Viikonloppu täynnä tunteita
7.5.202102:00
Äidit juhlivat sunnuntaina, mutta lauantaina vietetään jo 28. kertaa lapsettomien lauantaita. Päivän tarkoitus ei ole viedä huomiota äideiltä, vaan muistuttaa, että lasten saaminen ei ole itsestäänselvyys.
Itselleni tämä viikonloppu on täynnä tunteita, sillä olen kokenut lapsettomuutta, mutta olen nyt myös äiti.
On omanlaista taiteilua iloita omasta äitiydestä ja samalla tuntea valtavaa myötätuntoa niitä kohtaan, joille äitiys on vielä harras toive.
Hallitus nosti puoliväliriihen loppuinfossa esille huolensa siitä, että monen suomalaisen toive omasta lapsiluvusta ei toteudu.
Hyvä, että asia nousee hallituksen asialistalle. Mielestäni julkinen keskustelu perhepolitiikasta kaipaa edelleen lisää herkkyyttä ja ymmärrystä lapsitoiveen monista sävyistä.
Tilanteet ovat hyvin erilaisia keskenään. Lapset, aikuiset, olosuhteet ja ihmissuhteet ovat erilaisia.
On yksin eläviä aikuisia, jotka toivovat lasta – ehkä enemmän kuin parisuhdetta. On yksin eläviä aikuisia, jotka etsivät parisuhdetta, jotta perheellistyminen olisi mahdollista.
On pariskuntia, joissa toinen osapuoli empii lapsen yrittämistä. Molemmat voivat olla epävarmoja.
On pariskuntia, joissa kummallakaan osapuolella ei ole kohtua.
Nyt kun itselle on siunaantunut kaksi lasta, olen ymmärtänyt, kuinka kipeä asia myös sekundäärinen lapsettomuus voi olla.
Vaikka ensimmäinen raskaus olisi saanut alkunsa helposti, toista ei välttämättä toiveista huolimatta kuulu. Puolisoilla voi myös olla erilaiset näkemykset perhekoon kasvattamisesta.
Siksi tiedustelut pikkusisaruksista kannattaisi esittää yhtä tahdikkaasti kuin kysymykset lapsitoiveista ylipäänsä.
Haluaisin myös kiinnittää huomiota, miten raskaana oleville ja vasta synnyttäneille puhutaan.
Kun kerroin odottavani kaksosia, suurin osa toki reagoi uutiseen vilpittömän iloisesti ja onnitellen – varsinkin, jos tiesivät lapsettomuustaustastamme.
Jotkut olivat kuitenkin avoimen järkyttyneitä ja jopa pahoillaan. Samankaltaisia reaktioita ovat saaneet monilapsiset perheet, joissa odotetaan uutta vauvaa.
Vauva-ajan jokainen perhe kokee omalla tavallaan, riippumatta lasten lukumäärästä ja kommentoijien omista kokemuksista.
Kaikki voi mennä myös ihan hyvin.
Mieleeni on jäänyt ihana kohtaaminen huoltoasemalla, kun vauvat olivat kolmen kuukauden ikäisiä ja olimme matkalla Etelä-Suomeen. Mieheni lähti ulkoiluttamaan koiraa, ja minä lähdin sisälle syöttämään vauvoja.
Imetin toista, kun toinen vielä nukkui kaukalossa. Kun tämä heräsi ja alkoi itkeä, en voinut kuin heiluttaa kaukaloa jalalla ja jutella rauhoittavasti.
Ystävällinen nainen viereisestä pöydästä tarjoutui ottamaan itkevän vauvan syliin. Olin niin häkeltynyt avuntarjouksesta, etten osannut häntä järkevästi kiittää. Onneksi vauvalla oli tilannetajua, ja hän räväytti naiselle valloittavan, hampaattoman hymynsä.
Minulle jäi tästä pitkäksi aikaa hyvä mieli. Tuntui, että olen vauvoineni ja varusteineni tervetullut, vaikka viemme tilaa ja meistä lähtee ääntä.
Yksittäisillä sanoilla ja kohtaamisilla voi olla suuri merkitys, miten tuoreet vanhemmat vauvavuoden ja pikkulapsiarjen kokevat. Arjen kokemuksilla taas on merkitystä, jos vanhemmat pohtivat perheenlisäystä.
Olkaamme lempeitä niin lapsiperheille kuin lapsettomille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
