Juuri nyt siemenhyllyt ovat täynnä värikkäitä ja satoisia papulajikkeita. Siemenpussien joukosta löytyy pensaspapuja, salkopapuja, ruusupapuja ja härkäpapuja, jopa soijapapuja sekä pitkäpapuja, joita joskus kutsutaan myös lehmänpavuiksi. Läheskään aina kypsyvät palot eivät ole vihreitä, vaan joukossa on keltapalkoisia, vahvan violetteja tai punasävyisiä papuja.
Vaikka papujen kylvöön onkin vielä aikaa, kannattaa oman paputarhan suunnittelu aloittaa hyvissä ajoin. Etenkin erikoisemmat lajikkeet hupenevat telineistä sitä mukaa, kun kevät lähenee.
Pavut tuovat kasvimaalle yhtä aikaa perinteitä ja uusia tuulia. Papujen lyömättöminä etuina ovat korkea ravintoarvo sekä hyvä sadontuotto. Jo pienikin paputarha riittää tuottamaan yltäkylläistä satoa. Hyvän sadon edellytyksenä on, että pavuille valitaan lämmin ja tuulensuojainen kasvupaikka, jossa ne saavat varttua useimmiten vieläpä kasvuharson turvin.
Jos kasvitarhassa on viljelylaatikoita, sopivat lämpöä kaipaavat pavut lavakasvatukseen mitä parhaimmin. Pensastavat pavut menestyvät jopa ruukkukasvatuksessa. Perinteinen tapa papujen kasvatukseen on ollut kylvää papuja vuororiveihin perunoiden kanssa.
Kotipuutarhoissa kannattaa suosia myös köynnöstäviä salko- ja ruusupapuja, jotka näyttävät koristeellisilta ja kasvavat kesän kuluessa komeiksi, vihreiksi seinämiksi tai torneiksi.
Varsinaiset pavut, eli Phaseolus vulgaris -lajin kasvit ovat kotoisin Väli- ja Etelä-Amerikasta, josta ne kantautuivat Eurooppaan löytöretkien myötä 1500- ja 1600 -luvuilla. Tähän joukkoon kuuluvat perinteiset pensaspavut sekä köynnösmäisesti kasvavat salko- ja ruusupavut.
Suomessa perinteisimpiä papuja ovat olleet härkäpavut (Vicia faba), joiden juuret ulottuvat esihistorialliselle ajalle. Vaikka härkäpapuja kutsutaankin pavuiksi, kuuluvat ne virnakasvien sukuun.
Juuri härkäpavut ovat olleet nostamassa kotipuutarhoihin uutta papuinnostusta. Perinteisestä hyötykasvista ovat innostuneet etenkin nuoret, kaupungissa asuvat perheet. Härkäpapu on satoisa ja terve kasvi, koristeellinenkin, ja toisin kuin pensaspapu, se kestää hyvin alkukesän koleutta.
Eksoottisen lisän papujen joukkoon tuovat pitkäpavut eli lehmänpavut (Vigna unguiculata), joiden laaja joukko on alkujaan Aasiasta ja Afrikasta. Nimensä mukaisesti niiden palot venyvät pituutta jopa puoleen metriin saakka, ja voivat joskus jopa haarautua. Lehmänpavut vaativat pitkän ja lämpimän kasvukauden, mutta niiden kasvatusta voi kokeilla meilläkin lämmittämättömässä kasvihuoneessa tai suojaisalla parvekkeella.
Papujen käytössä on aina muistettava, että ne on ryöpättävä ennen syömistä, sillä tuoreet pavut ja niiden palot sisältävät muun muassa lektiiniä, joka voi aiheuttaa myrkytysoireita. Nuorille paloille riittää keittoajaksi vajaa kymmenen minuuttia, sen sijaan pavun siemenet vaativat pidemmän ajan. Kuivatut pavut tulee lisäksi liottaa ainakin 12 tuntia ennen keittämistä.
