Kahvipensas ikkunalle
Useimmiten kahvipensaasta puhuttaessa tarkoitetaan arabiankahvia (Coffea arabica), joka on lajeista kuuluisin. Toiseksi viljellyin kahvilaji on 1800-luvulla löydetty kongonkahvi (Coffea robusta).Kahvipensas (Coffea sp.) on ikivanha hyötykasvi, jonka luonnonvaraiset esiintymät löytyvät maapallon subtrooppisilta alueilta Afrikasta ja Arabian niemimaalta. Vaikka suku on suomen kielessä nimetty pensaaksi, kasvaa se luonnossa leveälatvaiseksi, yli kymmenmetriseksi puuksi.
Trooppisilla kasvupaikoillaan kahvipensas on tottunut tasaiseen lämpöön ja korkeaan ilmankosteuteen. Kahvi on kuitenkin poikkeuksellisen hyvä sopeutuja. Niinpä kahvia tuotetaan viljelmillä kaukana sen luontaisilta kasvuseuduilta. Siellä, missä ilmasto on kahvin kasvatukseen liian viileää, sitä kasvatetaan huonekasvina.
Huonekasvina kahvi voi helposti saavuttaa 2–3 metrin korkeuden. Sillä on kiiltävät, aaltoreunaiset lehdet ja kaartuvat oksat, jotka haaroittuvat muhkeaksi latvukseksi. Pikkupuu viihtyy runsaassa valossa, ei kuitenkaan suorassa paahteessa, joten otollisen paikan omalle kahvipensaalle voi löytää läntisen tai itäisen ikkunan ääreltä.
Jos tarjolla on riittävästi valoa, voi kahvi ajan mittaan innostua jopa kukkimaan. Ensimmäisiä, valkeita kukkia on varauduttava kuitenkin odottamaan, sillä pensaat aloittavat kukintansa aikaisintaan 4-6 vuoden iässä.
Toisaalta, vaikka kahvipensas ei kotioloissa kukkisikaan, on jo kasvin vehreydessä eksoottista tunnelmaa.
Kukintaa seuraavat pienet, vihreät marjat, jotka pullistuvat viikko viikolta ja muuttuvat ensin kellertäviksi, sitten ruosteenpunaisiksi. Korjuukypsiä kahvipavut ovat vasta kukintaa seuraavana keväänä.
Yksinkertaisin tapa perustaa oma kahviviljelmä on kurkistaa lähiseudun kukkakauppojen ja markettien valikoimiin. Kahvipensaan taimia on ilahduttavan helposti saatavilla, eikä hintakaan ole hankinnan esteenä. Jostain syystä kahvipensas ei silti ole ainakaan vielä yleistynyt koti-ikkunoilla.
Kotona kahvipensas on syytä ruukuttaa melko nopeasti uudelleen, sillä rehevissä ”pensaissa” on 5-10 yksittäistä kahvipensaan tainta. Tiheys tuo istutukseen tuuheutta, mutta häiritsee versojen kasvua. Niinpä taimet erotellaan viimeistään keväällä kukin omaan ruukkuunsa. Parhaan kasvualustan kahvipensaalle saa sekoittamalla kaktusmultaan noin kolmasosan kalkitsematonta turvetta.
Jos haluaa, voi kahvipensaan kasvattaa myös kahvipavusta. Tällöin on kuitenkin löydettävä mahdollisimman tuoreita papuja. Toisinaan niitä kehotetaan liottamaan vedessä vajaan vuorokauden ajan, mutta pavut voi kylvää myös sellaisenaan hiekkaiseen, ilmavaan multaan. Ne itävät noin 6–7 viikon kuluessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
