Lukijalta: Energialasi voi olla seuraava energiatuotannon muoto − tuulipuistojen suhteen pitäisi painaa jarrua
Energialasi alkaa olla vakavasti otettava kilpailija muille energian tuotantotavoille.
Kirjoittaja uskoo, että energian tuottaminen lasin välityksellä on jo lähitulevaisuudessa arkipäivää. Kuva: Markku VuorikariEkologinen energiatuotanto, varsinkin tuulimyllyt, on päivän tunnus, ja erityisesti tuottajayritykset ovat innostuneet aiheesta, paikalliset asukkaat eivät niinkään. Tuulimyllyjen valtavan massan ja niihin uponneen materiaalin ja työmäärän vuoksi olettaisi, että ne kestäisivät lähes ikuisesti, mutta niitten käyttökausi saattaa jäädä lyhyeksi uusien keksintöjen pyyhkäistessä vanhojen ohitse.
Energiaa tuottavaa ikkunalasia on kehitetty jo vuosia, eikä se vielä ole ollut kilpailukykyinen teholtaan tai kustannuksiltaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että energialasi alkaa olla vakavasti otettava kilpailija muille energian tuotantotavoille.
Lasille ja taipuisalle muoville voidaan sivellä nestettä, jonka pinta tuottaa sähköä auringossa, pilvisessä säässä, keinovalossa ja ylipäänsä kaikessa heikossakin valaistuksessa. Värisävyjä on kirkkaasta tummaan, ja voimakkain sähkön tuotto on syvän sinisellä värillä.
Nestemäinen sähkö tuntuu heiveröiseltä suurten tuulimyllyjen rinnalla, mutta nestesähkön massavaikutus saattaa piankin voittaa tuulimyllyjen ja muiden tuotantotapojen vanhentuvat muodot. Ikkunoita tarvitaan aina, ne eivät koskaan jouda pois käytöstä, ja lasia voidaan käyttää monilla muillakin tavoilla rakennusten, varsinkin kerrostalojen ja liikekeskusten julkisivuissa.
Olisi suotavaa vähän jarrutella tuulipuistojen tuloa tunturin laelle ja avarille rannikoille, ettemme tietämättömyyden takia pilaa arvokkaita luonnon maisemiamme. Ylettömästi materiaalia nielevät tuulimyllyt saattavat kohta olla mennyttä aikaa.
Ulla Grünstein
suunnittelija
Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



