Uutiskommentti: Tarvitaanko Suomeen kolme punavihreää puoluetta?

Mielipide

2.7.202115:00

Kolumni

Jukka Koivula

Sanna Marinin (sd.) kansanrintamahallituksen puolueet RKP:tä lukuun ottamatta saivat kuntavaaleissa nenilleen.

Eniten kannatustaan suhteessa edellisiin, vuoden 2017 kuntavaaleihin menetti valtiovarainministeripuolue keskusta. Puolue kuitenkin onnistui ylittämään kuntavaaleja edeltäneen gallup-kannatuksensa reippaasti, säilytti selkeän valta-asemansa Tampereen pohjoispuolisessa Suomessa ja ylitti edellisten eduskuntavaalien kannatuksensa. Keskusta sai torjuntavoiton.

Punavihreälle vasemmistolle vaalitulos tuli järkytyksenä. Se osoittaa, että kansan tuki Marinin hallitukselle on laskussa.

Heikoimmat kortit jäivät käteen vihreille. Puolueen kannatus romahti kautta linjan. Kovalla työllä saavutetut asemat maakunnissa murenivat. Myös vihreiden ydinalueilla pääkaupunkiseudulla ja yliopistokaupungeissa kannatus on vapaassa pudotuksessa.

Vihreiden kannatuksen lasku ei yllätä, kun kiinnittää huomiota puolueen profiilin muutokseen. Ville Niinistön ja Touko Aallon puheenjohtajakausina puolue pyrki laajentamaan kannatustaan uusiin äänestäjäryhmiin ja myös suurimpien kaupunkien ulkopuolelle. Nostetta toi epäsuosittu Juha Sipilän (kesk.) hallitus, jonka tekemiä kovia leikkauksia koulutukseen ja sosiaaliturvaan vihreät näkyvästi vastusti.

Maria Ohisalon kaudella yleispoliittinen virtaus on lopahtanut. Nyky-vihreissä korostetaan ideologista puhdasoppisuutta, joka näkyy niin identiteettipoliittisena kuohuntana kuin kärkkäänä puuttumisena ihmisten arkielämään ja elinkeinonvapauteen.

Vaalitappion myötä vihreät ovat hyökänneet entistäkin voimallisemmin kotimaisen maatalouden, metsien käytön, yksityisautoilun ja omakotitaloasumisen kimppuun. Vastuullisen ilmastopolitiikan kannatus on suomalaisten keskuudessa vahvaa, mutta vihreiden jatkuvasti kovenevat vaatimukset eivät enää monen oikeustajuun mahdu. Suomi osana EU:ta tekee jo maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa.

Vihreiden kannatusta laskee myös talouspoliittinen vasemmistolaistuminen. Siinä, missä vielä viitisen vuotta sitten vihreissä oli näkyvissä asemissa yrittäjiä, ei heitä enää näy. Myös miehet hupenevat silmiinpistävästi puolueen päättäviltä paikoilta.

Yliopiston kuppilan punavihreässä kulmapöydässä alkaa olla tungosta.

Samoista tiedostavista äänistä taistelevat niin vihreät ja vasemmistoliitto, kuin Marinin kaudella entistä punavihreämpi SDP. Ylen kuntavaalien vaalikonevastauksissa Marin, Ohisalo ja vasemmistoliiton Li Andersson sijoittuvat kaikki nelikentän vasemmistoliberaaliin äärilaitaan.

Vasemmistoliitolle talouspoliittinen asemoituminen reilusti vasemmalle on luontevaa. Se on myös puolueen keskeinen omaa identiteettiä määrittävä tekijä.

SDP ja vihreät ovat tienhaarassa. Tarvitaanko Suomeen kolme punavihreää puoluetta, vai olisiko keskemmällä puoluekenttää sittenkin enemmän tilaa?

Jos Marinin linja vakiintuu, kannattaisi SDP ja vasemmistoliitto suoraan yhdistää. Puoluefuusion esteenä ovat historialliset ja kulttuuriset syyt, mutta valtapoliittisesti se olisi järkevää. Toinen vaihtoehto demareille on kirkastaa linjaansa uuden ajan työväenpuolueena.