Pulleaa ja punaista

Kiulukka-aika on kuin ruusujen toinen kukinta. Istuta pihalle kaksi tai kolme kiulukkaruusua, jolloin marjojen eri muodot pääsevät edukseen. Kuvassa harvinainen, kaunis Rosa tuschetica. 

Kiulukoista ehtii vielä poimia satoa. Lempeä flunssatee syntyy 5–10 kiulukasta, jotka puhdistetaan ja haudutetaan kuumassa vedessä teen tavoin. Siivilöi, ja lisää joukkoon hunajaa. 

Kurtturuusu (Rosa rugosa) 

Ruusunmarjat eli kiulukat hohtavat parhaillaan värikkäinä piristäen maisemaa. Vaikka syksyn lehdet putoilevat, kiulukat istuvat tiukasti paikoillaan, täplittävät tummaa oksistoa ja uhmaavat syksyn säätä niin, että pilkahduksen punaista voi nähdä vielä ensilumen keskeltä.

Vaikka pihan ruusut valitaan yleensä kukinnan perusteella, ei ole huono ajatus istuttaa muutamaa pensasta syksyn varalle kiulukoiden vuoksi. Kauneuden ohella kiulukkapensas tuottaa myös terveellistä satoa, sillä kiulukat ovat varsinaisia vitamiinipommeja.

Kiulukoissa on koko joukko hyödyllisiä antioksidantteja, flavonoideja ja karotenoideja. On itse asiassa erikoista, ettei ruusunmarjoista juuri kerätä satoa, vaikka esimerkiksi Ruotsin puolella on ruusunmarjasoseella ja -teellä varsin vahvat perinteet.

Jo muutama ruusunmarja riittää täyttämään aikuisen päivittäisen C-vitamiinitarpeen. Jo muinoin ruusunmarjoja on käytetty lääkkeenä ja rohdoksena. Niillä on torjuttu muun muassa nivelsärkyä, kuumetta, kurkkukipua, anemiaa ja vatsaoireita. Ovatpa roomalaiset sotilaat parantaneet ruusunmarjoilla myös koirien puremia.

Kasvitieteen näkökulmasta kiulukat eivät ole oikeita marjoja, vaan turvonneita kukkapohjuksia, joiden sisällä ruusun siemenet ovat. Läheskään kaikkiin ruusupensaisiin ei kehity kiulukoita, osaan pensaista niitä kehittyy vain vähän.

Parhaimpia kiulukkaruusuja ovat yleensä luonnonruusut ja vähän jalostetut puutarharuusut, joiden taustalta ei löydy kovinkaan kirjavaa geeniperimää. Myös kukkien kerrannaisuus vaikuttaa kiulukoiden syntyyn. Terälehdiltään kerrotut kukinnot eivät yleensä tuota kiulukoita. Tosin poikkeuksiakin on.

Kiulukkaruusujen parhaimmistoon kuuluvat kurtturuusu (Rosa rugosa) ja monet sen lajikkeista. Ruotsalaiset vannovat orjanruusun (R. dumolis) ja luumuruusun (R. villosa) nimeen, mutta varsin hyvää kiulukkasatoa saa kerättyä myös metsä- ja koiranruusuista (R. majalis, R. canina). Kauneutensa vuoksi syksyn kiulukkatarhaan pääsevät myös punalehtiruusu ja valamonruusu (R. glauca, R. ’Splendens’).

Kaikille tuttu juhannusruusu (R. spinosissima ’Plena’) tuottaa kiulukoillaan yllätyksen, sillä sen kiulukat ovat pikimustat. Sama kiulukoiden väri toistuu useissa juhannusruusun sukulaisissa. Osalla niistä kiulukat ovat kuitenkin juhannusruusua muhkeampia, joskus viininpunaisia tai tummanruskeita. Hyviksi kiulukkaruusuiksi ovat osoittautuneet viime vuosina suosioon nousseet ’Red Nelly’ ja ’Tove Jansson’.

Periaatteessa kiulukoita voi kerätä mistä tahansa ruususta. Niiden maku ja kovuus kuitenkin vaihtelevat, joten marjoja on hyvä maistaa ennen keräämistä. Paras aika kiulukoiden keräämiseen on ennen pakkasten tuloa, jolloin marjat säilyvät ehjinä kerättäessä.

Useimmissa ohjeissa siemenet perataan kiulukoiden sisältä ennen niiden käyttöä. Kiulukoiden rakenteesta riippuen siemenet voidaan kuitenkin poistaa myös soseutuksen aikana hiertämällä keitetyt kiulukat siivilän läpi.

Kiulukat säilyvät syksyisissä pensaissa pitkään, sillä linnut ja muut pihan eläimet jättävät ne yleensä rauhaan. Syy lienee ruusujen terävissä piikeissä – tai siemenien kutittavissa karvoissa.

Kutituksella on silläkin syynsä. Karvat suojaavat siemeniä, joista aikanaan saattaa kasvaa uusia, kukkivia ruusupensaita. Samalla siemeniin kätkeytyy kauneuden salainen viesti. Ruusunsiemenöljyn sanotaan hoitavan niin mieltä kuin kauneuttakin. Se silottaa rypyt, vaalentaa arvet, kiillottaa hiukset ja kynnet, torjuu silmäpussit ja saa siinä sivussa koko ihon hehkumaan.