Luonnonlapsi Lumijoelta ELÄÄ HAAVETTAAN TODEKSI

Mielipide

21.11.200715:00

Kolumni

Satu Lehtonen

Pinnalla

Herkkä ja helisevä, kuulas ja soljuva – sellainen on Johanna Kurkelan ääni.

Samaa herkkyyttä on 22-vuotiaan laulajan olemuksessa. Ujohkon kuoren alta löytyy luonnonlapsi, jolle julkisuuden ei voi kuvitella nousevan päähän. Hän on aidosti ihmeissään ja onnellinen menestyksestään, vilpittömän kiitollinen siitä, että saa elää todeksi haavettaan: esiintyä yleisölle, levyttää – laulaa.

Ja menestystä on tullut. Uuden Marmoritaivas-levyn kappaleet ovat syksyn mittaan soineet radiokanavilla tiuhaan. Jossain metsäin takana oli esimerkiksi syyskuun lopulla Radio Suomen toiseksi soitetuin kappale. Sun särkyä anna mä en -kappaleesta on monelle pariskunnalle tullut ”meidän oma laulu”.

Johanna ei usko koskaan tottuvansa tai kyllästyvänsä siihen, että oma kappale soi radiossa. Se tuntuu sekä oudolta että ihanalta.

Monen laulajan tie tähdeksi on pitkä ja kivinen. Johannan tarina on toisenlainen.

Muusikon ura oli hänelle kyllä haave, mutta etäiseltä tuntuva. Miten maalaistyttö Lumijoelta voisi nousta kuuluisuuteen, varsinkaan, kun ei ole koskaan opiskellut laulua?

Johannan arjessa musiikki on kyllä ollut mukana aina. 5-vuotiaana tyttö aloitti viulutunnit. Kahdeksan vuoden harrastuksen jälkeen olisi pitänyt valita, olisiko viulunsoitosta ammatiksi asti. Siinä vaiheessa viulu sai jäädä.

Oulun musiikkilukiossa Johanna esiintyi ensimmäisen kerran yksin isolle yleisölle. Esityksen kuullut luokkatoveri kannusti häntä demon tekoon. Niinpä Johannan lauloi levylle Celine Dionin balladin.

Demo kulkeutui Warner-levy-yhtiön tuotantojohtajalle Pekka Ruuskalle. ”Ja hän piti siitä!” Johanna muistelee silmät loistaen. ”Kun Pekka soitti, minulla kädet tärisivät, niin hurjalta se tuntui.”

Siitä ura lähti liikkeelle – Johannaa siis melkeinpä tultiin kotoa hakemaan. Onneksi oli ihmisiä, jotka uskoivat häneen!

Vasta pari vuotta Pekka Ruuskan soitosta, vuonna 2005, ilmestyi Johannan ensimmäinen oma albumi, Hetki hiljaa.

Kiirettä ei pidetty, sillä Johannalle haluttiin etsiä oikea tyyli ja juuri oikeat kappaleet. Ei mitään iskelmää, ei poppia, ei helppoja tekstejä riimien ehdoilla. Kielikin piti valita: englanti vai suomi?

Johannaa ei missään vaiheessa yritetty ahtaa hänelle vieraaseen rooliin, vaan hän sai olla oma itsensä. Tyyliksi valikoituivat lopulta kuin luonnostaan herkät suomenkieliset balladit, joissa tekstillä on tärkeä osuus.

Johanna kertoo saavansa itse valita, sopiiko teksti hänelle. ”Laulussa täytyy olla sanoma, ja minun täytyy voida seistä sen takana.”

Toisen levyn, Marmoritaivaan, teko sujui jo helpommin, kun oma tyyli oli selvillä.

Uudella levyllä on monta Johannalle tärkeää ja läheistä kappaletta, mutta yksi on ehkä yli muiden.

”Muuttolinnut-kappaleesta pidin jo demona. Kun siihen sitten oli tehty taustat ja studiossa aloin laulaa niiden päälle, tapahtui jotain. Se musiikki ja teksti – kyynelhanat aukesivat. Siihen kappaleeseen olen antanut paljon omaa sydäntäni.”

Esiintymistä Johanna jännittää aina. Jännitys ei kuitenkaan ole lamaannuttavaa, vaan enemmänkin ”perhosia vatsassa”.

Ehkä hankalin paikka oli esiintyminen euroviisukarsinnoissa. Olet uneni kaunein -kappaleeseen liittyi monimutkainen koreografia, ja suora lähetys pelotti – virheitä ei saanut tehdä. Eikä niitä tullutkaan.

Nyt Johannalla on takanaan jo ensimmäinen kiertue, jonka hän teki yhdessä Tomi Metsäkedon kanssa.

Yksityiselämästään Johanna ei mielellään puhu. ”Jos sen oven avaa, sitä ei saa enää kiinni.”

Sen verran tiedetään, että Johannan perheeseen kuuluu aviomies, iso koira ja neljä kissaa. Eläimistä puhuessaan Johanna sulaa hellään hymyyn. Karvalapset ovat hänelle selvästi äärettömän tärkeitä.

Luonto on muutenkin laulajan sydäntä lähellä. Opintojen takia hän on muuttanut Tammelaan, ja sen lähemmäs pääkaupunkia hän ei mielisikään. ”En ikinä, en missään nimessä voisi muuttaa Helsinkiin! Sitä hälyä ja pakokaasua jaksaa hetken, mutta sitten on päästävä maalle, luontoon, rauhaan ja vehreyteen.”

Johannan arkiseen puoleen kuuluvat myös opinnot Mustialassa. Hänestä pitäisi tulla hevostalouteen erikoistunut agrologi.

”Vaikka en tiedäkään, teenkö koskaan tämän alan töitä, minulla on hirveä into oppia”, Johanna kertoo.

Opinnot ovat myös hyvä vastapaino esiintymiselle. ”Kun tulee vaikka Savoy-teatterin lavalta koululle, palaa tehokkaasti arkeen. Jalat pysyvät maassa, eikä pääse pilvilinnoihin liihottelemaan.”

Musiikki on epävarma elättäjä, joten ”oikea” ammatti on hyvä olla takataskussa. Ja ehkä olisi hyväkin, jos palkka tulisi muualta kuin laulamisesta: ”Musiikki on minulle intohimo, sen avulla rentoudun ja puran sisintäni. Jos siitä tekee työn, jotain katoaa. Haluan esiintyä sydämestä enkä rahasta.”