Kalastuslaki kotitarvekalastajien kimpussa

Suomi tuhansien järvien maana on tarjonnut kotitarvekalastajille mahdollisuuden kalastaa itselle ja luovuttaa osan saalista vaikka naapurille tai lähipiirille.

Kotitarvekalastus on ollut kansalaisen jokamiehenoikeutta. Se on myös järviseutujen vuosituhantista kulttuuria.

Kalastus antaa syrjäseutujen ihmisille ja vaikkapa eläkeläisille mielenvirkistystä ja tervettä liikuntaa raikkaassa ulkoilmassa sekä särvintä leivän päälle.

Uusi eduskunnan käsittelyyn tulossa oleva lakiehdotus lähtee siitä, että vain kaupallinen kalastus sekä ”pyydystä ja päästä” –kalastus on ihannoinnin kohteena.

Etenkin maaseudun ihmisille määräykset vioittuneiden kalojen heittämisestä takaisin järveen ovat käsittämättömiä. Maaseudulla on totuttu siihen, ettei ruokaa tuhlata vaan käytetään se hyväksi.

Tähän asti osakaskunnat ovat saaneet pitkälti määrätä vesialueittensa käytöstä. Niillä on ollut käytännön osaaminen sekä tieto alueidensa kalakannoista ja niiden vaatimista toimenpiteistä. Osakaskuntien toiminta on ollut talkootyötä ja jopa mielekästä, kun on ollut mahdollista seurata saatuja tuloksia.

Ammattikalastuslupien osalta ollaan osakaskuntien valtaa siirtämässä ely-keskuksiin ja lisäämässä näin ollen byrokratiaa. Mikäli lainvalmistelussa olisi otettu huomioon osakaskuntien ja kalastusalueiden mielipiteitä, olisi laista ollut mahdollista luoda sellainen, että myös syrjäseutujen ihmiset järvien rannoilla voisivat tuntea sen omakseen.

Kotitarve- ja vapaa-ajankalastajien verkkokalastus on ollut osakaskuntien päätettävissä ja kalastusalueiden päätettävissä yleisvesien osalta. Nyt hallituspuolueet kokoomuksen johdolla ovat muuttamassa verkkojen määräksi neljä 60 metrin verkkoa pyynti- tai venekuntaa kohden. Suurempi määrä on sallittu vain kaupallisille kalastajille.

Saadaanko tällaisella lailla vain entisestään vähennettyä lain kunnioitusta?