Hiilinielu taipuu tarpeen mukaan

Maaseudun Tulevaisuuden (MT 7.6.) artikkelissa kerrottiin luonnonlaitumista, että ne estävät alueen metsittymisen ja toimivat hiilivarastona sekä tehokkaana hiilinieluna.

Samassa lehdessä on viimeisen 20 vuoden aikana ollut satoja mainintoja metsän tärkeästä merkityksestä hiilen sitomiseen ilmasta ja hiilen varastointiin metsään. Siitä tuntuu olevan tutkijoillakin erimielisyyttä, saako puita kaataa ja jos saa, niin minkä verran.

Tyypilliseen suomalaiseen metsään hiiltä sitoutuu puustoon ja pintakasvillisuuteen noin 1 000 - 2 000 kiloa vuodessa, maahan karikkeina ja kuolleina juurina saman verran. Karikkeista, maaeläinten ja mikrobien jätteistä muodostuu maanpinnalle humuskerros, jossa hiiltä on noin 100 000 kiloa hehtaarilla. Se on metsän suurin hiilivarasto.

Humuskerros ei ole stabiili, vaan hyvinkin aktiivinen tuhansien lajien eloyhteisö, joka sitoo hiiltä ja aiheuttaa hiilipäästöjä – pitkällä aikavälillä yhtä paljon. Niin on ollut siitä saakka, kun sienet tulivat maapallolle.

Pitkäaikaisia hiilivarastoja Suomen luonnossa syntyy luonnontilaisille soille ja syvien järvien pohjasedimentteihin.

Kukaan ei tunnu olevan huolissa esimerkiksi siitä, että ihmiset kantavat markettien pihoista miljoonia säkkejä turvetta kotiinsa kukkaruukkuihin, kasvimaille ja nurmikkojen alustaksi. Niissä turpeen hiili siirtyy ilmakehään parissa vuodessa.