Maa tarvitsee puolustajansa
4.12.202001:00
Suomi käy sunnuntaina itsenäisyyspäivän viettoon poikkeuksellisessa tilanteessa ja poikkeuksellisen virittyneissä tunnelmissa. Erityisesti viimeisen Mannerheimin ristin ritarin Tuomas Gerdtin äskeinen poismeno toi kouriintuntuvasti ja koskettavasti esille, ettei itsenäisyys ole itsestäänselvyys. Sen turvaaminen vaati huomattavan monilta isoja tekoja, toisilta äärimmäisen suuria.
Myös talvisodan alkamisen muistopäivä palautti mieleen rauhan arvon. Sekään ei ole luonnonlaki. Rauhan merkitys ymmärretään usein aivan liian myöhään. Euroopassa ja lähialueilla asiaa ei tarvitse edes muistella. Niin lähellä sota on.
Azerbaidzanin ja Armenian konfliktin viimeisestä laukaustenvaihdosta ei ole kuin päiviä. Venäjä miehittää yhä Krimiä ja Itä-Ukrainaa. Valko-Venäjan surkea ihmisoikeustilanne saattaa syöstä maan sisällissotaan ja laajentua jopa isommaksi konfliktiksi.
Venäjän painostava kansainvälinen käytös aiheuttaa huolta paitsi entisissä neuvostotasavalloissa myös muualla sen lähialueilla. Erityisesti Baltian maissa katseet kohdistuvat nyt Yhdysvaltain seuraavaan presidenttiin Joe Bideniin. Hänen odotetaan palauttavan Naton mielenkiinnon takaisin myös läntisen puolustusliiton reuna-alueille, jotka Donald Trumpin aikana jäivät useasti varjoon.
Viro toivoo puolustusyhteistyön syventämistä Suomen kanssa. Samaa toivoo itse asiassa myös Ruotsi. Armeijansa iskukyvyn ja uskottavan puolustuksen säilyttänyt Suomi on tällä hetkellä yllättävän haluttu kumppani.
Tosin kumppaneita kaipaa myös Suomi. Mahdollisimman kiinteä yhteistyö Bidenin Yhdysvaltojen kanssa on tärkeää sekä meille että Ruotsille.
Myös jäsenyys Euroopan unionissa on Suomelle mitä tärkeintä maanpuolustustyötä, vaikka asia joskus toisin nähdään. Huolimatta hajanaisuudestaan ja heikkoudestaan EU on sekä Suomelle että Ruotsille viiteyhteisö, johon kannattaa kuulua.
Gerdtin ja koko sodan kokeneen sukupolven henkinen perintö on tärkeä suomalaisen puolustustahdon ilmentymä. Yhtä tärkeää on myös nykyisten reserviläisten, varusmiesten ja kantahenkilökunnan työ sotilaallisen iskukyvyn muodostamisessa.
Vaikka Suomen puolustus ei enää perustu reserviläisten mahdollisimman suureen määrään, yleinen asevelvollisuus on edelleen arvossaan. Olennaista siinäkin on tahto puolustaa maata. Menneiden vuosien pakon sijasta nykyiset asevelvolliset suorittavat armeijan yhä useammin omasta vahvasta halustaan.
Muun muassa monille maahanmuuttajille armeijan käyminen on suuri ylpeyden aihe ja osoitus halusta antaa uudelle kotimaalleen jotain vastineeksi saamastaan mahdollisuudesta.
Tärkeää on, että suomalaiset kokevat oman maansa tulevaisuudessakin puolustamisen arvoiseksi. Sitä varten yhteiskuntamme on pidettävä sellaisessa kunnossa, että olemme siitä edelleen yhdessä ylpeitä. Mahdollisuus päästä hyvinvoinnista oikeudenmukaisesti osalliseksi on aivan olennaista.
Sotaan varautumistakin tärkeämpää on kuitenkin rauhan puolustaminen. Idän ja lännen vuoropuhelun edistäminen, vastuun kantaminen kansainvälisistä velvotteista sekä demokratian ja ihmisoikeuksien puolustaminen ovat rauhan peruspilareita.
Tässäkin työssä on sankaruutta tarjolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
