Vanhalta maatilalta löytyy aivan kaikkea
Voisihan varastoja ja rakennuksia alkaa järjestämään. Mutta sitten osa jännityksestä katoaisi.25.10.202102:00
Vanhat maatilat ovat hienoja paikkoja. Kaikkea nimittäin on – jos sen vain sattuu löytämään.
Kerran mietin rautakaupassa, pitäisikö ostaa ämpäri ja kastelukannu, mutta sitten päätin etsiä vielä. Ämpäreitä löytyi laaja valikoima melassipöntöistä tavallisiin. Jos haluaisi käyttää maitotonkkaa, niitä löytyy tietysti monta. Kastelukannuja löytyi muistaakseni viisi erilaista.
Sitten etsin kulmahiomakonetta ja löysin seitsemän kuokkaa, kasan sahoja ja useita porakoneita. Nyt seuraavan kesän jälkeen tiedän ainakin kolmen kulmahiomakoneen paikan.
Paljon on myös sellaista, mitä ei tarvita, kuten kaksi remmivetoista puimakonetta.
Kyse on siis isäni kotitilasta, jonka omistamme serkkujen kanssa yhdessä. Entinen pientila, jossa sukua on asunut kai noin 150 vuotta, on nykyisin kesäpaikkana. Rakennuksia on noin 15 mukaan lukien ladot ja mökit. Moniin on kertynyt maatilan tarvekaluja vuosikymmenien ajan.
Koronan alettua olen viettänyt siellä enemmänkin aikaa. Oikeastaan aika usein pengon paikkoja ilman sen suurempaa tarkoitusta. Ympärillä olevat kerrokset kaikenlaisia eri aikakauden tarvikkeita yhdistettynä vanhoihin rakennuksiin ruokkivat mielikuvitusta.
Etsimiseen liittyy myös zen-mäistä tilanteen hyväksymistä ja toivoa henkisestä kasvusta. Jos kuitenkaan ei todennäköisesti löydä mitä etsii, mitä väliä. Sitten voi keskittyä inspiroitumaan, mitä näistä osista voisi joskus tehdä.
Tavaroiden ja erilaisten varastojen paljous on niin suuri, että on mahdotonta pysyä kärryillä, mitä missäkin on. No jos jokin on helppo muistaa, niin polttopuita on kaikkialla.
Aika usein en hetken päästä enää edes muista, mitä olen etsimässä. Silloin palaan työmaalle ja muistelen, mitä viimeksi olin tekemässä. Aika usein ajatukset kuitenkin kulkevat jo jossain kaukana edellä ja ryhdyn tekemään jotain ihan muuta.
Aivan kaikkea ei ehkä sentään löydy. Esimerkiksi juoksevaa vettä. Sen sijaan tarvikkeita, putkia, hanoja ja kiinnikkeitä löytyy.
Rautakaupassa tarvitsee käydä harvoin, sillä mieluummin etsin kuin ostan. Tämä on hitaampi tapa, mutta on toistaiseksi kannattanut. Etsimisestä saamieni "hyvien" ideoiden lisäksi alan pikkuhiljaa käsittää, mistä mitäkin kannattaa katsella.
Päätalo on korjattu jo aiemmin hyvään peruskuntoon, joten olen voinut keskittyä oman mökin korjaamiseen. 60-luvun lautamökki on halvimmasta ja ohuimmasta mahdollisesta puusta rakennettu. Se on hyvä asia, sillä rakenne on niin yksinkertainen, että sen pystyy järkeilemään ilman suurempaa osaamista.
Mökin kanssa on hyvä opetella remontoimista. Jälki saa olla juuri sellaista kuin sattuu tulemaan. Monelle se olisi kauhistus, mutta minulle ylpeyden aihe. Itse kykyjen ylärajoilla tehty. En siis varsinaisesti osaa remontoida, mutta se ei haittaa. Toki välillä turhauttaa, kun muistelee yläasteen käsityötunteja, että millaisia puuliitoksia niitä olikaan.
Oikeastaan kyse ei ole siitä, saanko koskaan lopulta valmista, sillä tekeminen on tärkeämpää. Sama kuin varastojen ja rakennusten kanssa, voisihan niitä alkaa järjestää. Mutta sitten osa jännityksestä katoaisi.
Sellaista jännitystä tai mielikuvituksen ruokaa ei oikein kaupungista saa. Siellä keskeneräinen remontti tai työmaa ainoastaan raastaa hermoja. Omilla mailla ne ovat mahdollisuus tehdä mitä vain luovuuden rajat antavat myöden.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
