Rinnalle ja ohi kulkee Viron tie

Suhtautumistapamme meidän etelänaapuriin on muuttunut radikaalisti neuvostovallan päätyttyä. Kuva: Jukka Pasonen

Muistan lapsuudestani, kun Viroon liittyvissä keskusteluissa kaikui myötätunto ja jopa sääli kansan koettelemuksia kohtaan. Veljeskansaan kun oli helppo samaistua.

Puheisiin sisältyi myös usein kritiikkiä siitä Virosta, jollaisena se meille esiintyi, eli lähinnä Tallinnan satamasta nähtynä. Pimeät taksit, piraattituotteet, huonokuntoiset rakennukset ja niin edelleen.

Tämä ei vastannut omakohtaisia kokemuksiani Virosta ja virolaisista. Lapsuuteni kesinä kotitilallani työskennelleet virolaiset työmiehet saapuivat meille aina maastureilla tai urheiluautoilla. Ne tekivät vaikutuksen ala-asteikäiseen. Nämä autot vaihtuivat joka kesä hienompiin.

Onnekseni huomaan, että myös yleisessä keskustelussa pikkuvelimentaliteetista on päästy yli. Ei siksi, että olisimme näin keskenämme päättäneet, vaan siksi, että olemme siihen pakotettuja. Syinä ovat Viron talouskasvu, yritysverotus, PISA-tulokset ja valtion vähäinen velkaantuneisuus. Nämä vain muutamia mainitakseni.

Ukrainan sotaan liittyvät avaukset ja teot ovat nostaneet myös maan ulkopoliittista arvovaltaa. Viime aikoina on tuntunut siltä, että Suomi alkaa harkita Venäjän vastaisia pakotteita tai asejärjestelmän lahjoittamista Ukrainalle vasta, kun Viro on jo päätöksensä tehnyt.

Kaikkiin näihin pakotteisiin ja aseapuun ollaan valmiita lähtemään, vaikka Viro tietää, kuinka paljon se tulee sattumaan taloudellisesti. Maan inflaatio on tällä hetkellä Euroopan suurin. Veturina on mikä muukaan kuin energian hinta.

Talouskasvun päälle kasautuneista tummista pilvistä huolimatta maan kansalaiset vaikuttivat viime näkemältä tyytyväisiltä ja paljon meitä suomalaisia optimistisemmilta.

Otantana on reilu kymmenkunta maaseutuyrittäjää ja viljelijää, joiden luona vierailin paikallisena avointen tilojen päivänä. Kuvaavaa on, että me suomalaiset tulimme Viroon ottamaan oppia kyseisen tapahtuman järjestämisestä ja paikallisten maaseutuyrittäjien innovaatioista.

Eräs yrittäjä kasvatti ja jalosti chilejä pienessä pihapiirissään, toinen taas oli investoinut suureen siideritehtaaseen, missä juomat valmistuivat ranskalaisella samppanjamenetelmällä. Kaikkia yhdisti kuitenkin sama optimismi nykyhetken suhteen ja avoin puhe yrittämisestä ja rahasta.

Yrittäminen on tehty maassa niin houkuttelevaksi, että vain tyhmä jättäisi yrittämättä. Yrityksen tuloveroa täytyy maksaa pyöreät nolla prosenttia, mikäli rahoja ei nosteta ulos.

Lopputulos on ilmeinen. Ihmiset kokeilevat uutta eivätkä pelkää epäonnistumista. Epäonnistuminen on sekin verotussyistä paljon vaikeampaa kuin meillä Suomessa.

Luomumaitotilalla pidetyssä tapahtumassa meidät suomalaiset palautettiin taas maan pinnalle, kun tilan vanha isäntä kertoi alueen historiasta. Lähes koko muu kylä oltiin pakkosiirretty junalla ties minne ja hän oli itse joutunut pakenemaan Länsi-Viroon. Neuvostoajan päättyessä hän palasi entiselle kotitilalleen ja aloitti alusta.

Ehkä siis vain omakohtainen kokemus neuvostohallinnon kurjuudesta saa maan toimimaan ilman pokkurointia tai lyhytnäköistä taloudellisen edun tavoittelua. Tämä toteutuu Virossa sekä sisä- että ulkopolitiikassa. Autoritarismista ja sosialismista on yksinkertaisesti saatu tarpeeksi.

Vaikka en ole kansantaloustieteilijä koulutukseltani, uskon että etelänaapurimme kohtalona on mennä meistä ohi vielä muillakin yhteiskunnallisilla mittareilla.

Mikäli haluamme pysytellä johdossa edes jossain, olisi aika ottaa heistä mallia.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.