Stadin ruuhkaväylät vaihtuivat Pertti Niinistöltä maaseudun mutkaisiin hiekkateihin.
Ratti pysyy, maisema vaihtui
Kaksikymmentä vuotta sitten maalaispoika Pertti Niinistö muutti töiden perässä Helsinkiin linja-autonkuljettajaksi. Vuosituhannen vaihteessa hän palasi synnyinseudulle Virroille ja ryhtyi maitoautonkuljettajaksi.
Vuonna 1991 Suomen työttömyys räjähti käsiin. Loppuvuodesta työttömiä oli jo lähes 340 000. Samana vuonna Neuvostoliitto hajosi, markka devalvoitiin, Irwin kuoli ja kansa seurasi televisiosta uutta Megavisa-ohjelmaa.
Säännöllisten tulojen puute korpesi nuorta Pertti Niinistöäkin. Kun hän luki enonsa luona Helsingin Sanomista ilmoituksen, jossa haettiin bussinkuljettajia Helsinkiin, hän päätti tarttua tilaisuuteen.
”Tein tuohon aikaan maansiirtotöitä, mutta niitä ei ollut riittävästi. Ajattelin, että Hesan bussikuskeilla riittää töitä lamasta huolimatta. Minulla ei ollut linja-autokorttia, mutta sen sai ajettua HKL:n eli Helsingin Kaupungin Liikennelaitoksen kursseilla”, Niinistö, 44, kertoo.
Niinpä eräänä marraskuisena pakkasaamuna Niinistö pakkasi tavaransa kasseihin ja muutti Helsinkiin.
”Ennen lähtöä kävin vielä Virroilla elektroniikkaliikkeessä. Sanoin myyjälle, että rahaa ei ole penniäkään, mutta tarttis saada stereot ja televisio. Sain ne osamaksulla. Minulla oli siihen aikaan Saab ysikutonen. Ostamieni kamojen lisäksi lastasin autoon patjan ja jääkaapin”, Niinistö muistelee nostalgian pilke silmäkulmassaan.
Maalaispoika stadissa
Muutto Helsinkiin oli melkoinen shokki maalaispojalle. Virroille jäi ikävöimään tuleva vaimo, joka muutti vuoden päästä perässä. Pertillä ja Taina Niinistöllä on nykyisin kolme lasta.
”Ensimmäisenä iltana makailin yksinäni HKL:n kimppakämpässä Malminkartanossa. Oli marraskuinen pimeä ilta. Katselin kattoon ja mietin, minne helkkariin mää olen oikein tullut.”
Virtain kasvatti kotiutui Helsinkiin nopeasti, vaikka pääkaupunkiseudun kiireinen elämänrytmi vaati totuttelua.
”Alkuun naureskelin stadin pojille, jotka odottivat talvisin bussia ohuessa paidassa ja kesäkengissään ja olivat jäätyä, jos autoa ei kuulunut viiteen minuuttiin. Ne puolestaan virnuilivat mulle, että vedänkö turpaan, jos ei soiteta tangoa”, Niinistö nauraa.
HKL oli hyvä työnantaja viriilille nuorelle miehelle, sillä halutessaan töitä sai paiskia urakalla.
”Siellä oli mukavia työkavereita ja hyvä yhteishenki. Kyllä maalaispoika otettiin hyvin vastaan.”
Niinistö ajoi bussia eri puolilla aina Helsinkiä Jakomäen työläislähiöstä Kruunuhaan hienostokaupunginosaan. Kohteliaasta ja matkustajia tervehtivästä miehestä pian pidetty bussinkuljettaja, jonka kanssa kyytiläisetkin mielellään juttelivat.
”En kerjännyt kiitosta, tulin vain hyvin juttuun ihmisten kanssa. Minulla oli muutama tunnettu vakioasiakas. Edesmennyt näyttelijä Jukka Sipilä tapasi istahtaa kuljettajan viereiselle penkille jutustelemaan. Puhuimme niitä näitä. Myös Tommy Tabermann oli erittäin kohtelias herrasmies. Hän kumarsi aina noustessaan bussiin.”
”Kerran Jouko Turkka nousi kyytiin Yleisradion pysäkiltä Pasilassa. Lippua varten varattu viidenmarkan kolikko oli sujahtanut tuulitakin vuoren väliin. Yritimme yhdessä saada lantin pois pusakan sisältä, mutta turhaan. Tilanne oli niin erikoinen, että laskin hänet ilmaiseksi kyytiin”, Niinistö myhäilee.
Niinistö on lukenut surullisena uutisia bussinkuljettajiin kohdistuneista pahoinpitelytapauksista.
”Minun ajoaikanani kuljettajiin kohdistunut väkivalta oli paljon harvinaisempaa kuin nyt. Itse en kohdannut sellaista, mutta moni muu kollega sai nyrkistä tai joutui painimaan. Kaikenlaista muuta minulle kyllä sattui ja tapahtui. Yövuoron jälkeen ei uni meinannut tulla, jos illan aikana oli tapahtunut jotain ikävää. Bussinkuljettajan on kestettävä työssään kovia paineita, joten henkilökohtaisten asioiden on oltava kondiksessa. Omia ongelmiaan ei saa purkaa työpaikalla.”
Kotiseutu kutsui
Kymmenen Helsingin vuoden jälkeen paluu kotiseudulle alkoi poltella mielessä. Omaa asuntoa etsiessään Pertti ja Taina Niinistö totesivat, että Helsingin osakkeen hinnalla maalta saisi oman talon ja lääniä ympärilleen.
Vuosituhannen vaihteessa he ostivat vaimon entisen kotitalon muutaman kilometrin päästä Virtain keskustasta.
”Tuntui haikealta jättää HKL:n mukava työporukka. Kai sielläkin surtiin, kun vanha kantapeikko lähti lätkimään. Palauttaessani avaimia toimistolle sanoivat minulle, että älä sinne maalle karkaa, jää tänne ajamaan.”
Myös moni helsinkiläinen bussimatkustaja jäi kaipaamaan tuttua ratinkääntäjää.
”Lomailin perheeni kanssa Helsingissä muutama vuosi sitten. Istuimme bussissa, kun eräs keski-ikäinen rouva tivasi minulta, miksen aja enää bussia. Lopettamisesta oli kulunut tuolloin viisi vuotta.”
Niinistö toteaa, että Helsingissä vietetyt vuodet avarsivat hänen maailmankuvaansa. Hän oppi ymmärtämään kaupunkilaista ajattelutapaa ja sai käsityksen kaupunkielämän hyvistä ja huonoista puolista.
”Olen tyytyväinen, että näin sen puolen maailmasta. Helsingistä puhutaan usein liian negatiivisesti maaseudulla. Mielestäni hienointa Helsingissä on se, että siellä kukin saa olla oma ittensä. Kenenkään ei tarvitse esittää mitään ja elää jonkun muotin mukaisesti. Toisinaan tuntuu siltä, että maaseudulla asia on juuri päinvastoin”, Niinistö puntaroi.
Stadilaiset vaihtuivat maitoon
Enää Niinistön kyydissä ei nuoku väsyneitä työmatkalaisia ja iltariennoista palaavia juhlijoita. HKL:n sinisen bussin sijaan alla murisee Valion tunnuksin koristeltu Volvo-rekka, jonka isoihin tankkeihin mahtuu parhaimmillaan lähes 40 000 litraa maitoa.
Kesäisenä hellepäivänä auton ikkunasta vilisee metsäisiä maisemia, järviä ja peltoja. Virtain syrjäkylillä on kesäaikaankin hiljaista. Useimmat talot ovat tyhjillään – osassa sentään vietetään kesää.
”Eräs isäntä totesi, että kyllä maisemat ovat hienot, mutta ei niillä elä. Töitä on tehtävä, jos täällä meinaa asua”, Niinistö sanoo.
Niinistö käy työvuoronsa aikana parillakymmenellä maatilalla, jonka jälkeen – vuorosta riippuen – hän kuljettaa keräämänsä maidon Jyväskylään tai Seinäjoelle. Työ on vuorotyötä, joten maidonhaussa käydään myös aamuyön hiljaisina tunteina.
Nyt maitorekka kaartaa pihaan, jossa ei näy ristin sielua, koska on lypsyjen väli. Pihalla oleva pikkumönkijä ja trampoliini kielivät, että talossa asuu nuorehko lapsiperhe. Samalla kun Niinistö tankkaa maitoa karjakeittiön isosta tankista, tilan lehmät märehtivät tyytyväisenä navetassa iltalypsyä odotellen.
”Tässä työssä näkee vähemmän ihmisiä kuin bussia ajaessa. Enää ei porukkaa lapa etuovesta sisään ja takaovista ulos. Bussin kuljettaminen on konemaista touhua. Sen huomasi, kun kyytiin nousi joku tuttu. En havainnut häntä, ellei hän avannut suutansa.”
Maidontuottajan puolella
Silloin tällöin Niinistö vaihtaa maitotilallisten kanssa kuulumisia ja saattaa hörpätä kahvinkin.
”Useimmiten puhumme niitä näitä, mutta toisinaan myös maatalousasioista. Harva minulle asioistaan valittaa, vaikka edustan meijeriä. Samassa veneessä tässä ollaan.”
Niinistö harmittelee, että useilla ihmisillä on vääristynyt ja yksipuolinen kuva maatalouspolitiikasta. ”Useilla on sellainen käsitys, että maitotilalliset nostavat tukia huvin vuoksi. Moni ei tule ajatelleeksi sitä, että sähkön ja polttoaineen hinnat ovat nousseet koko ajan, mutta maidon hinta säilynyt lähes ennallaan.”
”Suurin osa maitotuesta siirtyy muille tahoille, kuten kauppaketjuille, konekauppiaille ja meille maitoautoilijoille. Tuen myötä myös kuluttaja saa maitotuotteensa halvemmalla. Katso nyt, tässäkin virtaa tuoretta kotimaista maitoa eikä mitään skeidaa”, Niinistö heittää maitoa tankatessaan.
Maitoauton kuljettaminen on mieluisa ja tärkeä työ Niinistölle. Maitotilojen väheneminen voi muuttaa työtilanteen, mutta Niinistö elää päivä kerrallaan.
”Virtain alueella oli ennen vanhaan parituhatta maitotilaa, mutta nykyisin enää kolmekymmentäviisi. Hiljattain on lopettanut neljä paikkaa, eikä uusia synny tilalle. Täällä kiertää enää yksi auto. Meijerit kilpailuttavat säännöllisin väliajoin kuljetusyrityksiä, ja sopimuksen saa yritys, joka ajaa halvimmalla.”
Niinistön maailma ei kaatuisi, vaikka työt loppuisivat Virroilla.
”Jos töitä ei löydy omalta asuinpaikkakunnalta, niitä on etsittävä muualta. Ei kannata ruveta vartoamaan, että niitä tullaan tarjoamaan kotiovelle. Voi olla, että joudun muuttamaan takaisin Helsinkiin töiden perässä. Koskaan ei pidä sanoa ei koskaan”, Niinistö toteaa kaasutellessaan kapealla kylätiellä.
Kaunis päivä alkaa painua mailleen. Rekan radiosta kuuluu Paula Koivuniemen ikivihreä iskelmäkappale. Seuraava lypsytila pilkistää jo peltojen takana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
