Luonnonsuojeluliitto harhapoluilla

Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava vaatii, että muut kuin niin sanotun jatkuvan kasvatuksen hakkuut tulisi saattaa luvanvaraisiksi. Hän siis esittää radikaalia muutosta ja rajoitusta talousmetsien hakkuisiin.

Metsäluonnon kannalta arvokkaat kohteethan on jo suojeltu monin ohjelmin: meillä on vanhojen metsien suojeluohjelma, Natura-suojelu, soiden- ja harjujensuojeluohjelmat, luonnonsuojelulain ja metsälain määräykset, Metso-ohjelma sekä joukko lajiensuojeluohjelmia, jotka estävät tai rajoittavat metsien hyödyntämistä.

Sulkavan esityksen takia täytyy kysyä, onko jo kaikki suojelunarvoiset kohteet suojeltu, kun hän vaatii talousmetsienkin suojelemista – metsän talouskäytöltä!

On onnetonta, että luonnonsuojeluliitto on ottanut talousmetsien käytön ohjenuorakseen kiistanalaisen ja huonosti tutkitun jatkuvan kasvatuksen opit. Tähänastiset tutkimukset ovat tuoneet esille pahoja puutteita menetelmän toimivuudessa.

Metsänhän pitäisi jatkuvan kasvatuksen teorian mukaan kasvaa, tuottaa ja uudistua samanaikaisesti. Pahin heikkous näyttää olevan taimien syntymisessä varjostavan puuston alle. Uudistumien voi viedä jopa 20–30 vuotta, ja tulos voi olla ryhmittäinen ja aukkoinen taimikko.

Menetelmän käyttö näyttää johtavan yhden puulajin metsiin eli kuusikoihin, koska valopuut, mänty ja koivu eivät uudistu varjostavan puuston alle. Menetelmän etuna pidetään jatkuvaa peitteellisyyttä. Sitäkin voi pitää luonnonvastaisena, koska monet lajit tarvitsevat avointa tilaa ja runsasta valoa.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuut tapahtuvat pääasiassa isoja puita poimien. Puita joudutaan keräämään isolta alalta kasvatettavan puuston seassa. Tällöin vauriot jätettäville puille ja maastolle ovat suuret ja korjuu on hitaampaa ja kalliimpaa kuin metsiköittäin kasvatettaessa.

Jos menetelmää käytettäisiin laajasti, koneiden kapasiteetti ei riittäisi ja teollisuuden puunsaanti pienenisi. Tällöin myös metsien kokonaiskasvu vähenisi, koska jatkuva uudistuminen edellyttää hyvin harvaa metsää, jossa kasvu romahtaa.

Jatkuva kasvatus soveltuu parhaiten heikkotuottoisiin kohteisiin, kuten kalliometsiin ja huonoille soille, joita ei kannata uudistaa viljellen. Myös erityisissä maisema- ja lähivirkistyskohteissa sille löytyy käyttöä.

Nykyinen metsälaki sallii jatkuvan kasvatuksen käytön myös talousmetsissä; luonnonsuojeluliitto voi markkinoida sitä vapaasti, mutta luopukoon pakkokeinojen vaatimisesta. Se tavoittelee jatkuvan kasvatuksen pakollistamista kaavoituksen keinoin. Onneksi ministeri Tiilikainen on ilmoittanut vastustavansa turhaa kaavoittamista.

Mistähän johtuu, että monet luonnonsuojelijat ja vihertävät poliitikot vaativat mielellään pakkokeinoja, rajoituksia, kieltoja, lupamenettelyjä ja -maksuja niin moneen asiaan. Miksi he eivät usko, että kansalaiset ymmärtävät yleisen ja oman etunsa? Ilmeisesti he luulevat, että he ovat eliittiä, jolle kaikki järki ja viisaus on annettu.