Heinäkasaan hyppelyä

Tämän tarinan lato on lapsuuteni unelmapaikka. Se sijaitsee noin 4–5 kilometrin päässä kotitilalta, ja sinne sitten lähdettiin heinäntekoon aamulla hevoskyydissä. Äiti jäi vielä kotiin hoitamaan lehmät ja toi sitten pyörällä tullessaan loput eväät.

Töitä tehtiin, ja kun tuli ruokatauko, niin ne eväät olivat tosi hyviä. Nuotiolla keitettiin kahvit ja sitten aikuiset (hevonen myös) hieman levähtivät. Me kakarat pääsimme survomaan heiniä. Kiipesimme korkealle seinähirsiä pitkin ja hypimme sieltä heinäkasaan voltteja tai muuta hassua tehden. Sitten taas heinätöihin.

En koskaan kokenut heinätöitä rasittavina. Se oli kesän kohokohta ja siksi tämä lato on niin muistorikas. Jos tuli ukonilma, niin olihan lato missä odotettiin, ja taas sai hyppiä heinäkasassa.

Saitte minut muistelemaan, mitä kaikkea sinne latoon ja siihen maapaikkaan oikein kuuluikaan. Kävimme kuvaamassa ladon ja samalla osa lapsista ja lapsenlapsista näki paikan.