Alkuperäisrotujen geenivarat on otettava käyttöön

Pohjoismaissa on yli 140 alkuperäistä kotieläinrotua. Ne ovat sopeutuneet ympäristöömme ja elämäntapaamme satojen vuosien ajan ja ovat tärkeä osa kulttuuriperintöämme ja biologista monimuotoisuutta. Uusimmat tutkimukset ovat myös paljastaneet suotuisia vaikutuksia terveyteen, ekosysteemeihin ja ruoantuotantoon.

Aarhusin yliopiston hiljattain julkaiseman tutkimuksen mukaan useiden alkuperäiskarjarotujen maidossa on ainesosia, jotka voisivat toimia terveyttä edistävinä yhdisteinä elintarviketuotannossa parantaen vastustuskykyämme ja ehkäisten elintapojen aiheuttamaa ylipainoa. Tutkimus nostaa länsisuomenkarjan maidon ylitse muiden kaksinkertaisen oligosakkaridipitoisuuden vuoksi.

Jo aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että alkuperäiskarjarotujen maito on laadultaan maailman parasta juuston valmistukseen. Tiedetään myös, että perinteisten rotujen laidunnuskäyttäytyminen poikkeaa kaupallisista roduista, ja että ne sopivat täydellisesti ekosysteemipalveluihin, kuten perinnemaiseman hoitoon, maatalouskäyttöön sopimattomien maa-alueiden laidunnukseen sekä eläinavusteiseen toimintaan esimerkiksi maatilamatkailussa.

Myös muutamat arvostetut ravintolat ovat oivaltaneet alkuperäisrotujen korkealaatuisen lihan erityisyyden ja sen hyödyntämisen liiketoiminnassaan.

Miksi yhä moni alkuperäisistä kotieläinroduistamme on uhanalainen? Eikö geenivarojen tarjoamia mahdollisuuksia ymmärretä hyödyntää? Miksi kaikesta tiedosta ja hälyttävästä monimuotoisuuden maailmanlaajuisesta köyhtymisestä huolimatta Pohjoismaat tuntuvat vielä epäröivän toimenpiteissä, jotka tähtäävät pitkäjänteiseen geenivarojen kestävään käyttöön?

Hallitukset ovat sitoutuneet kansainvälisin sopimuksin tukitoimiin rotujen suojelemiseksi. Useat Pohjoismaat tukevat taloudellisti alkuperäisrotujen kasvattajia. Se on askel oikeaan suuntaan, mutta tarvitaan myös kannustimia aiemmin hyödyntämättömien mahdollisuuksien kehittämiseksi ja sitä kautta rotujen tulevaisuuden turvaamiseksi.

Pohjoismaiset alkuperäisrotuiset kotieläimet ovat etupäässä pientilojen yksityisomistuksessa ”rakkaudesta lajiin”. Tämä on riittänyt täyttämään hallitusten allekirjoittamat kansainväliset sitoumukset, eikä pakottavaa tarvetta kunnianhimoisemmalle suojelu- ja kehittämisstrategioille ole ilmennyt.

Mutta onko meillä varaa olla kehittämättä pitkäjänteisempää ja tavoitteellisempaa suunnitelmaa alkuperäisrotujen säilyttämiseksi? Riittääkö säilytystoiminnan päävastuun jättäminen harrastajien harteille? Vai olisiko aika tarttua toimeen ja etsiä rohkeita ratkaisuja kestävän käytön kehittämiseksi niille kotieläinroduille, jotka ovat vielä pelastettavissa?

Menestyksellinen lopputulos voidaan saavuttaa yhteistyöllä ja eri toimijoiden tarpeita kuunnellen. Meidän tulisi luoda uraauurtavaa yhteistyötä kansallisten ja kansainvälisten instituutioiden, yritysten, tutkimuksen ja geenivarojen säilyttäjien välille.

Vahvan kansallisen säilytysohjelman tavoite tulisi olla kotieläinten geenivarojen kestävä käyttö ja samalla niiden tarjoamien uusien tuotteiden ja palveluiden kehittäminen.

Tässä voisi ottaa oppia pohjoismaisessa kasvinjalostuksessa menestyksellisesti sovellettavasta PPP (public-private partnership) yhteistyöstä. Eläingeenivarojen PPP-mallin avulla voisimme luoda uudenlaisia suojeluohjelmia yhdistämällä tutkimustuloksia konkreettisiksi toimintamalleiksi kaupallisille markkinoille edistämään alkuperäisrotujen kestävää käyttöä.

Meidän on toimittava viipymättä. Tarvitsemme entistä määrätietoisempia toimintamalleja alkuperäisten kotieläinrotujen suojelemiseksi ja käytön edistämiseksi.

Paikalliset alkuperäisrotumme ovat avainasemassa ympäristömme monimuotoisuuden säilyttämisessä, kestävässä kotimaisessa ruoantuotannossa sekä luontopohjaisissa ratkaisuissa esimerkiksi uusien liiketoimintamallien luomisessa tai terveyden edistämisessä. Mitä siis odotamme?

Riittääkö säilytystoiminnan päävastuun jättäminen harrastajien harteille?