Kadonneen faktan metsästys
Antti Kantola: Älä kuuntele satusetiä, lue satusetä H. C. Andersenia.9.6.201702:00
Olipa kerran valtionpäämies, joka oli erittäin kiinnostunut tiedosta.
Hän halusi tietää mahdollisimman paljon mahdollisimman paljosta. Hän janosi tietoa oman maansa asioista samoin kuin naapurimaiden ja kaukaisempienkin seutujen tapahtumista. Ihmisten motiivit ja käyttäytyminen kiinnostivat totta kai – varsinkin äänestyskäyttäytyminen.
Tieto isoista ja tärkeistä asioista oli hallitsijalle mieleistä, mutta hän nautti myös nippelitiedosta. Hallituksen iltakoulun jälki-istuntojen kahvi ja avec -vaiheessa hän saattoi testata ministereidensä yleistietoa:
”Mikä oli Neuvostoliiton jalkapallomaajoukkueen maalivahdin Lev Jašinin lempinimi?”
Nauttien hän paljasti tietämättömille: ”Musta hämähäkki.”
”Tieto on valtaa” ja ”Tieto on rahaa” olivat päämiehen mielilauseita.
Uutta tietoa saadakseen hän oli valmis maksamaan huomattavia summia.
Tämän tiesivät myös kaksi huijaria, jotka eräänä kauniina päivänä saapuivat pääkaupunkiin ja anoivat pääsyä hallitsijan puheille.
Huijarit tiesivät hallitsijan valmistelevan vuoden tärkeintä puhettaan. Puheessaan hän halusi kertoa kansalaisille aivan uutta tietoa. Faktoja, joita ei ole aiemmin ääneen lausuttu.
Huijarit esittäytyivät kansainvälisesti tunnetuiksi konsulteiksi. Heillä oli esittää kunnioitettavan pitkä ansioluetteloa aiemmista onnistumisistaan. Väärennöstä tietenkin!
Hallitsija alkoi harjoitella puhettaan huijarikonsulttien johdolla. Tuntitaksa oli hunajainen, harjoitteluperiodi haukkasi aikamoisen loven valtion budjettiin.
Tästä tulee kaikkien aikojen esitelmä, konsultit uskottelivat. Heidän mukaansa puheella on upean sisältönsä lisäksi aivan erityinen ominaisuus: se paljastaa ihmisten älykkyyden ja sen, ketkä ovat kykeneviä hoitamaan virkaansa.
”Tyhmät eivät pysty tajuamaan näitä ainutlaatuisia faktoja”, konsultit selittivät.
Hallitsija uskoi, vaikka hänellä olikin tunne, että puhe on täyttä soopaa. Hän ei halunnut tyhmän mainetta.
Hallitsija komensi pääministerinsä kuuntelemaan harjoittelua ja kysyi tämän mielipidettä.
”Briljantti puhe. Kertakaikkisen loistava. Ainutlaatuisia faktoja”, kiitteli pääministeri.
Hän oli aikamoinen jees-henkilö eikä uskaltanut sanoa totuutta: Ihan potaskaa. Pääministeriparka pelkäsi menettävänsä virkansa.
Myös kansalaisille tihkui tietoa. Kukaan ei ollut puhetta kokonaan kuullut, kaikki sitä kehuivat. Somessa puhetta peukutettiin laajasti.
Suuri päivä koitti viimein. Pääkaupungin keskeisin aukio oli mustanaan väkeä. Maakuntiin puhe välitettiin suorana.
Hallitsija aloitti. Hän lasketteli konsulttien kirjoittamaa löysää tarinaa sujuvasti.
Kansalaiset kuuntelivat ihastuneen näköisinä vaikka hiljaa mielessään päivittelivät: ”Voi vee mitä peetä.”
Yhtäkkiä, hallitsijan pitäessä luovaa taukoa, kuului kirkas lapsen ääni.
”Puhe on aivan typerä. Eihän siinä ole faktoja ollenkaan. Korkeintaan vaihtoehtoisia faktoja!”
”Ei oikeaa tietoa ollenkaan, vain vaihtoehtoisia faktoja”, huusi pian koko väkijoukko.
Tarinan opetus? Vaikea sanoa, ehkä tämä: Älä kuuntele satusetiä, lue satusetä H. C. Andersenia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
