"Ollaanko me ihan hulluja!" Yli viisikymppiset perustivat ravintolan ja kirjakaupan korpeen

Kaisa Rantama ja Matti Seppälä ihastuivat luonnonkauniiseen paikkaan jo 30 vuotta sitten. Helsingin keskustaan on puolen tunnin matka, ja perille johtaa hiekkatie. Kuva: Kari Salonen

Mielipide

21.6.202001:02

Kolumni

Riitta Mustonen

Nuorena Kaisa Rantama haaveili löytävänsä puolisokseen jonkun maatilan isännän. Raumalaistyttö vietti lapsuuden kesät äidin sukulaisissa Murtamoisissa, mistä jäi kaipaus maaseutuun.

Kaisa opiskelikin ensin maatalousteknikoksi, mutta vaihtoi sitten ravintola-alalle. Puolisoksi valikoitui Matti Seppälä, humanisti, joka perusti Helsinkiin Aasian kirjallisuuteen erikoistuneen kirjakaupan ja kustantamon.

1980-luvun lopussa elettiin hulluja vuosia. Asuntolainojen korot huitelivat 15 prosentissa. Kaisa ja Matti ajelivat Sipooseen katsomaan taloa, sillä Kaisan hinku maalle ei ollut hellittänyt.

”Oltiin haettu tämän tapaista paikkaa reilu vuosi. Tultiin tänne kevään kurakelillä asuntonäyttöön ja ihmisiä oli paljon. Etsin välittäjän käsiini ja sanoin, että me otetaan tämä. Matti purnasi, että eihän me olla edes käyty talossa sisällä. Sama se, vastasin, kaikkea voi muuttaa, mutta ilmansuuntaa ja Helsingin läheisyyttä ei”, Kaisa nauraa.

Sipoon Hindsbyssä sijaitseva talo avautuu aurinkoiseen etelärinteeseen. Talo ei ole ihan tien vieressä, vaan omassa rauhassaan. Helsingin keskustaan on alle puolen tunnin matka.

Kolmessakymmenessä vuodessa maailma on muuttunut, mutta talo on edelleen ihanassa paikassa. Viereen on perustettu Sipoonkorven kansallispuisto, ja tiellä missä aiemmin kulki suunnilleen yksi auto päivässä, on liikennettä jatkuvasti.

”Ennen koronaa Sipoonkorvessa oli jo satatuhatta kävijää vuodessa. Korona-aikana kävijämäärä on ehkä kolminkertaistunut”, Matti arvioi.

Kaisa ja Matti ostivat siis talon, saivat kaksi lasta, Ellenin ja Akun, ja kävivät töissä: Kaisa Vantaalla ja Matti Helsingissä. Alussa heillä oli kunnon maallemuuttajien tavoin lampaita, mutta lasten harrastusvuosien ollessa kiivaimmillaan lampaista pidettiin taukoa.

”Joka päivä ajattelin, että milloin pääsisin eläkkeelle”, Kaisa kertoo. ”Haaveilin, että saisin olla enemmän kotona.”

Eläkkeelle pääsyyn oli kuitenkin aikaa, sillä pariskunta oli vasta viisissäkymmenissä.

Omia lampaita on nelisenkymmentä. Niiden liha käytetään ravintolassa ja villa ja taljat myydään myös. Kuva: Kari Salonen

Internetin ihmeellisessä maailmassa Kaisa eksyi Hämeenlinnan ammattikorkeakoulun sivuille. Siellä oli ilmoitus maidonjalostajakoulutuksesta, johon oli viimeinen ilmoittautumispäivä.

”Mulla on vähän sellainen vika, että kaikki pitäisi tehdä itse. Mutta ajattelin, että eihän juustoja voi tehdä itse. No, innostuin siitä koulutuksesta ja suoritin tutkinnon töiden ohessa.”

Kaisa ja Matti päättivät rakentaa tontilleen juustonvalmistustilan, jos vain saavat rakennusluvan. Asuinrakennusta he olivat jo laajentaneet huoneen ja keittiön mökistä perheelle sopivaksi taloksi.

Pelkkä juustonvalmistus ei kuitenkaan riittäisi elinkeinoksi. Kaisa oli vetänyt 17 vuotta Fur Centerin ravintolatoimintoja – mitä jos perustaisi oman ravintolan? Mutta menestyisikö se täällä metsässä?

”Olin nauranut Matille, että kirjakauppa metsässä on niin päätön idea, että se voisi vaikka toimia. Miksei ravintolakin?”

Sipoon elinkeinopäällikkö kehotti anomaan EU:lta yrityksen investointitukea. Sitä saatiin, peräti 35 prosenttia, ja loput pantiin omaa ja lainarahaa. Tontille nousi korkea harjakattoinen rakennus, jossa on sekä juustola, kirjakauppa että ravintola terasseineen.

Ravintolan eteläseinä on kokonaan ikkunaa, ja siitä aukeaa avara näkymä kumpuilevalle lammaslaitumelle. Pihalla kuopsuttavat kanat, ja kolme rauhallista Australian kelpie -koiraa, Jööran, Armi ja Meesi, saattelee vieraat sisälle.

Kaisa Rantama tekee juustoja sekä lehmän- että lampaanmaidosta. Lehmänmaito tulee Valiolta ja lampaanmaito Rymättylästä. Kuva: Kari Salonen

Ravintolan nimeksi tuli Tila. Kaksikerroksinen rakennus on ravintolasalissa ylös asti avarasti auki. Juustolan päällä toisessa kerroksessa on kirjakauppa, joka toimii myös kokoustilana.

Moni asiakas tulee ravintolaan suoraan metsästä, sillä Sipoonkorven kansallispuiston Fiskträsk-järvi on lähellä ja siellä on pieni mainos: Ravintola 600 m.

”Sieltä tulee hämmästyneitä ihmisiä. Heille on yllätys, että täällä on tämmöinen paikka. Moni ottaa askeleen taaksepäin ja kysyy, voiko tulla edes sisään. He haluavat jättää kengät eteiseen”, Matti hymyilee.

Ensimmäisen talven uusi yrittäjäpari ”jotenkuten kärvisteli, ei ollut mitään ruuhkaa”. Tammikuussa ravintola oli pari viikkoa kiinni, sillä loma oli rakentamisen ja yrityksen alkutaipaleen jälkeen tarpeen.

”Kun julkaisimme loman jälkeen uuden ruokalistan Facebookissa, siellä oli heti 24 000 katsojaa! Siitä lähtien oltiin viikonloppuisin melkein aina täynnä. Ihmisiä oli liikkeellä.”

Sipoon kunta on ollut tyytyväinen, että kansallispuiston kylkeen on tullut ravintola ja juustola, sillä kunta itse ei ole juurikaan tarjonnut puistoon palveluita.

Juustokauppa on myös käynyt mukavasti. Valtaosa juustoista myydään suoraan Tilasta ja Reko-jakelujen kautta, mutta juustoja on myös muutamassa pääkaupunkiseudun K-marketissa, Hakaniemen hallissa ja viime vuonna jopa ravintola Savoyn juustolautasella.

”Lähijuustoilla on kysyntää. Kaikki kaupat, joihin olemme niitä tarjonneet, ovat ottaneet. Lähiruoka on imagokysymys, vaikka toki Valion juustoja myydään eniten”, Matti arvelee.

Tilan yläkerrassa toimii antikvariaatti. Matti Seppälä siirsi sen Helsingin keskustasta Sipoon korpeen. Kirjojen verkkokauppa on käynyt korona-aikana kiitettävästi. Kuva: Kari Salonen

Sitten iski korona. Ravintola jouduttiin sulkemaan, ja tilalle kehitettiin noutoruokapaketit. Onneksi on juustonvalmistus ja kirjojen verkkokauppa, joka korona-aikana on vain vilkastunut.

”Pelästyimme koronasta tosi paljon, ja aloimme hulluna tehdä töitä. Teimme ruokaa paikalliseen K-kauppaan ja leivoimme jopa leipää sinne. Juhlapyhiksi valmistimme isoja noutoruokakasseja ja viikonloppuisin pienempiä”, Kaisa kertoo.

”Kyllähän korona on tehnyt ison loven budjettiin ja tuonut epävarmuuden. Kun rupesimme pyörittämään bisnestä, niin ajattelimme, ettemme tavoittele muuta kuin että saisimme hyvän elämän ja sen verran rahaa, että saadaan investointi maksettua ja itselle leipä pöytään”, Kaisa miettii.

Keväällä meinasi iskeä stressi. Kaisa ihmettelee, että Business Finland alkoi tukea konsulttifirmoja. Ravintola Tila sai kymppitonnin kehittämisrahaa.

”Mutta kun muutenkin miettii, että mitä tästä tulee, niin ei ole luovimmillaan kehittämään uutta, kun pitäisi maksaa sähkö- ja tukkulaskut eikä rahaa tule eikä tiedä, kauanko tätä kestää.”

Epävarmuus on ollut pahinta.

”Jälkiviisaana ajattelee, että olisi vaan pitänyt ottaa lunkisti, tekemättä mitään.”

Ravintolan terassilta näkee lammaslaitumille. Pöydissä on aina tuoreita sesongin kukkia. Kuva: Kari Salonen

Ei Kaisa silti kadu palkkatöistä pois jäämistään ja yrittäjäksi ryhtymistään. Yrittämisessä parasta on ollut asiakkailta saatu hyvä palaute.

”Jos on semmonen tyyppi, ettei mene paniikkiin kiireestä, vaan syttyy siitä ja onnistuu, niin onhan se tosi kiva tunne, kun pistää illalla kaupan kiinni. Aina kun näkee keittiön ikkunasta, että auto tulee, alkaa tapahtumaan”, Kaisa kuvailee.

”Koronan myötä se yllätyksellisyys ja hektisyys jäi pois.”

Enää Kaisa ei ole ajatellut eläkkeelle jäämistä.

”On ihanaa, että jos saa jonkun idean, niin ei tarvitse keneltäkään kysyä, voiko sen toteuttaa. Panee vain toimeksi, voi itse päättää. Se on ehkä parasta tässä. Ja tyytyväiset asiakkaat.”