Onnen päiviä?

Mielipide

11.2.200915:00

Kolumni

Mia Palokallio

Hyvähän meillä on, kun on saatu olla yhdessä, sanovat yhdeksänkymppiset Mirja ja Erkki Tukia. Virkeä pariskunta pärjää vielä kotonaan.

Tyytyväisiä ovat myös haapajärveläisen palvelukoti Lampelan asukkaat. Eikä ihme, varmasti moni viihtyisi vastaavissa kodinomaisissa olosuhteissa siinä vaiheessa, kun ei enää voi asua kotonaan.

Tämän Kantrin tarinat kertovat valoisia tarinoita ikääntyvästä Suomesta.

Valitettavasti ne eivät ole koko totuus. Ja valitettavasti me kaikki taidamme tietää sen. Vanhustenhoidon nurjat puolet: liiallinen lääkitseminen, laitoksiin unohdetut vanhukset ja työtaakkansa alle nääntyvät hoitajat ovat ikääntyvän Suomen toinen puoli.

”Vanhus, jolla ei ole ketään omaista perään katsomassa, on heikoilla. Vastuuta hoidosta ei ole kellään”, kirjoittaa meille lukija, joka on seurannut läheltä kolmen iäkkään omaisensa hoitoa.

Hiljan perustettu Senioriliike pyrkii vastaamaan monen huoleen. Sen tarkoituksena on vanhusten hyvinvoinnin edistäminen ja arvokkaan vanhenemisen turvaaminen.

Vanhustenhoito koskettaa meitä jokaista jossain vaiheessa: vanhempien, puolison tai muun läheisen tullessa siihen vaiheeseen, ettei tämä enää pärjää ilman apua.

Ja jos asiaa ajattelee itsekkäimmällä mahdollisella tavalla, vanhustenhoito koskettaa meitä jokaista viimeistään siinä vaiheessa, kun itse ikäännymme.

Jos olemme niin onnekkaita.