RAKKAUDESTA MAAPERÄÄN

Aurinkopaneelit lämmittävät sekä taloa että talon edustalle istutettuja kasveja. 

Ullan kodissa kompostoidaan kaikki eloperäinen jäte. 

Uutta kompostia perustamassa. Salaojaputket pohjalla varmistavat ilmavuuden. 

Puhdasta multaa tekisi melkein mieli maistaa, nauraa Ulla Lehtonen. 

TEKSTI: Kati Soininen KUVAT: Paula Myöhänen Varkaudessa

Kaikki alkoi siitä, kun menin naimisiin kasvissyönnistä ja luomuviljelystä kiinnostuneen miehen kanssa”, Ulla Lehtonen muistelee. ”Rakastuneena sitä tahtoo luoda yhteistä elämää ja pitää miehen tyytyväisenä.”

Virkanaisena työskennellyt Ulla oli kärsinyt kroonisista sairauksista koko elämänsä. Edesmennyt aviomies, Uljas Lehtonen, pitikin tapanaan kutsua häntä ammattisairastajaksi. Miehensä esimerkin innoittamana Ulla paneutui kasvissyönnin terveysvaikutuksiin. Pikkuhiljaa ruokavaliota muutettuaan hän totesi, että olo toden totta kohenee. Väsymys ja jatkuva sairastelu jäivät pois.

Myös luonnonmukainen viljely alkoi kiehtoa, olihan miehellä maapläntti Rantasalmella.

”Kasvimaalla istutukset tehtiin alkuun niin, että hän kulki edellä ja neuvoi minua, mitä laitetaan mihinkin. Päätin silloin, että vielä minä tämän opin ja näytän sinullekin!”, Ulla Lehtonen kertoo.

Päätös piti: harrastus vei mukanaan siinä määrin, että Ulla jätti työnsä sihteerinä ja loi aivan uuden uran puutarha-alalla.

Suomalainen unelma: omakotitalo veden äärellä. Sellaiseen Lehtosen perhekin Varkaudessa asettui 1980-luvulla. Ihan tavallisesta kodista ei kuitenkaan ole kyse. Teknisen korkeakoulun rehtori Uljas Lehtosen itse suunnittelemasta ja rakentamasta ekotalosta tuli nähtävyys, jota tuhannet ihmiset ovat käyneet katsomassa.

Lehtosten kodissa on eletty yli kolmenkymmenen vuoden ajan luonnon kiertokulkua myötäillen. Jo tienvarresta huomio kiinnittyy talon eteläseinustan aurinkopaneeleihin. Niiden tuottama energia varastoituu talon alle sijoitettuihin kiviin ja riittää pitkälle talveen. Lisäksi lämmittämiseen käytetään uunia ja verkkosähköä.

Ekoasumisen ytimenä on jätteiden kierrättäminen. Kaikki talossa ja puutarhassa syntyvä eloperäinen jäte kompostoidaan. Ruokajätteet kaadetaan tiskipöydän aukosta putkea pitkin alakerran multioon eli kompostisäiliöön. Sinne päätyvät myös ekokäymälän tuotokset.

Taloon ja puutarhaan kävi 1980–90-luvuilla tutustumassa bussilasteittain ihmisiä, eräänäkin lauantaina seitsemän linja-autollista. Ekokäymälää ihmeteltiin, mutta siellä pistäytyneet vieraat totesivat, että eihän täällä haise lainkaan!

”Kompostointi herätti alkuun yöks-kommentteja. Selitin ihmisille, että käymäläjätettä ei suinkaan viedä suoraan pellolle. Jätteet kulkevat kahden tai kolmen kompostin läpi ja aikaakin menee useampi vuosi. Puutarhaan päätyy puhdasta multaa”, Ulla kertoo.

Juuri kompostointi on luonnonmukaisen puutarhaviljelyn perusta; keinotekoisia lannoitteita kaihdetaan. Maasta huolehditaan myös vuoro- ja kateviljelyä harjoittamalla. Kun Ullalta kysyy, kuinka hän määrittelee sanan luomu, vastaus on kaunis: ”Se on sitä, että rakastaa maaperää”.

Luonnonmukainen puutarha ei valmistu vuodessa tai kahdessa, puutarhurilta kysytään lempeää luonnetta ja kärsivällisyyttä. Maanparannustöiden tietää onnistuneen, kun maa on kuohkeaa ja ilmavaa ja madot ja pieneliöt viihtyvät siinä. Luomumaa ei huonone koskaan, niin kauan kuin sinne vain tuodaan kompostia.

Yli neljäkymmentä vuotta kotipuutarhaa pitäneen Ullan mielestä eri kasvilajikkeiden kokeileminen on seikkailu. Onnistumisesta ei ole takeita, mutta kun jokin uusi laji alkaa menestyä, palkinto on ihana.

”Maailman paras ruoka on oma peruna. Sitä meillä on ollut tarjolla joka aterialla ja sitä kasvatan edelleen itselleni ja lasten perheille. Vävy käy joka kevät kääntämässä perunamaan”, Ulla kertoo.

Kun perhe oli suurempi, olivat tarpeetkin erilaiset: kotipuutarhassa kasvoi satakin eri kasvilajiketta. Nyt kasveja on vähemmän, mutta into ei ole laantunut. Kuluvana kesänäkin puutarha kutsuu Ullaa, vaikka terveys ei salli raskaiden taakkojen kantamista.

”Keväisin on pakko päästä ulos tekemään maatöitä, vaikka olisi kuinka väsynyt. Puutarhaa laittaessa sitä kummasti kuntoutuu ja virkistyy”, Ulla toteaa.

Puutarha onkin parhaimmillaan silloin, kun sitä hoidetaan niin, että kasveilla, madoilla, pieneliöillä ja puutarhurilla itsellään on hyvä olla.

”Naimisiinmenon jälkeen minulla on ollut jumalattoman hyvä elämä. Sain itse oppia fiksulta mieheltä ja olen päässyt jakamaan tietoa eteenpäin”, Ulla toteaa.

Vuosien varrella Ulla on pitänyt kursseja eri puolella Suomea ja antanut ilmaista puutarhaneuvontaa omalla näytepalstallaan.

”Jokaisen puutarhaviljelyä harrastavan kannattaisi hyödyntää omia kokemuksiaan. Yhden vuoden epäonnistumisestakaan ei kannata säikähtää: oman palstansa oppii kyllä tuntemaan”, Ulla neuvoo.

Omiin kokemuksiin pohjautuvat myös Ullan kirjoittamat lukuisat tietokirjat ja lehtiartikkelit. Ne rohkaisevat muitakin yrittämään: ”Älä arkaile! Kun Ulla oppi, sinäkin opit.” Myös maamme pohjoisempien vyöhykkeiden kotipuutarhurit pystyvät ammentamaan oppia Ullan vinkeistä, onhan ne testattu Varkauden korkeudella.

Kirjan kirjoittamisen Ulla kertoo olleen aina pitkä prosessi, joka vei vuoden tai kauemminkin. Valokuvatkin otettiin omilla viljelyksillä kotivoimin.

Perheenäitinä Ulla koki toisinaan syyllisyyttä, kun uppoutui kirjoittamaan. Kohokohta oli se, kun viimeinen luku valmistui ja valmiin kirjan sai nähtäväksi.

”Tietokirjaa kirjoittaessakin saa käyttää luovuutta, kun houkuttelee lukijaa innostumaan aiheesta. Yksi parhaista palautteista on tullut lukijalta, jolla ei itsellään ollut minkäänlaisia viljelyksiä. Hän piti kirjojani kuitenkin iltalukemisenaan ja mietti, että ehkä joskus vielä!”