Ärttö ja Älli aloittivat keinosiemennykset Suomessa

Jalostuksen kohteina meillä Suomessa ovat olleet Suomenkarjan rotutyypit LSK, ISK ja PSK. Eniten meillä oli länsisuomalaista LSK:ta, itäsuomalainen ISK sai jonkin verran alaa Itä-Suomessa ja Keski-­Pohjanmaalla. Valkoinen lapinlehmä yleistyi pieninä karjoina Lapissa.

LSK-jalostukseen tutustuin opiskeluaikana vuonna 1948, jolloin olin vuosiharjoittelijana Helsingin yliopiston Malminkartanossa.

Muun tutkimustoiminnan ohella Malminkartano oli LSK-jalostuksen keskus. Kartanoon oli hankittu kookas Älli-sonni, jota käytettiin siitokseen paitsi omassa karjassa, laajasti myös Etelä-Suomessa ja Etelä-Hämeessä.

Ällin isä oli tanskanpunaista rotua, rodun lehmäyksilöt olivat kookkaita ja hyvätuottoisia. Ällin poika Mälli oli pitkään mukana jalostustyössä.

Suomessa keinosiemennys sai alkunsa Maminkartanosta ja Älli-sonnista. Silloin Suomen muutti suurin joukoin inkeriläisiä. Kun Helsinkiin tuli inkeriläisiä laivalla, oli maanviljelystalouden professori Rurik Pihkala heitä vastassa, tiedustellen oliko joukossa keinosiementäjiä.

Tiedettiin, että keinosiemennys oli tuolloin naapuri­maassa yleisessä käytössä. Tulijoista löytyi Henrik Ärttö, joka käynnisti meillä siemennyksen. Ärttö asettui asumaan Viikkiin. Hän teki piirustukset siemennyksessä käytettävistä välineistä. Ne valmistettiin Helsingissä ja Ärttö pääsi aloittamaan siemennystyön.

Ärtön työalueeksi tuli Etelä-­Suomi ja Hämeen läänin eteläosa.

Älli oli tärkein keinosiemennyssonni, ja LSK:n asema vahvistui Ärtön ja Ällin yhteistyöllä. Alueen maidontuotanto kasvoi ja meijerit saivat hyvää raaka-ainetta tuotteilleen, joiden menekki ulottui ulkomaille saakka.

Oma osuuteni toiminnassa oli muun muassa sonnin hoito navetassa ja usein myös siemenen otto Ällistä. Siinä minulla oli kaverina Lehtisen Ossi, toinen kotieläinlinjan vuosiharjoittelija. Siemenen­oton jälkeen Älli löysi oman partensa. Ikään kuin ystävyyttä osoittaen se nojasi leveällä otsallaan rintaani, kun kiinnitin kytkinketjua sen kaulapantaan.

Siemenneste jaettiin pieniin korkillisiin ampulleihin, jotka sijoitettiin kannelliseen lokerikolla varustettuun laatikkoon, ja siementäjä pääsi jatkamaan työtään.

Uusi vaihe jalostustyössä oli keinosiemennysaseman perustaminen Uudellemaalle. Siellä eläinlääkärit ottivat ohjat käsiinsä. Heille oli kertynyt Ärtön taitoja siinä määrin, että oppi-isä voitiin syrjäyttää. Hän ei päässyt enää siemennystöihin, vaan sai tehtäväkseen Viikin lammaskatraan hoidon. Masentunut mies ei tässä tehtävässä onnistunut. Lampaat jäivät keritsemättä ja juoksivat laitumella villatupsut maata viistäen.

Ällin ja Mällin lisäksi keino­siemennysasemalla otettiin eri rotujen sonneja, jolloin ayrshire alkoi vetää kaulaa ohi LSK:n. Tällöin Suomen karjan toiminnanjohtaja tohtori Tauno Lonka otti avuksi friisiläisrodun. Sitä tuotiin Suomeen suuret määrät. Lonka välitti rotua eri puolille Suomea.

Rodun maitomäärät olivat runsaat. Maito oli kuitenkin vähärasvaista ja rakennevirheitä oli monenlaisia, notkoselkiä, riippu-utareita ja heikkoja jalkoja. Sorkkaluu oli ohutta ja halkeilevaa. Näitä havaintoja tein pitämilläni sorkkakursseilla.

Friisiläisrotu kävi pitkän tien, ennen kuin siitä keino­siemennysjalostuksessa saatiin kunnollista karjaa.

Pienehköjä LSK-alueita nousi eri puolille Suomea. Sellainen nousi myös syntymäkylälleni Ylivieskan Raudaskylälle. Isäni isoisä Juho Raudaskoski (1818–1907) hankki Jussintaloon LSK-karjan, jonka sonniaines oli tanskalaista perua.

Tilalle saatiin hyvärakenteinen ja hyvätuottoinen karja. Jussintalo jaettiin 1920-luvulla viiteen osaan. Isäni oli yksi näistä osakkaista. Jaossa syntymäkotini sai 12,5 hehtaaria peltoa ja 25 hehtaaria metsää. Karjaa tuli kullekin tilalle kymmenkunta lehmää.

Mieleeni niistä on jäänyt punaruskea Onnenkukka ja sen runsastuottoinen tytär Mansikki. Itsekin lypsin Mansikkia, jonka alle ei istuttu pientä kiulua käyttäen, vaan siinä käytettiin kymmenen litran sinkkiämpäriä.

Vastaavia pienalueita syntyi eri puolille Suomea. Kangasniemeläinen Hokkasen korkeatuottoinen LSK-karja on saanut ympärilleen LSK-karjojen ryhmittymän.

Muun tutkimustoiminnan ohella ­Malminkartano oli LSK-­jalostuksen ­keskus.