Isojen laulujen mies
Juha Tapio varttui viljapeltojen keskellä. Maatalouden kanssa hän oli tekemisissä työskennellessään nuorena appiukon maatalousliikkeessä. ”Siellä pääsi pinoamaan säkkejä ja säkittämään viljaa.” Kuva: AJ SavolainenEnsi kuussa ilmestyvä Sinun vuorosi loistaa -levy on Juha Tapion kymmenes sooloalbumi. Levyltä lohkaistu samanniminen single on soinut parhaimpina viikkoina 450 kertaa radiossa.
Juha Tapion menestys on kasvanut hitaasti levy levyltä.
”Kaikki on edennyt askel kerrallaan. Menestyminen ja onnistumisen kokemukset ovat toki vaikuttaneet itsetuntooni, mutta samalla paineet ja itsekritiikki ovat kasvaneet.”
Alkuun Juha Tapio teki lauluja omassa kammarissa itselleen, mutta nyt uutta musiikkia odottaa laaja fanijoukko.
”Rima nousee, kun haluaa tehdä lisää suuria lauluja. Silloin sisäinen kriitikko sanoo, että tämä on latteaa ja huonoa. Suurin osa musiikin luomisprosessista on epätoivossa vellomista.”
”Valitin levy-yhtiön omistajalle Pekka Ruuskalle, että menossa on tuskainen kirjoitusprosessi. Pekka sanoi, että niin sen pitää olla, koska muuten kaikki tekisivät lauluja.”
41-vuotias Juha Tapio on asunut perheensä kanssa viimeiset yksitoista vuotta Tuusulassa maaseutumaisemissa, mutta hänen juurensa ovat Ylistarossa Etelä-Pohjanmaalla.
Insinööriperheen vesa oli innokas urheilija. Pienellä paikkakunnalla oli helppo harrastaa, koska urheilukentät ja välineet olivat kyläläisten yhteisessä käytössä. Lapsuudesta on jäänyt mieleen turvallisuuden tunne.
”Nykyisin suhtaudun kahtiajakoisesti siihen, että ihmiset tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat, mutta parhaimmillaan se luo yhteisöllisyyttä ja turvallisen kasvuympäristön”, Juha Tapio sanoo.
Hän aloitti kitaransoiton 14-vuotiaana. Ensimmäiset laulut syntyivät oitis.
”Vanhempi serkku muutti pois kotoa ja sain hänen kitaransa. Rämpytellessäni hoksasin, että voin laittaa sointuja mihin järjestykseen tahansa ja laulaa mitä huvittaa. Päivässä saattoi syntyä useita biisejä. Olisipa laulunteko edelleen yhtä mutkatonta”, muusikko naurahtaa.
Juha Tapio on opiskellut Kajaanissa luokanopettajaksi, mutta kutsumuksena oli koko ajan muusikon ammatti.
”Tein kaksi vuotta opettajan töitä, mutta en hakenut virkaa. Jos tästä ei olisi tullut uraa, nauttisin silti musiikinteosta ja soittaisin näitä lauluja itselleni.”
Vuosi 2003 oli Juha Tapion elämässä käänteentekevä. Mitä silmät ei nää -albumi nousi listoille ja levyn nimikkoraidasta tuli iso radiohitti.
Se on edelleen yksi toivotuimpia keikkakappaleita.
”Kaksitoista vuotta kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta jos silloin olisi sanottu, että kappaletta lauletaan yhteislauluna vielä tänä päivänä, ajanjakso olisi tuntunut todella pitkältä.”
Tapio on oivaltanut, että esiintyvän taitelijan täytyy olla rohkea ja lapsellinen.
”Ne ovat välttämättömiä ominaisuuksia, kun tarjotaan elämyksiä oman persoonan kautta. Ei ole keneltäkään pois, jos nautin rokata hiki päässä ja estoitta. Esiintyjä on eräänlainen esipelle, jonka tehtävänä on vapauttaa yleisö estoistaan.”
Juha Tapion haaveet liittyvät musiikin sijaan perheen asioihin. Vaikka, että saisi tehdä vaimon ja 10- ja 13-vuotiaiden poikien kanssa jonkun kivan reissun.
Tapio suhtautui menestykseen ensin suurella hämmennyksellä. Nykyisin hän osaa nauttia, että saa tehdä rakastamaansa työtä.
”En haaveillut pääseväni artistina tähän pisteeseen. Lähtökohta ei ole muuttunut. Olen edelleen se sama jätkä, joka rämpytteli talon yläkerrassa Ylistarossa.”
Juha Tapion uusi levy
Sinun vuorosi loistaa ilmestyy 9.10.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
