Lyhyt ketju kuntoon
Anni-Mari Syväniemi (vas), Seija Kurunmäki, Päivi Rönni ja Irma Ikäheimo vannovat tuoreen ja lähellä tuotetun ruuan nimiin.Lähiruoka on kaikkien huulilla, mutta vain puheissa. Tarvitaan vielä paljon työtä, että se pääsee suuhun asti.
TEKSTI: Riitta Mustonen KUVA: Kari Salonen
Suomen hallituksen tavoitteena on kääntää lähi- ja luomuruoka nousuun. Maahan on avattu useita lähiruokamyymälöitä. Ravintolat mainostavat paikallisia makuja ja kuluttajat perustavat ruokapiirejä. Ruokakulttuuriprofessori iloitsee pohjoisten makujen arvostuksesta.
Kaikki puhuvat lähiruuasta, mutta kaikille se ei tarkoita samaa asiaa.
Elintarviketeollisuusliiton mukaan lähiruokaa on kaikki Suomessa valmistettu ruoka.
MTK linjaa, että lähiruoka on tuoretta, mahdollisimman lähellä tuotettua suomalaista ruokaa, jonka alkuperä, tuottaja ja valmistaja tiedetään.
Maa- ja metsätalousministeriön tilaamassa selvityksessä lähiruoka määritellään paikallisruuaksi eli oman maakunnan alueella tuotetuksi. Selvityksen mukaan lähiruoka käyttää oman alueensa raaka-aineita ja tuotantopanoksia ja edistää siten oman alueensa taloutta, työllisyyttä ja ruokakulttuuria.
Monta pullonkaulaa
Lähiruokakäsitteen epämääräisyys on yksi lähiruuan kehittämisen pullonkaula, toteaa lähiruokaselvitys. Jos kaikkea suomalaista ruokaa pidetään lähiruokana, ei alan pienyrittäjyyttä pystytä edistämään lainsäädännön avulla, vaan jumiudutaan vastakkainasetteluun pienten ja suurten kesken. Siinä taistelussa pienet häviävät ja voittaja on – ruuan tuonti.
Lähiruuan edistämiseksi on jos jonkinlaista hanketta, mutta toiminta on päällekkäistä ja sirpaleista. Resursseja hukataan, kun hankerahoja jaetaan monen eri rahoituskanavan kautta.
Aloittava yrittäjä rämpii lakien, säädösten ja hankkeiden viidakossa. On monia tahoja tukemassa, mutta todennäköisesti yrittäjä ei löydä oikeaa avun tarjoajaa. Lisäksi neuvot saattavat olla ristiriitaisia, sillä elintarvikevalvontaa toteuttavilla kolmellasadalla virkamiehellä on eri tavat ja tulkinnat toimia.
Yhden totuuden malli
Kuluttajat ja ruoka-alan ammattilaiset vaativat jäljitettävyyttä ja lyhyttä toimitusketjua, mutta saatavuus ja kuljetukset ovat olleet yksi este.
”Suomessa vallitsee yhden totuuden malli. Kuljetukset toimivat isojen ostajien ehdoilla. Ammattikeittiöihin halutaan tilata kaikki yhdestä paikasta. Entä jos olisi jopa kaksi paikkaa, josta tilataan? Tai jos tukussa joku erikoistuisi paikallistuotteisiin, ja samassa kuormassa toimitettaisiin paikallisen tavarantoimittajan ja tukkuliikkeen tavaraa?” ehdottaa hankepäällikkö Irma Ikäheimo EkoCentriasta.
Paikallistuotannon pienet erät voivat sopia johonkin ison ostajan tarpeeseen, esimerkiksi pieni marjatuote erityisruokavalioihin.
”Mutta meillä on kymmenen vuotta vaadittu pienyrittäjiltä, että teidän pitää täyttää samat vaatimukset kuin isojen. Tähän on saatava muutos”, Ikäheimo vaatii.
Pitkää ja lyhyttä ketjua
Ohjelmapäällikkö Päivi Rönni MTK Hämeestä on perehtynyt hanketoimintaan sekä yrittäjän että neuvojan näkökulmasta. Hän on nähnyt saman yhden totuuden nimeen vannomisen myös tuottajapuolella.
”Maataloushankkeiden perusmantra on, että tehokkuutta lisää. Tuetaan isoja investointeja. Toinen puoli, kuten lähiruokakaupat, kuuluttaa lisää pientuottajia. Tämä on tuottajan näkökulmasta tosi ristiriitaista.”
Tuottajalle tulisi Rönnin mielestä esitellä lyhyt toimitusketju ja pientuotteet yhtä hyvänä vaihtoehtoja kuin tehostaminen. ”Meillä ajatellaan joko-tai eikä sekä-että. Osa tuottajista hakee jo kannattavuutta sillä, että jalostaa itse osan tuotteistaan ja panee niihin oman nimensä, mutta näitä voisi tulla paljon lisää, jos siihen kannustettaisiin.”
Lähiruokaselvitys peräänkuuluttaa tuottajien ja yrittäjien voimaannuttamista, jotta nämä osaisivat hyödyntää lähiruuan mahdollisuudet.
Tehtävää olisi myös hankkeiden koordinoinnissa, johon Hämeessä on paneuduttu. Siellä maa- ja elintarviketaloutta on viety eteenpäin rinta rinnan ja yritetty saada hankkeet yhteistyöhön. Rönni arvioi, että jos ministeriöstä käsin koordinoitaisiin kaikkia hankkeita nykyistä tehokkaammin, rahaa ei tarvittaisi juurikaan enempää, mutta päästäisiin parempiin tuloksiin.
Kuluttaja haluaa reilua
Lähiruokaselvitys lähtee kuluttajan näkökulmasta. Työryhmän puheenjohtaja, viestintäasiantuntija Seija Kurunmäki Kuule Oy:stä korostaa, että kuluttajille on syntynyt vahva reiluuden tarve.
”Eivät kuluttajat tiedä eri organisaatioista, vaan he haluavat ostaa lihansa ja maitonsa reilulla tavalla, mieluiten kaupasta. Suomessa käytetään reilun kaupan tuotteita todella paljon, yhtä paljon kuin luomua, mutta nyt reiluus on kanavoitu maailmalta tuleviin tuotteisiin. Lähiruoka voisi myös olla reilua. Ruokapiirit harrastavat sitä juuri sen takia.”
Kurunmäki muistuttaa, että kiinnostavien vientituotteiden ja vahvan kasvun aikaansaamiseen tarvitaan kuitenkin ihan omat lääkkeensä.
Kurunmäen arvion mukaan 90 prosenttia ruuasta menee pitkän ketjun eli isojen elintarvikeyritysten ja keskusliikkeiden kautta, mutta Suomi ei kehity, jos lyhyt ketju eli paikallisruoka ei löydä omia kasvupolkujaan.
”Jos jokaisessa Suomen kolkassa on matkailijoille tarjolla vain yhden kaavan mukainen ABC, ei siinä pääse monipuolinen ruokamatkailu kehittymään. Pienyrittäjät ovat hukassa lainsäädännön kanssa, ja kehittämisrahojen haku on monimutkaisen järjestelmän takana.”
Kolmikanta kuntoon
Ikäheimo korostaa alueiden hyvinvointia. Suosimalla paikallista tuetaan alueen taloutta, yrittäjyyttä, omaa ruokakulttuuria ja huoltovarmuutta.
”Jotta julkisissa palveluissa käytettäisiin lähiruokaa, tarvitaan kolmikanta: kunnan päättäjät linjaavat, että meidän kunnassa edistetään lähiruokaa, ja ruokapalvelupäällikkö ja tuottajat ovat asiassa mukana. Edetään pienin askelin eli otetaan yhdestä kolmeen oman alueen tuotetta kerrallaan ja pannaan siihen kaikki yhteiskunnan tuki, että tuotanto, jalostus ja kuljetukset palvelevat ammattikeittiön tarpeita.”
Ikäheimo korostaa, että kyse ei ole torikaupasta, vaan julkiset ruokapalvelut vaativat ihan omanlaisensa järjestelmät. Lisäksi ostajat tarvitsevat valmennusta hankintalain soveltamiseen.
”Olisi hyvä, jos ruokapalvelupäättäjät kävisivät tuottajien luona. Tarvitaan lisää kohtaamisia ja keskustelua, avoimen tahtotilan luomista. Niin syntyy hyviä käytäntöjä”, Ikäheimo rohkaisee.
EkoCentrian tutkimuksen mukaan lähiruuan käyttö julkisissa ruokapalveluissa vaihtelee suuresti kunnittain. Esimerkiksi Kiuruvedellä melkein 60 prosenttia on lähiruokaa, loput kansallista ja vain yksi prosentti ulkomaista yhdeksässä suurimmassa elintarvikeryhmässä. Tätä on edeltänyt kunnan strateginen päätös kymmenen vuotta sitten.
”Kuntien terveydenhuoltokulut ylittävät budjettinsa koko ajan ja ruokapalvelut alittavat. Kun nämä käyrät saataisiin vaihtamaan suuntaa ja huomattaisiin, mikä vaikutus hyvällä ruualla on sairauksien hoitoon, oltaisiin oikealla tiellä”, Ikäheimo toivoo.
”Se vaatii monen vuoden yhteisponnistuksia, mutta pikkuhiljaa tulokset alkavat näkyä, kuten Kiuruvedellä.”
Ei uutta merkkiä
Ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi MTK:sta muistuttaa, että isoja virtoja tarvitaan täyttämään koko maan tarpeet, mutta kuluttajat haluavat vaihtelua ja siihen tarvitaan pieniä herkkuyrityksiä. Muuten vaihtelu haetaan tuontiruuasta.
”Mitään uutta merkkiä lähiruoka ei tarvitse. Meillä on jo Hyvää Suomesta -alkuperämerkki ja joutsenlippu, Maakuntien Parhaat ja EU:n alkuperämerkit. Lähiruuan tärkein merkintä on tuottajan nimi ja paikkakunta”, Syväniemi huomauttaa.
Syväniemikin allekirjoittaa lähiruokaselvityksen määritelmän, joka rajaa lähiruuan pienten tuottajien paikallisruuaksi. ”Kyse on mahdollisimman lähellä tuotetusta suomalaisesta ruuasta, mutta lähtökohta on pientuottajissa ja paikallisuudessa. Näin esimerkiksi poronfilee voi olla lähiruokaa, vaikka se nautittaisiin helsinkiläisessä ravintolassa.”
Politiikka uusiksi
Lähiruokaselvitys esittää kaksikymmentä toimenpide-ehdotusta pullonkaulojen avaamiseksi. Näihin kuuluvat muun muassa, että aloittava yrittäjä saa palvelua yhden luukun periaatteella, puhutaan mieluummin kannattavuudesta kuin tuista ja julkinen ruokapalvelu on lähiruuan veturi.
Ykköstavoitteena mainitaan, että lähiruokaohjelma tulee ruokajärjestelmän toimijoiden yhteiseksi asiaksi.
Maa- ja metsätalousministeriö nimitti maaliskuussa agronomi Kirsi Viljasen lähiruokakoordinaattoriksi, joka suunnittelee ja koordinoi lähiruuan kehittämisohjelman sisältöä sekä viestii siitä. Ohjelman on määrä valmistua vuoden 2014 loppuun mennessä.
Viljasen mukaan aika on nyt otollinen, sillä lähiruuasta on puhuttu pitkään ja selvitys antaa hyvän pohjan ohjelman luomiselle.
”Iso haaste on saada hankintalakiin pienyrittäjänäkökulma. Lähiruoka on myös nostettava maatalouspoliittiseksi rakenteeksi niin, että se olisi viljelijälle vaihtoehto isoille myllyille ja meijereille tuottamiseen. Tässä on kyse myös investointipolitiikasta. Pienikin voi olla kannattavaa.”
Ikäheimo Irma, Kurunmäki Seija, Rönni Päivi, Syväniemi Anni-Mari: Lähiruokaselvitys. Ehdotus lähiruokaohjelman pohjaksi 2012–2015.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
