Yliö: Suometsien vesistökuormitukseen voi vaikuttaa hoidon suunnittelulla ja toteutuksella

Suometsän hoitoa Metsähallituksen metsässä. Kuvituskuva. Kuva: Kai Tirkkonen

Metsätalouden vesistövaikutukset ja ojitukset ovat nousseet vahvasti esille yleisessä keskustelussa viime vuosina, ja hyvä niin. Suomessa on onnistuttu vähentämään pistemäistä kuormitusta, jota tulee esimerkiksi teollisuudesta ja asutuskeskuksista, mutta hajakuormituksen suhteen ei ole päästy samaan.

Metsätalouden vesistökuormitus on monimutkaisempi ja pinta-alaltaan huomattavasti laajempi haaste, mutta myös metsänhoidossa on pistemäistä kuormitusta. Tämän pistemäisen kuormituksen taustalla ovat alavien maiden, etenkin turvemaiden, uudistamishakkuut.

Ojien kunnostusmäärät kasvatusmetsissä ovat laskeneet huomattavasti viime vuosina, ja metsätalouden vesistövaikutusten keskiöön ovatkin nousseet suometsien uudistamisratkaisut.

Suomessa tehdään vuosittain noin 25 000 hehtaaria suometsien uudistamiseen tähtääviä hakkuita ja määrän oletetaan nousevan, sillä 1960–1980-luvuilla tehtyjen uudisojitusten takia tulevina vuosina varttuu noin miljoona hehtaaria suometsiä uudistamisikään.

Tällä hetkellä valtaosa suometsistä uudistetaan edelleen jaksollisen kasvatuksen menetelmillä ja kaikkiaan noin 70 prosenttia suometsistä uudistetaan avohakkuilla. Se, miten nämä metsät tullaan uudistamaan, tulee olemaan ratkaisevaa metsätalouden vesistövaikutusten kannalta.

Suometsien hoidon laadukkaalla suunnittelulla ja toteutuksella pystytään vaikuttamaan kuormitukseen.

Pistemäistä turvemaiden uudistamisesta aiheutuvaa kuormitusta pystytään pienentämään merkittävästi esimerkiksi suosimalla peitteistä metsänkäsittelyä, joka vähentää maanmuokkauksen ja kunnostusojituksen tarvetta.

Turvemaita on kuitenkin moneksi, ja osa turvemaista taimettuu luontaisesti hyvin huonosti. Etenkin puolukka- ja varputurvekankaiden taimettuminen on yleensä hyvin heikkoa ilman kevyttä maanmuokkausta. Tällöin on metsänkasvatuksen kannalta usein välttämättömyys tehdä maanmuokkaus sekä usein myös vesitalousjärjestelyjä, eli käytännössä ojien kunnostusta tai naveroja. Varovaisuusperiaatteen mukaan muokkaus ja mahdolliset kuivatustoimet tulisi tehdä tarkoituksenmukaisesti sekä käyttää parhaita mahdollisia vesiensuojelumenetelmiä.

Tutkimuksien mukaan edelleen kaivetaan metsänkasvun kannalta tarpeettomia sekä liian syviä ojia, vaikka matalammilla ojasyvyyksillä voitaisiin pienentää suometsien ilmasto- ja vesistökuormitusta merkittävästi, haittaamatta metsänkasvua.

Lisäksi perinteisien vesiensuojelumenetelmien, kuten laskeutusaltaiden, vaikutus on todettu hyvin vähäiseksi. Ojitustarvetta ja ojasyvyyttä sekä vesiensuojelurakenteiden toimivuutta tuleekin tarkastella jatkossa aikaisempaa kriittisemmin.

Suometsien ilmastovaikutuksiin on havahduttu toden teolla vasta viime vuosikymmenenä.

Suometsien kuivatuksen eli ojituksen sekä puuston luontaisen haihdunnan takia hapellisiin olosuhteisiin joutunut turve hajoaa pikkuhiljaa, vapauttaen kasvihuonekaasuja. Maaperän päästöt, jotka johtuvat suometsien kuivatuksesta, ovat jo suuremmat kuin liikenteen päästöt. Lisäksi uusimpien tutkimuksien mukaan päästöt kasvavat ilmaston lämmetessä.

Suometsien ilmastopäästöjen hillitsemisen avain on liiallisen kuivatuksen välttäminen. Kyllä, suometsien ilmastopäästöjä voidaan hillitä samoilla menetelmillä kuin vesistökuormitusta. Suometsien hoidossa tuleekin jatkossa sovittaa yhteen taloudellinen puuntuottaminen sekä ilmasto- ja vesistöpäästöjen hillintä.

Lopuksi muutama sana taloudesta. Taloudellisessa mielessä suometsien ojituksilla päästiin pitkälti siihen, mihin aikoinaan tähdättiin, eli nykyään hakkuista jo noin 20 prosenttia kohdistuu suometsiin. Lisäksi suometsien puuston tämänhetkinen arvo on yli 15 miljardia euroa ja kerrannaisvaikutukset kansantalouteen ovat isot.

Metsänomistajien kannattaakin hyödyntää menneiden polvien investoinnit ja toteuttaa hakkuita suometsissä, mutta samalla siirtyä käyttämään suometsien hoidossa menetelmiä, joilla hillitään suometsistä aiheutuvaa ympäristökuormitusta. Täten osaltaan varmistetaan, että suometsiä voidaan hyödyntää tulevaisuudessakin.

Tatu Viitasaari

metsänhoidon asiantuntija

Suomen metsäkeskus