Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Arjen sovittelu kantaa demokratiaa

    Kaijaleena Runsten: Suomalainen yhteiskunta on 
kuin James Bondin suosikki­drinkki: ravistettu muttei 
sekoitettu.

    Suomalainen yhteiskunta o n 
kuin James Bondin suosikki­drinkki: ravistettu muttei 
sekoitettu. Kun lintukotoa on pahasti ravisteltu, muutokset luonnollisesti pelottavat ja ahdistavat.

    Sitä en kuitenkaan kykene 
ymmärtämään, miksi omat pelot ja epäluulot syydetään hyökkäykseksi muita vastaan.

    Mitä Suomelle on tapahtunut? Sitä pohtii selvästi lisäkseni moni.

    Kaupungistuminen sekä internetin kautta leviävä tieto 
ja viihde ovat vieneet kehitystä 
uusiin suuntiin. Perinteiset yhteisöt hajoavat yhtä lailla niin Tansaniassa, Intiassa kuin Suomessakin.

    Helsingistä ja muista suurkaupungeista löytyy yhden tutkimuksen mukaan ihmisiä, joilla on enemmän yhtäläistä keskenään kuin heillä on maanmiestensä tai -naistensa kanssa.

    Tavallaan ymmärrän sen. Silti city vastaan muu maa 
-selitys on vain osa eri suuntiin kulkevaa ylikansallista muutosvirtaa.

    Tämän lehden lukijakunnan kasvu kaupungeissa on siitä 
ainakin yksi todiste. Heillä on siis joko käytännön työ- tai harrastussuhde tai ainakin vahva kiinnostus maaseutuun.

    Meillä Suomessa puolueet ovat lähentyneet ideologisesti toisiaan. Perussuomalaiset on 
siitä selvin poikkeus. Onko nukkuvien ison joukon sisällä 
edelleen paljon tyytymättömyyttä, joka kuohuaa nyt yli?

    Vai onko niin, kuin jotkut ovat pohtineet, että hyvinvointimme lähestyy tyydyttymispistettä? Roomassa kerska­kulutus ja henkinen laiskuus johtivat sen vuoksi rappioon.

    Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhonen kaipasi kolumnissaan meille 
vastinetta ruotsalaiselle Expo-säätiölle.

    Expo on toimittajien ja 
tutkijoiden yhteinen ajatus­paja, joka seuraa ääriliikkeiden toimintaa. Se auttaa suhteuttamaan kuviteltuja kohkaamisia ja todellisia uhkia nopeammin kuin mihin akateeminen 
tutkimus taipuu tai mihin me toimittajat päivän uutistyössä kykenemme.

    Analyysia tarvitaan mielestäni paitsi ääriliikkeistä myös ennen kaikkea siitä, mihin 
niiden imu perustuu. Historia on täynnä varoittavia esimerkkejä siitä, miten kovaääniset mekastajat ottavat vallan, kun hiljainen enemmistö ihmettelee vierestä.

    Kaipaan myös suomalaiseksi 
vientituotteeksikin jalostu­nutta sovittelun taitoa. Se, että sovitaan, ei tarkoita, että ollaan kaikesta samaa mieltä, vaan 
että sovitaan, miten erilaisten 
kantojen kanssa eletään ilman väkivallan uhkaa.

    Jos palataan alun Bond-
vertaukseen: ympäristön ravistelusta seuraa se, että meidän pitää jokaisen olla valmiita 
sekoittamaan omia aiempia ajattelumallejamme. Syntyy arjen sovintoja vastavoimaksi ääriäänille.

    Kuilun eri laitojen kovaääniset osoittavat, että erilaisuutta löytyy ihan meidän liki viiden miljoonan kantasuomalaisen omista joukoista. Siitä ei pidä syyttää muualta maahamme tulleita.

    Yhteiskunta toimii vain, kun tämä tunnustetaan eikä haikailla paluuta yhden kansallisen 
totuuden maailmaan, jota ei ole meillläkään koskaan ollut. Viime viikot ovat osoittaneet, että Suomessa saa kuitenkin olla eri mieltä ihan laillisesti.

    Kaikkialla näin ei ole, mikä on toimeentulon puutteen 
lisäksi suuri syy pakolaisuuden aaltoon. Siksi arjen demokratiasta kannattaa pitää kiinni enemmän kuin koskaan.

    @KiiRuns