Suomen metsätkö romahduksen partaalla?
26.4.202102:00
Europarlamentaarikko Silvia Modig sanoi, että ”Suomen metsät … monimuotoisuuden kannalta ne ovat lähes Euroopan huonoimmassa kunnossa” (MT 17.3.) ja vetosi Suomen luontotyyppien uhanalaisuus -teokseen. Pakkohan minun oli siihen tutustua. Muut työt piti työntää kolmeksi viikoksi syrjään, sillä sivuja on yhteensä 1 263.
Ei sitä ihan hetkessä kahlata läpi ja siksi uskon, ettei Silvia Modigkaan ole sitä tehnyt. Tuntuu kuin mietinnöstä olisi tarkoituksella tehty niin raskassoutuinen, ettei kukaan kriitikko jaksaisi siihen paneutua.
Olemme tottuneet siihen, että valtioneuvoston mietinnöt ovat luotettavaa tai ainakin tasapuolisesti eri mielipiteitä edustavia pohdintoja. Suomen uhanalaiset luontotyypit on kuitenkin yksipuolisuudessaan karmaiseva, varsinkin kun se ohjaa luonnonsuojelu- ja metsäpolitiikkaa arvovaltaisen julkaisupaikkansa vuoksi.
Kun uhanalaisuus on ollut päätavoitteena, se on johtanut uhkien liioitteluun ja kaikkien mahdollisten uhkatekijöiden luettelointiin – avaruudesta tulevan asteroidin iskua ei sentään taideta uhkatekijänä mainita!
Jopa tuoreet kankaat – siis mustikkatyyppi ja sen pohjoiset variantit – arvioidaan vaarantuneiksi, vaikka niitä on 53 prosenttia kaikista kangasmetsistä eli melkein 80 000 neliökilometriä.
Uhanalaistumisen syinä luetellaan kuolleen puun, luontaisten laaja-alaisten häiriöiden (siis metsäpalojen, lumi- ja myrskytuhojen), vanhojen metsien ja puuyksilöiden väheneminen sekä maanmuokkaus. Kun valtakunnan metsien inventoinnista ei saatu perusteita uhanalaisuudelle, turvauduttiin 1750-lukuun. Sillä, millaisia metsät olivat 1750-luvulla, ei pitäisi olla mitään merkitystä nykyisten elinympäristöjen uhanalaisuuden arvioinnissa.
”Laadulla” siinä mielessä kuin sanaa mietinnössä käytetään, ei ole mitään tekemistä luontotyypin elinkelpoisuuden kannalta. Tärkeitä ovat maaperä ja kasvipeite. Jos lajisto on alkuperäistä niin kuin se aina tavanomaisten hakkuiden jälkeen on, luontotyyppi toipuu.
Hakkuiden merkitystä liioitellaan kautta koko mietinnön. Suorastaan nerokkaana ja Matti Nykäsen aforismitkin ylittävänä voi pitää toimikunnan näkemystä: ”Uudistaminen ja muut hakkuut rajoittavat puuston ikääntymistä.”
Hakkuun jälkeiset sukkessiovaiheet eivät olennaisesti poikkea luontaisen tuhon jälkeen tapahtuvasta kehityksestä. Kuollutta puuta on vähemmän ja taimikon raivauksen vuoksi riukumetsävaihe, jossa kaikkien puuyksilöiden kasvu on hidasta, jää pois.
Kun kunnon perusteita uhanalaisuuden määrittelyyn ei löytynyt, turvauduttiin asiantuntijoiden lausuntoihin. Siksi katsoin asiantuntijoiden listaa silläkin silmällä, ketä ei kuultu.
Asiantuntijoiden luettelosta puuttuivat lähes täysin varttuneet metsäalan ammattilaiset, jotka ovat itse nähneet, millaisia 1960-luvun metsät olivat. Niistä ajoista ei järeitten puiden, lahopuiden ja kelojen määrä ole vähentynyt, ei myöskään raidan, haavan ja pihlajan – seikkoja, joihin vedotaan ihan tavallisten kangasmetsätyyppien uhanalaisuutta määriteltäessä.
Käytännössä metsien uhanalaisuus määräytyy yhden lajiryhmän, lahopuussa elävien sienten ja hyönteisten, perusteella. Lahopuun vähenemisellä tai määrällä ei ole mitään tekemistä metsien uhanalaisuuden kannalta. Lahopuulla elävä lajisto on vain osa koko luontotyypin lajistosta ja sen elinmahdollisuudet ja koostumus vaihtelevat luontotyypin sukkession eri vaiheissa.
Mietintö ei anna mitään arvoa talousmetsissä tehdyille monimuotoisuutta turvaaville toimille – ei sertifikaateille, metsälain vuoksi suojelluille arvokkaille elinympäristöille tai yhä jatkuville vapaaehtoisille suojeluohjelmille (Metso).
Kirjoittaja on luontokirjailija Savitaipaleelta.
Toimikunnan näkemys: ”Uudistaminen ja muut hakkuut rajoittavat puuston ikääntymistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
