Ammattiautoilijat tietävät, mille teille ei lumisateessa kannata lähteä lainkaan ‒ aura on alueittain harvinainen bongaus

Joillakin alueilla lumiaura on nykyään kovasti kaivattu ilmestys. Arkistokuva. 

Ajan hitaasti kunniasaattueessa. Ei haittaa yhtään, vaikka vähän myöhästyn. Tämä on mieluinen paikka lumiauran vanavedessä, vasta auratulla tiellä.

Maaseudun elinvoimalle ei ole ollenkaan samantekevää, kuinka tieverkostosta pidetään huolta, oli tie sitten valtion tai yksityisen toimijan ylläpitämä. Jos halutaan, että maaseudullakin on yritystoimintaa ja asutusta, pitää myös huolehtia siitä, että työmatkojen tekeminen ja erilaiset kuljetukset onnistuvat päivittäin. Kaikki töissä käyvät eivät voi tehdä etätöitä, eivätkä esimerkiksi ruokakaupan tuotteet vieläkään ole sähköisesti jääkaappiin ladattavia.

Mielenkiintoista on, että hyvin pienin, tiekunnan osakkailta kerätyin varoin ylläpidettävät yksityistiet näyttävät olevan paremmassa kunnossa kuin aivan eri budjeteilla ylläpidetyt valtion tiet.

Tien pitäminen kuljettavassa kunnossa voi vaikuttaa yksinkertaiselta asialta, mutta sitä se ei ole. Valtion teiden kunnosta vastaavat ely-keskukset, jotka tekevät sopimukset kunnossapidosta urakoitsijoiden kanssa. Usein suorat sopimuskumppanit eivät kuitenkaan hoida yhtään ainoaa käytännön työtä itse, vaan tekevät puolestaan sopimuksen aliurakoitsijan tai useamman kanssa.

Sopimuksissa on tarkasti lueteltu, millaisin ehdoin tien päälle lähdetään. Kuinka monta senttimetriä lunta pitää olla, jotta lumiaura liikahtaa tai kuinka monta terää tien pintaa hioo. Hyvä niin, kun toimintaa rahoitetaan verovaroin.

Talvi kun tulee joka vuosi, ovat sopimukset hioutuneet yhtä sileiksi kuin vasta karhuttu tie. Miksi tiet sitten eivät ole alati priimassa kunnossa? Valvooko kukaan, kuinka sopimuksia noudatetaan? Ei ainakaan kovin hyvin.

Ammattiautoilijat, kuten minut ennen joulua sairaalasta kotiin tuonut Kela-taksi tietävät sentään, mille reiteille ei kannata pyrysäällä lähteä lainkaan. Kiertoa tuli kymmeniä kilometrejä, mutta pääsin kotiin kumminkin. Me tavalliset ratinvääntäjät saamme kiroilla keskenämme ja yrittää selviytyä, jos emme ole etukäteen kuulleet, mistä takuuvarmat lumiesteet löytyvät.

Ely-keskukset eivät suoraan rimputtele auraajien kanssa. Teiden kunnossapitoonkin näyttää muodostuneen melkoinen välistä vetäjien verkosto, jonne varmaan viestit huonoista olosuhteistakin katoavat. Yksittäisen auraajan liikkeellelähtö voi jäädä jumiin toisessa maakunnassa olevan paperinpyörittäjän tai useamman pöydälle. Ilman tämän siunausta ei ajoneuvo liikahda.

Toinen käsittämätön asia on se, kuinka suuresta verkostosta yksittäisen auraajan pitäisi pystyä yksin selviytymään. Suuruuden ekonomia puhuu. Miksi mikään ei ole enää ihmisen kokoista?

Ethän auraaja ymmärrä väärin, en ole sinulle kiukkuinen. Ymmärrän, että minua välttelevä suhtautumisesi on luultavasti kiinni muista osapuolista. Toivottavasti nähdään taas ja usein. Vilkutan silloin iloisesti, jos vain uskallan irrottaa toisen käteni ratista.