja koira jäi bussipysäkille.

Muutaman tunnin päästä naapuri ajoi ohi ja huomasi pysäkillä sateessa istuvan koiran. ”Haluatko Nappi kotiin?” hän kysyi ja avasi auton oven. Nappi istui kiltisti etupenkille ja naapuri toi sen kotiin.

Kun Nappi sairastui 14-vuotiaana, veimme isän kanssa sen eläinlääkäriin peläten pahinta. Kun lopetuspäätös oli tehty, minä ja siskoni menimme suorinta tietä autoon parkumaan.

Isä jäi Napin viereen. En koskaan unohda isäni ilmettä kun hän astui ulos eläinlääkärin ovesta raskas pussi sylissään.

Koira todella voi olla ihmisen paras ystävä.

Olga Temonen

Tällä palstalla Olga Temonen kertoo elämänsä eläimistä. Olga perheineen

asuu maatilalla Iitissä.