Kaikki kansa koulutielle
"Lukiot ja muu toisen asteen koulutus taisivat maksutonta peruskoulua pystytettäessä pudota väliin."Maksuton toisen asteen koulutus oli täydellinen aihe kansalaisaloitteelle. Kaikki kannattavat sitä vilpittömänä tavoitteena.
Hallitus on lähtenyt korvaamaan maksullisia oppivälineitä asteittain. Maria Guzeninan (sd.) mielestä etu kuuluisi kaikille, ettei vähävaraisten tarvitsisi sitä erikseen anoa. Ville Niinistön (vihr.) mukaan kaikille maksuton järjestelmä olisi helpompi toteuttaa.
Näkökulmaa avarsi Sari Multala (kok.) muistuttamalla, että opintojen keskeyttämisen suurin syy ei ole talous vaan väärä alavalinta. Juho Eerolan (ps.) mukaan mahdollisimman monen pitäisi saada käydä koulunsa kotoa jalkaisin.
Sari Essayah (kd.) ihmetteli, miksi lukiokoulutuksen maksullisuutta on alettu pitää itsestään selvänä. Yliopistojen oppimateriaalia on kirjastoissa lähes riittävästi.
Tuomo Puumala (kesk.) arveli maksullisuuden tulleen hivuttamalla. Opettaja Timo Heinosen (kok.) samat vaaran merkit on peruskoulunkin puolella.
Lukiot ja muu toisen asteen koulutus taisivat maksutonta peruskoulua pystytettäessä pudota väliin. Korkeakouluopiskelijoilla oli silloin voimakasta poliittista edunvalvontaa, jota valtakunnan päättäjät kuuntelivat herkällä korvalla.
Koululaisten Teiniliitto keskittyi samaan aikaan edunvalvonnan sijaan tekemään kommunistista vallankumousta. Siihen se myös sortui.
Puolustusvoimat pyytää eduskunnalta valtuuksia torjua vieraan vallan vakoilulennokkeja. Reserviläisjohtaja Mikko Savola (kesk.) sai puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) myöntämään, että vaaratilanteita on esiintynyt.
Mika Kari (sd.) kertoi lentolaitteilla, droneilla tehtävän salakatselun huolettavan ihmisiä. Jani Mäkelä (ps.) väläytti droneja käytettävän itärajalla salakuljetukseen.
Ministeri Niinistön mukaan poliisi ja rajavalvonta valmistelevat omia säädöksiä, mutta puolustusvoimien valtuudet ovat kiireisimmät.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

