Maaseudun pelastusohjelma, osa 2

”Keskittykää metsänhoitoon ja turismiin”. Tämä Hollannin Suomessa vierailleen maatalousministerin ohje sai 1980-luvun lopulla MTK:n johtokunnan kauhistumaan. Saattoi jotakin naurattaakin. Tähänkö muka oltaisiin menossa?

Neuvo tuli mieleeni viime perjantaina Senaatintorilla Helsingissä. Vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa kaikki on maailmassa muuttunut. Ei ole Neuvostoliittoa, on EU, ei ole maataloustulolakia, on kaupan halpuuttaminen. Joidenkin ekonomistien mukaan asiat ovat kuitenkin hyvin, sillä ruokakauppojen hyllyt ovat täynnä lihaa, maitotuotteita ja leipää. Nekin enimmäkseen kotimaassa tuotettuja.

Yksi asia on olennaisesti toisin ja sen myötä kaikki. Tästä ei jää talonpojalle mitään. Vielä 1990-luvun alkuun asti Suomessa solmittiin maataloustuloratkaisuja, joissa parhaimmillaan pelkkä tuottajahintojen korottaminen saattoi ylittää miljardi markkaa vuodessa. Nyt professori Jyrki Niemi ennakoi koko maataloustulon jäävän viime vuodelta ehkä 300 miljoonaan euroon. Siitä ei montaa tonnia maatilaa kohti ole jaettavaksi.

Mennyt on mennyttä eikä sinne pääse takaisin. Nyt pitää ajatella sitä, miten selviämme tulevaisuuteen. Laadinkin tähän lyhyen maaseudun pelastusohjelman, vailla minkäänlaista poliittista vastuuta tai lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten asettamia rajoituksia. Tämä on lista numero kaksi, ensimmäistä olin tekemässä porukalla MTK:n johtokunnalle keväällä 1992. Siitä toiste.

Ensimmäiseksi: Maatilojen kassa on tyhjä. Tämä kriisi on hoidettava aikaistamalla tukimaksatukset rästeineen, myöntämällä nollakorkoisia, taattuja hätälainoja ja tekemällä Makerasta myönnettyihin lainoihin akordeja, vähän Kreikalle tehtyjen helpotusten tapaan. Eniten idänkaupan pakotteista kärsineille elintarvikealoille pitäisi määrätä yksipuoliset, määräaikaiset tuontitullit ja asettaa vastaaville maataloustuotteille minimituottajahinta.

Toiseksi. Maatalouden tukibyrokratia on pitkälti omissa käsissämme. Järjestelmää on yksinkertaistettava jo tämän tukikauden aikana siten, että tukiviranomainen laatii tukiehdotuksen verottajan tapaan, jonka ammatinharjoittaja joko hyväksyy tai muuttaa. Järjestelmän päähuomio pitää kohdistaa tilakokonaisuuteen eikä pilkuntarkkoihin yksityiskohtiin. Tukien valvonnassa hyödynnetään digitekniikkaa ja sähköisiä menettelyjä. Ympäristökorvausten valvonta jätetään kokonaisuudessaan naapurivalvonnan (Soldiers of Envy) tehtäviksi.

Kolmanneksi. Maatalouden asemaa ruokaketjussa parannetaan perustamalla uusi osuustoimintaperusteinen ja nettikauppaan painottuva laatuketju. Toimintaa lähtevät rahoittamaan ja pyörittämään kotimaisuudesta välittävät elintarvikkeiden jalostajat, MTK ja Pellervo-Seura. Tarjoan vahvaa roolia myös Osuuspankeille, jotka istuvat rahakasan päällä ja joilla on hallinnassaan Suomen keskusten parhaat, tyhjiksi muuttuvat kiinteistöt. Jos S-ryhmä perusti vihamielisen pankin eikö OP voisi perustaa iloisen kaupan?

Neljänneksi. Ei ole järkeä kiduttaa kärsivää elinkeinoa rangaistusveroilla ja ylimääräisillä maksuilla. Tuotantorakennusten kiinteistövero on poistettava ja rakennus-, ympäristö-, nuohous- ynnä muiden lupien tai maksujen rahastusautomaatteja on purettava.

Viidenneksi. Pariisin ilmastosopimus viimeistään sysäsi liikkeelle energiavallankumouksen. Maaseudun on saatava siinä vahva rooli. Keskittävälle atomivoimalle pitäisi viimeinkin laittaa stoppi ja hyödyntää uusiutuva energiamme, peltomme, metsämme ja vetemme täysimääräisesti. Tässä tarvitaan suunnanmuutos ja ajanmukaista politiikkaa.

Kuudenneksi. Kylien elinvoimaa on vahvistettava kolmannen sektorin hoiva-elinkeinoilla, ”greencarella”. Suuri mullistus antaa siihen nyt mahdollisuuden ja keinot.

Tuossa nyt hiukan aluksi. Pääsin vasta alkuun, kun tässä varattu tila jo loppui. Kuuntelin kirjoittaessani Shostakovitsin Leningrad-sinfoniaa, joka aina yllyttää dramaattisiin vaiheisiin ja selviytymiseen. Niitä tarvitaan nyt.