Kaupunkilaisetkin syövät ruokaa joka päivä

Urbaani kulttuuri on Suomessa nuorta ja ohutta. Teollistuminen vaati halpaa työvoimaa maaseudulta 150 vuotta sitten, ja muutama sukupolvi taaksepäin suurin osa suomalaisista kulki lantakokkareet saappaissaan.

Kaupunkilaismedian ylpistynyt uho on näkynyt viime aikoina lehtikirjoittelussa mielipiteinä, tutkimuksina ja nokkelina kolumneina. Media­persoonien räävittömät ja sivistymättömät huulenheitot, kolumnistien esteettiset maaseutu- ja ympäristökuvaukset, Ylen toimittajien kauhukuvat tyhjentyvistä syrjäseuduista sekä maaseudun ihmiselämän marginalisoitumisesta hämmentävät meitä maalaisia – viljelijöitä; isäntiä ja emäntiä.

Vihreiden Osmo Soininvaara katsoo terveesti, että maaseutu ja kaupunki tarvitsevat toisiaan. Nähdäänkö maaseutu ruokaa tuottavana tuotantovälineenä vai sinällään puhtaasti luontoarvona, tämä keskustelu synnyttää jo taistelurintamia ja vastakkainasetteluja.

Jokainen kaupunkilainen syö ruokaa joka päivä, oli sitten ympäristöaktivisti, isosuinen sketsihahmo, harmaa byrokraatti, poliittinen päättäjä, tutkija, C21-ryhmän sisä­piiriläinen tai urbaanikaupunki­asuja. Maalainen syö myös, itse tuotettua ruokaa halpuutettuun hintaan.

Isäntien ja emäntien suurin huoli on tuotantopanosten kohtuuton kallistuminen suhteessa viljelijän saamaan hintaan. Ruisleivän hinnasta 3 prosenttia tulee tuottajalle. Koko hinnanmuodostuksen prosessi tulisi tehdä näkyväksi, kuten joku kuluttaja jo hätäntyneenä huomasi.

Jotta kaupunkilainen voi syödä Suomessa tuotettua laaturuokaa joka päivä, niin viljelijän on myytävä metsää kaupunkilaiselle saadakseen investointikustannukset kokoon. Kate ei tule enää viljanviljelystä eikä karjataloudesta. Siitä jalostus, kauppa, jakelu ja markkinointi pitävät huolen.

Suomessa on alle 50 000 tilaa tänä päivänä. Ministeri K. Hemilä ennusti aikanaan, että Suomen maatalous hoituu 30 000 tilalla. Siihen me viljelijät pystymme, jos meille annetaan vain työ­rauha. Kaikkien etu on, että ruoka on laadukasta, puhdasta ja maittavaa.

Tämän päivän maalainen on korkeasti koulutettu, kansainvälinen, taitava ja osaava. Samanlainen kuin cityläiset, eikä mikään kummajainen. Tästä voimme kiittää Suomen tasa-arvoista koululaitosta.

Ruoka on arvokas asia, eikä sitä riitä globaalisti kaikille. Hifistely ja fine dining, joka sen ympärillä pyörii, on typerää elitismiä. Ruokaan on syytä suhtautua nöyrästi.

Nykykeskusteluun saadaan kuuluvuutta ja näyttävyyttä megalomaanisin rinnastuksin, joissa ei ole päätä eikä häntää. Kaikesta huolimatta lainaan roomalaista Publius Vergilius Maroa.

”Maamies kyntää: maan syli auran viiltämä aukee. Siitä se alkaa, hän sitten ruokkii maan asukkaita, perhettään elättää...”