Puolustusresurssien vahvistus
Suomessa ikätilastot osoittavat keskimääräisen iän nousua ja se on ollut perustana myös eläkeiän nostolle. Samaan tyylin voisi puolustusvoimien reservin ikää nostaa, jolloin resurssit kasvaisivat merkittävästi, vähäisin kustannuksin. Sotahommissa tarvitaan yhä enemmän teknistä osaamista ja sitä vanhemmista ikäluokistakin löytyy.
Yllätyssodan nyt syttyessä Euroopassa, Suomen pitäisi kaikin keinoin varautua nopeasti kaikin käytettävissä olevin keinoin maan puolustukseen myös hyödyntäen siviiliväestöä. Meillä on lähes miljoona aktiivista vastuullista eläkeläistä, joille räätälöidyt maanpuolustustyöt tuskin olisivat vastenmielisiä.
Hallituksen tulisi nyt painottaa kiireellisesti asioita uudesta omavaraisuusnäkökulmasta. Bioenergian tuotantoa on vauhditettava ja esimerkiksi turpeen käyttö saattaa tulla tarpeelliseksi. Maatalousohjelmat on päivitettävä uuden tilanteen mukaan.
Sodat laskevat mielialaa, mutta sitä nostaa, jos kansa on henkisesti aineellisesti hyvin varustautunut. Toisen maailmansodan aikana Ruotsi pärjäsi olosuhteisiin nähden hyvin ja auttoi sotaan joutuneita maita. Erityisen hyvä apu oli lasten vastaanotto sijaisperheisiin.
Esko Järvenpää
Jämsä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
