Miksi hyvästä tuli pahaa?
Kiltit tytöt
Kiltti ihminen on ilo lähimmilleen ja yhteiskunnallinen voimavara. Näin ainakin luulisi olevan. Silti etenkin kiltit naiset uupuvat ja masentuvat ja lääkkeeksi heitä opastetaan sanomaan ”ei”. Mutta onko ”liika” kiltteys sittenkään naisen itsensä vika?
TEKSTI: Kaijaleena Runsten KUVAT: Kari Salonen PIIRROKSET: Stiina Hovi
Naisen monta eri roolia
Tamperelaiset kolmikymppiset naiset Liisa Huhta ja Rosa Meriläinen kannustavat kilttejä kapinaan. Heidän mielestään yhteiskunnassa ovat arvot pahasti pielessä, kun ihmisyyden keskeisintä, myönteistä luonteenpiirrettä – hyvyyttä – on ruvettu ryöstöviljelemään.
”Kiltteydestä syntyisi enemmän energiaa, jos siitä palkittaisiin. Jo se, että saa kiitoksen, riittää useimmiten kannustukseksi”, Meriläinen toteaa.
Ja tottahan se on. Ajatellaanpa työpaikkoja, kouluja, koteja. Kaikkialla pitäisi laajentaa, kasvaa, menestyä, olla aktiivinen ja vielä ulkonaisestikin hyvännäköinen. Varsinkin naisten, mutta yhä enemmän myös miesten. Se, joka ei pelissä jaksa, on jollain lailla viallinen – sellaisen kuuluukin pudota kelkasta.
Puhutaan yhteisöllisyydestä, ja vapaaehtoistyö on tärkeämpää kuin koskaan. Sen varassa pyörivät niin lasten iltapäiväkerhot, vanhusten palvelut kuin työikäisten terveydestä ja liikunnasta huolehtiminen. Mistä niitä vapaaehtoisia vain löytyisi sitä kaikkea pyörittämään? Kilteille olisi tilausta.
Huhdan ja Meriläisen mukaan kiltteydestä voi tulla varsinkin keski-ikäisille naisille yksi painolasti lisää.
”Kyllä muiden ihmisten asettamat kohtuuttomat odotukset ovat sairastuttava asia – ei se, että joku on liian kiltti. Kiltteyshän on parasta, mitä maailmassa on”, Rosa napauttaa.
Yhteiskunnan, ei yksilön ongelma
Molemmat naiset ovat pienten lasten äitejä. ”Äitiydessä kiltteys näkyy hyvin positiivisella tavalla. Yleisesti kiltteys kuitenkin näyttäytyy negatiivisena aikuisista naisista puhuttaessa”, Huhta harmittelee.
Huhta ja Meriläinen ovat kuulleet kirjatilaisuuksissa pitkin Suomea naisten kommentteja siitä, minkälaisia odotuksia eri-ikäisiin naisiin kohdistuu. ”Se on ihan uskomatonta, tuntuu jopa tragikoomiselta: naisen pitäisi hoitaa äidin ja isoäidin hommat täydellisesti, olla uraohjus ja hoitaa koko suvun keräilytalous”, Meriläinen siunailee.
Ristiriitaiset paineet alkavat tytöillä jo koulussa. Tyttöjen oletetaan käyttäytyvän hyvin ja suoriutuvan moitteetta – silti ahkeruutta väheksytään. Poikia palkitaan herkemmin siitä, että he kysymättäkin ilmoittavat mielipiteensä. Ja jos tyttö ei mahdu kiltin rooliin, hän kokee silti paineita, ettei ole sellainen.
”Ehkä aiemmin nainen onkin ansainnut paikkansa yhteiskunnassa olemalla vaatimaton ja kuuliainen. Nyt nuoren naisen pitäisi lisäksi olla reipas, rohkea ja menestyvä”, Meriläinen kuvaa.
Lisäksi jo kymmenvuotiaat pukeutuvat seksikkäästi kuin aikuiset, silti heiltä odotetaan nuhteetonta käytöstä.
Huhta jatkaa: ”Kun nämä kiltit ahkerat kuuden laudaturin tytöt sitten siirtyvät yliopistoon ja valmistuvat, heistä tulee yhteiskunnallinen ongelma...”
”...niin, mitä me tehdään kaikille näille tytöille, kun ne vievät kaikki opiskelu- ja työpaikat?” Meriläinen heittää puoliksi piruillen ja samalla tosissaan.
Kaksikko muistuttaa, että kiltteys on myös osa suomalaista tehokkuutta: asiat sujuvat, kun aikataulut pitävät ja kukin hoitaa leiviskänsä niin koulussa kuin kotona. Se on arkipäivän hyve, josta liian harvoin muistetaan kiittää, kun huomion vievät – usein ansiotta – esiintymishaluiset ja äänekkäät.
Huhta kertoo, että he ovat saaneet kirjasta Kilttien kapina pelkästään myönteistä palautetta. Kirjaa on ostettu lahjaksi ja ”reipastukseksi” niin tyttöystävälle, äidille, siskolle tai ystävälle. Sen perusajatus on, että sama ihminen voi olla eri tilanteissa kiltti tai ei-kiltti.
”Useimmilla naisilla on jokin elämän osa-alue, jonka kanssa joutuu kamppailemaan. Se voi olla toisen miellyttämistä parisuhteessa, tunnollisuutta töissä tai kuuliaisuutta suvun suhteen”, Meriläinen selventää.
Uupumisessa unohdetaan työelämän tutkijana työskennelleen Huhdan mukaan usein se, että tehtävät on organisoitu huonosti eivätkä ihmiset koe voivansa vaikuttaa työhönsä.
”Jos kiltteydestä ja tunnollisuudesta puhutaan vain yksilön ongelmana, se siirtää vastuun yksilölle, vaikka ongelma on itse asiassa yhteiskunnassa.”
”Eivät isot suorituspaineet umpiossa kasva. Ne ovat tässä ajassa oleva ilmiö – eivät geeneistä perittyä”, Rosa säestää.
Naisten liika kiltteys on suomalaisessa yhteiskunnassa käänteisilmiö, mutta silti läheistä sukua miesten aggressiivisuudelle, joka purkautuu väkivaltana. Muista länsimaista poiketen se kohdistuu lähimpiin tai itseen.
”Minkälainen yhteiskunta on se, joka hyväksyy väkivallan tai pitää jopa ihan luonnollisena sitä, että mies lyö vaimoaan?” Liisa Huhta kysyykin.
Lue arvostelu Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen toisesta kirjasta Feministin käsikirja keskiviikon 18.3. Maaseudun Tulevaisuudesta.
10
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
