Yliö: EU:n maatalousrahoitusta on suunnattava maatalouden uudistamiseen

Toinen kirjoittajista, agronomi Juuso Joona tutkii maan rakennetta. Kuvituskuva. Kuva: Kari Salonen

Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) uudistus on valmisteilla. Käsittelyssä olevan ehdotuksen mukaan maatalouspolitiikan rakenteet muuttuvat. Pinta-alaperusteisen tuen suoraan tulojen turvaamiseen osoitettu osuus laskee.

Uudistuksen vaikuttavuuden kannalta oleellista on, mitä tuottajilta jatkossa tullaan vaatimaan ja millä välinein tuottajat pääsevät vaatimuksiin vastaamaan.

Suoran pinta-alaperusteisen tulotuen rooli ja vaikuttavuus maatalouspolitiikan kokonaisuudessa on helppo kyseenalaistaa.

Sen keskeisin ongelma on, että maksetun tuen suuruus ei perustu nykyvalossa mihinkään. Tuen taso ja tuessa eri EU-maiden välillä vallitsevat tasoerot juontavat juurensa 1990-luvulla toteutettuun maatalouspolitiikan uudistukseen. Tuolloin suora tuki tuotiin politiikan toimenpiteeksi markkinoita vahvasti vääristäneiden hintatukien tilalle.

Hinnanalennuskorvauksiin perustunut tuki muodostui sittemmin keskeiseksi maatalouspolitiikan välineeksi, jonka oikeutus ja perusteet ovat kuluneen 30 vuoden aikana väljähtäneet.

Edunvalvonnan ja politiikan puheenvuoroissa on usein toistunut, että vähenevät tukirahat tulee suunnata aktiiviseen ruuantuotantoon. Aktiivisuutta ei kuitenkaan tulisi määritellä politiikassa. Siihen voidaan kannustaa, kun politiikalle on ensin asetettu tarkoituksenmukaiset tavoitteet.

Pinta-alaperusteisen tuen oikeutusta voitaisiin vahvistaa tulosperusteisuuden kautta. Maatalouspolitiikan tulosperusteisuudessa tarkoitetaan sitä, että tuottajille maksettava tuki määräytyy sen perusteella, saavutetaanko tuen perusteeksi asetettu tavoite. Tämä tavoite voi liittyä esimerkiksi maatalouden päästöjen vähentämiseen tai ympäristön monimuotoisuuden vahvistamiseen.

Tulosperusteisuudessa oleellista on, että tuki tai sen taso ei ole sidoksissa siihen, miten asetettu tavoite saavutetaan. Tuottaja pystyy valitsemaan oman osaamisensa, tilansa ja alueensa näkökulmasta tarkoituksenmukaiset toimenpiteet.

Samalla tavoitteeseen tulisi enemmän markkinaehtoisuutta. Ne tuottajat, jotka pystyisivät saavuttamaan tavoitteen mahdollisimman pienillä kustannuksilla suhteessa maksettavan tuen tasoon, hyötyisivät toimenpiteiden toteuttamisesta eniten. Tästä muodostuu kannustin oman toiminnan kehittämiseen, uusien viljelymenetelmien hyödyntämiseen tai tilan tuotannon monipuolistamiseen.

Tulosperusteisuuden vahvistaminen olisi iso periaatteellinen muutos nykyiseen tukijärjestelmään. Esimerkiksi ympäristökorvausjärjestelmässä viljelijät saavat tällä hetkellä tukea toimenpiteen toteuttamisesta. Valinnanvaran kasvusta huolimatta samoja toimenpiteitä toteutetaan samanlaisina erilaisissa olosuhteissa. Tämä heikentää keinojen vaikuttavuutta ja hidastaa tavoitteiden saavuttamista.

Tavoiteasetannassa tulisi analysoida sitä, miten niukkenevien julkisten varojen tilanteessa, ilmastonmuutoksen edetessä ja erilaisten epävarmuuksien kasvaessa turvataan maataloustuotanto tulevaisuudessa. Maataloustukien oikeutuksesta tulee kantaa huolta – maatalouden tuotantoedellytysten turvaaminen on kokonaisuudessaan tarkoituksenmukainen ja oikeutettu tavoite.

Uusien Suomessa kehitettyjen satelliittiseurantaan perustuvien työkalujen avulla voitaisiin kehittää monihyötyinen ja yksinkertainen tulosperusteinen tukijärjestelmä, joka kannustaisi viljelijää parantamaan tuotannon edellytyksiä: resurssitehokkuutta, maan kasvukuntoa, maaperän hiilivarastoa, monimuotoisuutta sekä vähentämään ravinnehuuhtoumia vesistöihin.

Tavoitteina ja siten mitattavana tuloksena voisi jo esitetyn maaperän fosforitaseen lisäksi olla esimerkiksi kasvien yhteytystuotanto.

Näin voitaisiin saavuttaa enemmän talviaikaista elävää kasvipeitteisyyttä sekä nykyistä monipuolisempia viljelykiertoja. Tarpeisiin nähden runsasta peltopinta-alaamme olisi mahdollista hyödyntää viljelykiertojen monipuolistamiseen monivuotisilla typensitojakasveja sisältävillä nurmilla, jotka parantaisivat yksivuotisten satokasvien tuottavuutta ja nykyisin alhaista panostenkäytön tehokkuutta.

Kun tuleva maatalouspolitiikka antaa lisää kansallista päätösvaltaa, Suomen tulisi käyttää liikkumavara maatalouspolitiikan suunnanmuutokseen kohti viljelijälle, ja siten yhteiskunnalle, kannattavaa, tuotantoedellytykset sekä huoltovarmuuden turvaavaa uudistavaa viljelyä.

Kyösti Arovuori

maatalousekonomisti, REINU econ

Juuso Joona

Baltic Sea Action Groupin hallituksen jäsen, maanviljelijä