Ravatessa roiskuu

Emma Väre tuo Toffee Caramelin (numero 5) lähtöauton taakse Iikka Nurmosen (vas.) ja Juha Utalan väliin.Takana kiihdyttää Ripasso Classico ohjissaan Jukka Torvinen. 

Emma Väre, Jukka Torvinen ja Olli Koivunen käyttävät sosiaalista mediaa niin ammatissa kuin sen ulkopuolella. 

Hevonen kilpailee luonnostaan, kun se saa juosta laumassa. Euroopan johtavissa ravimaissa, Ruotsissa ja Ranskassa, ravitähdet - niin hevoset kuin ohjastajat - ovat koko kansan suosikkeja. 

23-vuotias Hannu Torvinen on avannut tietä muille nuorille ohjastajille. 

Vermon maaliskuinen, kalsean kostea ilta on kaukana kesän suurimmista ravikilpailuista. Radanvarressa ei ole yhtään katsojaa. Harvat paikan päälle tulleet seuraavat tapahtumia katsomon monitoreista. Suurin osa pelaajista on netissä.

Jotain erityisen innostavaa pitää olla ammatissa, jossa ajetaan 600-kiloisten eläinten lauman keskellä. Lauma kulkee parhaimmillaan yli viittäkymppiä ja kura peittää ajomaskin niin, että siitä näkyy tuskin mitään.

Nuori ohjastaja Olli Koivunen myöntää, että ristiriita on ilmeinen, mutta palo ammattiin kantaa.

”Se on se voittaminen. Kun tästä hommasta tykkää niin paljon, niin sitä vain tekee, säällä kuin säällä ja paikassa kuin paikassa.”

Heinäkuussa Maarianhaminassa tunnelma oli ihan eri maata. Ollilla ja hänen kilpakumppanillaan Jukka Torvisella oli oma kannustusjoukko Ahvenanmaan valloituksessa.

”Oli se aika hauskaa, kun radalla ajoi, niin aina jotain huudettiin. Meiltä tultiin myös pyytämään nimmareita”, Jukka kertoo.

Varsinkin isoissa raveissa ihmiset tunnistavat katsomoalueella ja tulevat juttelemaan. Kuviakin halutaan ottaa sekä idolista että selfienä hänen kanssaan.

”Kyllä mä olen törmännyt sellaisiin, jotka sanovat olevansa mun faneja”, naurahtaa myös maan pääradan hevoskatoksilta tavoitettu Emma Väre.

”Se tuntuu vähän hämmentävältä, mutta yhtä aikaa on tosi hienoa, että tässäkin lajissa on ihmisiä, jotka seuraavat meitä aktiivisesti.”

Siihen kuuluu kolmikon lisäksi yli puolen tusinaa raviammattilaista. Edellinen merkittävä ikäpolvimurros tapahtui 1980-luvun lopulla.

Fanitus on toistaiseksi saanut voittopuolisesti myönteisiä muotoja. ”Sellaista normaalia ja kivaa. Ei ole mennyt ylitse eikä ole tapahtunut mitään, mikä olisi tuntunut pahalta”, Torvinen kuvaa.

”Jokaisella pitää olla hyvät käytöstavat niin, että osaa käyttää myös tervettä järkeä”, Olli järkeilee. Jos itse käyttäytyy fiksusti, saa samanlaista kohtelua.

Kuraakin on silti tullut. Pelaajat eivät aina ole tyytyväisiä, kun omat pelit eivät osu.

Koivunen myöntää, että toisinaan turhauttavat ihmiset, jotka eivät ymmärrä hevosten kanssa toimimista sekä ajosuoritusten nopeatempoisuutta. Palaute tulee erityisesti Twitterissä, johon hän ja Väre päivittävät kansainväliseen tapaan ennen lähtöjä tietoja perhetalliensa valmennettavien tilanteesta.

”Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Siihen pitää tottua, jos tätä hommaa meinaa tehdä.”

”Sitä on aina ollut ja tulee varmaan olemaankin. Pitää itse suhtautua niin, ettei jää liikaa sitä pohtimaan eikä anna sellaisen palautteen painaa”, Torvinen täydentää.

Kaikki kolme muistuttavat, että tuomaristo huolehtii sääntöjen noudattamisesta. Jälkipuinti on useimmiten tarpeetonta, tulokset eivät siitä muutu.

Väre kertoo saaneensa kerran Twitterissä kovempaa kritiikkiä. ”Päätin heti, että en lähde keskusteluun mukaan. Olin tiedottanut etukäteen ja katsoin, ettei tilanteessa ollut mitään epäselvää.”

Väre kertoo saaneensa pelaajilta myös kiitosta hyvästä informaatiosta. ”Se on ihan viime aikoina tullut uusi piirre”, hän sanoo tyytyväisenä.

Tarvittaessa varaventtiili löytyy nuorten kuskien yhteishengestä. ”Pojat huomaa kyllä, jos mulla on ihan ’persiilleen’. Ne soittaa illalla perään. Sitten kun saa viis minuuttia purkaa pahaa mieltä, niin helpottaahan se. Se toimii puolin ja toisin”, Väre kiittää.

Torvinen, Väre ja Koivunen kilpailivat viime vuonna Salamakypärä-sarjassa, johon kuului kilvanajon ohessa koulutusta muun muassa somen käytöstä.

”Oli tosi hyvä, kun saimme vinkkejä ammattikouluttajilta. Kun olis ottanut siitä jotain vaarinkin”, heittää velikultana tunnettu Koivunen.

Hän pelasti nuorempana jääkiekkoa ja seuraa ammatikseen pelaavia kavereitaan. Jääkiekossa julkisuuden hallinta on osa työtä, mikä vaatii paljon paneutumista.

Kolmikosta kenelläkään ei ole toistaiseksi erillistä julkista fanisivua Facebookissa. Koivunen toteaa rehellisesti pohtineensa viime kuukausina, onko somesta enemmän haittaa vai hyötyä:

”Käytän sitä ihan omana ittenäni enkä raviohjastajana. Väliin sen sitten unohtaa. Puolen tunnin päästä jo ajattelee, että pitikö mun nyt tostakin avata suuni.”

Pohdiskelevana tyyppinä Torvinen osallistuu eloisia kavereitaan harvemmin keskusteluihin: ”En oikein tiedä, mikä olisi viisaampi. Kun se on ammatti, niin ei someen voi laittaa ihan mitä tahansa omasta elämästään.”

Varusmies kertoo silti puntaroineensa kasarmi-iltojensa aikana, että aktiivisempi ote olisi tarpeen: some on se, jolla raveihin voitaisiin saada uusiakin katsojia.

Väreellä on selvä linja. Facebook-kaverina on sellaisiakin ihmisiä, joita ei ole koskaan tavannut. ”Päästän kyllä seuraamaan. Mutta jos rupeaa puuttumaan jotenkin mun yksityiseen elämään, niin siinä menee raja.”

Poista kaveri -nappia on joutunut pari kertaa painamaankin. ”Jos ei pysty kasvotusten tulemaan sanomaan, niin ei sitten tarvitse huudella seinälläkään. Kyllä hyvät tavat ja asiallisesti pitää olla.”

Kun ravitallin työpäivät ovat pitkiä ja työ osin eristäynyttäkin, some muodostaa myös oleellisen siteen ystäviin ja muuhun yhteiskuntaan. Kuten Koivunen asian pukee: ”Eletään vuotta 2016. Jokainen haluaa seurata, mitä maailmassa tapahtuu.”

Kolmikkoa yhdistää tausta. Kaikkien vanhemmat mainitaan ammattivalmentajien parhaimmistoon keskusteltaessa hevosmiestaidoista.

Jukka Torvinen on viipottanut kolme vuotta vanhemman veljensä kintereillä kaikessa. ”Kun Hannu alkoi heti 16-vuotiaasta ajaa paljon kilpaa, kuljin mukana. Olen koettanut napsia hyviä juttuja kaikilta arvostamiltani ammattilaisilta niin kotimaasta kuin ulkomailta.”

Koivunen sanoo, että omista idoleista tärkein on isä-Harri. Ammatillista polkua on raivannut myös Hannu Torvinen, jonka lisäksi sekä kuopiolainen Iikka Nurmonen että pihtiputaalainen Santtu Raitala nousivat aktiivisten lainaohjastajien kärkikymmenikköön muutama vuosi sitten.

”Se on helpottanut meidän muidenkin tilannetta. Hevosenomistajat ilmoittavat nyt helpommin ajamaan”, Koivunen kuvaa.

Hevosen paras sanelee työn ehdot ja on ammatillisen kehittymisen päätavoite.

”Otan oppia niistä, jotka saavat hevosesta irti kilpailussa jotain vähän ekstraa ilman, että hevosta pakotetaan tai siltä vaaditaan liikaa. Se on mulle aina ollut se, mitä arvostan”, painottaa 10-vuotiaasta kilpaa ajanut Emma Väre.

”Ainakin meidän tallissa hevosista pidetään parempaa huolta kuin mitä ehtii pitää itsestään”, tiivistää Olli Koivunen.

Salamakypärät-sarja 12 nuorelle ohjastajalle alkaa Vermossa 13. huhtikuuta ja kestää marraskuulle. Kahdeksasta osalähdöstä yksi ajetaan juhannuksena Härmässä. Mukana ovat muun muassa Emma Väre ja Olli Koivunen. Myös maakuntaradoilla ajetaan kesän mittaan nuorten ohjastajien kilpailuja.

Väliotsikot ovat Emman, Jukan ja Ollin saamia kannustusviestejä sosiaalisesta mediasta viime kuukausilta.