Presidentti Trumpin hallinto taistelee vallasta

Keskiaikaiset tarinat kertovat kuningas Arthurista ja hänen ritareistaan, jotka Graalin maljan etsinnän lomassa asuttivat linnaa nimeltä Camelot. Linnan todellisesta olemassaolosta ei ole todisteita. Väitetään tosin, että sen alapuolella sijaitsi kaupunki, mutta vihjeen informaatioarvo on niukka.

Satulinnan ohella Camelotilla viitataan joskus myös presidentti John F. Kennedyn hallintoon. Termillä ei tarkoiteta Kennedyn varsinaista virkakautta, vaan hänen hallintoaan, sillä Amerikassa presidentin virkaanastuminen merkitsee suuria muutoksia myös ylimmässä virkamieskunnassa. Yhdysvalloissa presidentin hallinto on todellakin hänen hallintonsa.

Luin jokin aika sitten Mi­c­hael Wolffin teoksen Donald Trumpin virkakauden ensimmäisistä kuukausista. Vaikka en ole kielenkääntäjä, kummastelen kirjan kotimaisessa otsikossa käytettyä sanaparia ”Tulta ja tuhoa”. Teoksen sisältöä ja kukaties alkukielistä merkitystäkin olisivat paremmin saattaneet avata vaikkapa sanat ”Tulta ja tappuraa”.

Mielikuvissa, joita otsikkovaihtoehdot herättävät, on melkoinen ero. En silti usko, että jälkimmäinenkään valinta olisi kääntäjän oletettua liberaaliutta kyseenalaistanut.

Mutta toisaalta, elämmehän aikaa, jossa sanat tulee ottaa kirjaimellisesti. Kukaan ei tunnu ymmärtävän niitä enää laajemmin, vivahteikkaammin tai edes osana omaa kontekstiaan.

Hahmona presidentti Trump on kiistelty ja hämmentävä. En pysty Wolffin kirjankaan jälkeen suoraan valitsemaan puoltani hänen kiivaimpien kannattajiensa ja vastustajiensa välillä.

On syytä ymmärtää, että niin sanottu trumpilainen vallankumous ei syntynyt yhdessä yössä tai parissa kuukaudessa. Sen taustalla on monimutkainen kudos globaaleja mega­trendejä, kulttuurista konfliktia, republikaanipuolueeseen vuosikymmenten aikana kehittyneitä kipupisteitä, sammakkonaamaisia nettimeemejä ja khakihousuihin ja poolopaitaan pukeutuneita nuoria miehiä.

Hyväksi tai pahaksi, mutta tuo vallankumous ei alkanut Donald Trumpista, eikä se myöskään pääty hänen virkakautensa myötä. Se, mitä Trumpista ja hänen Camelotistaan päivittäin luemme, on vain maininkien pintavaahtoa.

Yhdysvaltojen nykyisen presidentin hallinto poikkeaa selvästi edeltäjistään. Täysin politiikan ulkopuolelta tulleena Trumpilla ei ole valtionhallinnollisesta näkökulmasta tarkasteltuna sellaista rakenteiden ja prosessien ymmärrystä, jota virkakoneiston tehokas hyödyntäminen vaatisi. Tämä ei ehkä olisi ongelmallista tai edes ainutkertaista, mikäli hänellä olisi esikunta, jolta kyseinen näkemys löytyy.

Tosiasia kuitenkin on, että trumpilainen vallankumous, kuten vallankumoukset yleensä, on nostanut keskeisille virkapaikoille hallinnollisia diletantteja. Metsäsisseistä ei aina ole valtiomiehiksi. Muistellaan vaikka Che Guevaraa, joka ehkä osasi johtaa vuoristoväijytyksiä ja paikata ampumahaavoja, mutta oli Kuuban valtionpankin johtajana harrastelija.

Tilanne, jossa tietyn organisaation jokaisella jäsenellä on täysin yhtenevä näkemys päämäärästä, tavoitteista ja keinoista on harvinainen, mutta Trumpin hallintoa vaivaava ongelma on vakavampi.

Voiton jälkeen vallankumoukselliset joutuvat aina miettimään, mitä tehdä, kun ensimmäinen ja kenties se ainoa yhteinen tavoite on saavutettu. Miten jatkaa eteenpäin?

Michael Wolff kuvaa kirjassaan kolmea osin toisilleen jopa vihamielistä ryhmittymää, jotka Trumpin virkakauden ensimmäisinä kuukausina taistelivat vaikutusvallasta hänen lähellään. Fyysisesti aivan kosketusetäisyydellä.

Ensimmäisen voimakeskittymän muodosti sittemmin erotettu päästrategi Steve Bannon, joka näki ja näkee Trumpin vain yhtenä osana Yhdysvalloissa käynnissä olevaa alt-right-murrosta.

Toiseen ryhmään kuuluvat presidentin tytär Ivanka ja vävy Jared Kushner, yhteisnimellä Jarvanka tunnettu kaksikko, jonka ideologia lähentelee valtavirtaista demokraattiajattelua. Kolmannen toimijan Trumpin lähipiirissä muodostaa republikaanipuolueen historiantajua omaava eliitti, jota myös tulisi kyetä riittävässä määrin huomioimaan.

Tulevaisuus näyttää, kuinka hajaannuksen Camelotin käy. Seisooko se vai kaatuu? Ja Donald Trumpin virkakauden merkityskin tullaan aidosti ja kirkkaasti näkemään vasta, kun se on ohi.

Siihen saakka meitä voi auttaa oivallus siitä, että Trumpin valinnassa ja sen jälkeisessä ajassa ei ole kyse politiikasta perinteisessä merkityksessä, vaan vallankumouksesta ja sen jälkijäristyksistä.