Ketkä kaatuivat ja minkä puolesta?
Sunnuntaina vietettiin kaatuneiden muistopäivää. Viime sodissa kaatui lähes 100 000 nuorta suomalaismiestä. Heitä jäivät kaipaamaan puolisot, lapset, sisarukset, muut läheiset, sekä tämä isänmaa.
Kuinka moni äiti itki puolisoa ja kamppaili toimeentulon rajamailla. Kuinka moni lapsi jäi vaille isän turvaa ja huolenpitoa. Kuinka kipeästi isänmaa olisi tarvinnut heitä rakentamaan tätä maata tuhkasta, veteraanien ja muiden kärsineiden rinnalle.
He kaatuivat isänmaan itsenäisyyden – siis itsemääräämisoikeuden puolesta.
Olemmeko me nyt itsenäisiä? Kyllä, näin meille kerrotaan ylhäältä.
Mutta totuus on toinen. Sillä maallamme ei ole rajoja, rahaa, ulko-, raha- tai talouspolitiikkaa. 80 prosenttia laeistamme tulee EU:lta. Nyt jopa syyskyntökin aiotaan kieltää.
Ja EU:n kautta olemme joutuneet tilanteisiin, jotka ovat meille vahingollisia. Esimerkiksi MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila tunnusti lauantaina (19.5.) MTV:n haastattelussa:
”Venäjä-pakotteet oli kulminaatiopiste maataloutemme romahduksessa.”
Samoin ministeri Annika Saarikko (kesk.) eduskunnassa, joutui tunnustamaan kovan tenttaamisen jälkeen sotesta, miksi sitä ajetaan väkisin läpi, vaikka se on vahingollinen:
”EU:sta pohjautuva lain säädäntö velvoittaa kilpailuttamaan sote-palvelut tietyn rajan ylittyessä.” EU siis pakottaa kyvyttömät ”huutokaupattavaksi”.
Mitä itsenäisyys on? Itsenäisyys on kansainvälisen oikeuden mukaan riippumattomuutta muista valtioista.
Näitä taustoja vasten herää kysymys, olemmeko kunnioittaneet kaatuneitten ja sotaveteraanien hankkimaa perintöä – itsenäisyyttä – sille kuuluvalla huolellisuudella ja kunnioituksella?
Emme ole. Meillä on syytä suureen häpeään tässä asiassa.
Maassamme nousi heti kunnioitetun valtiomiehen Urho Kekkosen jälkeen valtaan itsenäisyyttä hävittävät voimat, jotka lopulta petoksellisesti luovuttivat itsenäisyytemme konkreettisesti EU:lle.
Jaakko Jukkola
Pyhäjoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
