Elektroniikan hiilijalanjälki syntyy valmistuksessa

Elektroniikan kierrättämiselläkin on oma hiilijalanjälkensä Kuva: Jyrki Johannes Tervo

Laitteiden hiilijalanjäljellä tarkoitetaan, paljonko kasvihuonekaasuja laitteen valmistaminen, käyttö ja romuttaminen tuottavat.

Elektroniikassa suurin hiilijälki tulee valmistuksessa. Sähköautot ja salkkukoneet valmistetaan raaka-aineista käyttäen energiaa. Tietokoneet esimerkiksi valmistetaan hyvin suuresta määrästä raaka-aineita ja kemikaaleja. Kun käytetty vesi otetaan mukaan, raaka-aineita vaaditaan tuhansia kiloja.

Kännyköissä käytetään 40:ta erilaista metallia, joista osa on harvinaisia maametalleja.

Yleisemmin hiilijäljellä tarkoitetaan vapautuvaa hiilidioksidia. Joskus tarkoitetaan kaikkia haitallisia kaasuja yhteensä, kuten metaania ja dityppioksidia. Nämä muunnetaan vastaamaan hiilidioksidia jolloin saadaan "hiilidioksidiekvivalentteja" lukuja (CO2-ekv).

Jotta puhutaan oikeasta hiilijäljestä, siihen on sisällytettävä koko tuotteen elinkaari tarvittavasta sähköntuotannosta ja raaka-aineiden louhinnasta tuotteen romutukseen. Täsmällistä "hiilidioksidiekvivalenttia" ei siksi voi laskea, vaan se on enemmän arvio.

Suomalaisten kaupunkilaisten kokonaishiilijälki on noin 11 tonnia vuodessa, taajamien ulkopuolella hieman enemmän. Suomessa ilmastosyistä asuminen tuottaa hiilijäljestä merkittävimmän osan, siinä tulee mukaan myös asumisen rakentaminen, liikenne seuraa toisena (amerikkalaisten hiilijälki on suurin, noin 16 tonnia ja globaali jälki kaikille jaettuna on 4 tonnia).

EU-direktiivi vaatii kierrättämään elektronisten osien raaka-aineita. Se on osa tuottajavastuuta. Tietokoneiden metalliraakaosista uusiokäytetään yli 90 prosenttia. Muiden osien kierrätys jää alle 40 prosenttiin.

Osasyy ovat valmisteaineet, esimerkiksi emolevyistä löytyy lyijyä, kadmiumia ja berylliumia (kaikki myrkyllisiä). Osa muovista, kuten näppäimistön osat, on myrkyllistä jopa polttaa. Muoviosien polttaminen tuottaa dioksiinia, joka kerääntyy ravintoketjuun.

Kännyköiden kierrätys on heikompaa. Niistä kierrätykseen siirtyy vain joka kahdeksas kännykkä, vaikka luku on parantumassa.

Suomalainen voi yleensä olla melko varma, että hänen laitteensa kohtalo on ekologista. Globaalisti näin ei ole. Greenpeacen mukaan kehittyvissä maissa yli 90 prosenttia elektroniikkajätteestä käsitellään vastuuttomasti, jopa lapsityövoimalla.

Markkinatalous hukkaa, koska valmistajan kannalta laitetta usein vaihtava asiakas on paras asiakas.

Kodin kannettavissa ja kännyköissä tuo tavoite on uuden osto muutaman vuoden välein. Yrityskoneissa Suomessakin käyttöaika on kaksinkertainen. Osien vaihdettavuus on tarkoituksella heikko. Jos kannettavan näppäimistölle kaatuu vettä, se tarkoittaa kannettavan vaihtoa.

Viime maaliskuussa 2021 tuli voimaan EU:n säädös laitteiden korjattavuudesta. Enää ei saa valmistaa laitteita, joita ei voi korjata ja osia kierrättää. Vaatimus korjattavuudesta edellyttää myös varaosia. Valmisteilla on säädöksiä minimikäyttöiästä, ettei laite tarkoituksella mene aikaisin rikki.

Säädökset koskevat kuitenkin vielä sellaisia laitteita kuin astian- ja pyykinpesukoneita, jääkaappeja, ei vielä tietokoneita tai kännyköitä. Yksittäisen mikron, tabletin tai hifilaitteen virrankulutus on hiilijälkenä laskettuna mitätöntä. Tilanne muuttuu, kun tarkastellaan suuryritysten kymmeniä tuhansia koneita tai elektroniikkaa globaalisti.

Kännyköillä energiakulutus ei juuri riipu kännykän valmistajasta, sen sijaan tietokoneilla ja hifilaitteilla kulutus vaihtelee laitteen tyypin ja tekniikan mukaan. Kannettavilla ja pöytäkoneilla on eri energiankulutus.

Pöytämikron keskusyksikkö käyttää jouten 60–70 W/h, kannettava 40 W/h, molemmat raskaassa käytössä yli 100 W/h. Tehokoneiden suorittimet ja näytönohjaimet kuluttavat virtaa kaksinkertaisesti.

Riippuu mitä tehdään, tekstinkäsittely kuluttaa kokonaistehosta virtaa vain pari prosenttia, raskaat peliohjelmat kuluttavat paljon.

Aikanaan ennustettiin "paperitonta konttoria", nykyään puhutaan "digitalisaatiosta" ja edelleen tulostetaan. Tulostaessa jää paperia mappiin tai lähetettäväksi tai roskiin. Ensin silti paperi tehdään ja usein painetaan. Verkkolehtien paperilukeminen vaatii kokonaisuudessa 20 kertaa enemmän energiaa kuin saman lukeminen ruudulta.

Toimistojen tulostuspaperi painaa 10 kertaa enemmän kuin sanomalehtipaperi, vaikka kierrätys on vähäisenpää. Lehdillä kierrätys on yli 90 prosenttia. Toimistopaperi sisältää myös enemmän kemikaaleja. Valokuvapaperien teko ja sopivuus on oma tarinansa, joka sekään ei ole ekologinen.

Kirjoitinvalmistajat käyttävät omia merkkisäiliötään. Pahimmillaan yhden tyhjentyminen edellyttää uuden sarjan ostamista. Halvempien kirjoittimien kohdalla saattaa olla inhimillisesti helpompaa ostaa uusi kirjoitin.

Erkki Niiranen

YTL, kouluttaja