Väitöskirja susien sala­kaadoista hämmästyttää

Tohtorikoulutettava Johanna Suutarinen tekee Oulun yliopistossa väitöskirjaa suden salametsästyksen eko­logisesta vaikutuksesta. Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa (MT 27.9.) Johanna Suutarinen kertoo ennakkoon julkisuudessa tutkimuksen tuloksista.

Tutkimuksen tulokset ovat hämmästyttäviä, koska Suutarinen kertoo todella suurista salakaatoluvuista. Onko nyt näin, että Suutarisella on uutta tutkimustietoa sellaisista salakaadoista, mitä poliisilla, riistakeskuksella, luonnonvarakeskuksella ei ole. Mistä tällaiset suden salakaatolukemat ovat peräisin? Ovatko salakaatolukemat tieteellisesti todistettavissa?

Lehtijutussa todetaan, että luonnonvarakeskuksen aineisto on vuosilta 1998–2014 ja 130 pantasuden aineisto on pohjalla. Kuolleita susia oli 91. Niistä 52 tiedettiin laittomasti tapetuksi ja 39 jäi tuntemattomaksi.

Lehtijutun yksikköluvut ovat vaikeaselkoisia, jos tutkimuksen pohjana on 130 pantasutta, ilmeisesti tutkimuspohja oli suurempi todellisuudessa?

Lisäksi yliopistotasoisen tutkimuksen toinen hämmentävä piirre on, että ainakin lehdessä tutkimus esitetään mielipidekirjoituksen muodossa, tutkija tuo omat mielipiteet vahvasti esille.

Yleensä väitöstutkimuksen tekijä antaa oman pohdinnan hyvinkin suppeasti tutkimuksen aineistoon pohjautuen. Onko varmuutta näin suureen salakaatomäärään, myös poliisin, riistakeskuksen, luonnonvarakeskuksen tutkimuksiin verrattavissa?

Jos ja kun tutkimus esitetään valmiina ja salakaato­määrät ovat näin suuria todistettavasti, se vaikuttaa luonnollisesti suden kannanhoidolliseen metsästykseen. Suurpetopolitiikkaan tutkimus vaikuttaisi hyvinkin vahvasti.

Toivottavasti tutkimukseen sisältyy todellisuudessa enemmän ekologisia ja biologisia vaikutuksia, koskien juuri suden salametsästyksen vaikutuksesta susipopulaatioon.