Pessimismi ei kannata

Mielipide

17.8.201502:00

Kolumni

Jarmo Palokallio

Pääministeri Juha Sipilä on korostanut pessimistisen elämänasenteen myönteisiä puolia. Kansakunnalle on iskostettu, että pessimisti ei pety.

Eri asia on, kuinka hyvin tuo asenne sopii sitkeään taantumaan juuttuneelle maalle. Talouden pyöriin kaivataan vauhtia, mutta onnistuuko se hallituksen tarjoamalla hevoskuurilla?

Sipilän harmiksi talous ei nouse kasvu-uralla pelkillä insinööritempuilla. Ne saattavat luoda edellytykset kasvun käynnistymiselle, mutta lopputulos on kiinni mielialoista.

Kuvaan kuuluu, että ennustukset toteuttavat itsensä. Siksi pessimismi ei kannata. Sen sijaan hallituksen kannattaa maalailla myönteisiä odotuksia ja tarjoilla porkkanoita, jos se vain suinkin on mahdollista.

Kilpailukyvyn rapautuminen on silti karu tosiasia. Pienelle, vientivetoiselle taloudelle kyse on elämästä ja kuolemasta. Siihen hallitus hakee voitonkaavaa yhteiskuntasopimuksesta.

Keinovalikoimasta eniten vastustusta on herättänyt työajan pidennys. Sipilä ei näe siinä ongelmia. Hänen logiikkansa mukaan työ luo uutta työtä.

Siltä osin pääministeri onkin yllättäen optimisti. Pessimisti pelkäisi, että työajan pidentäminen kääntyy itseään vastaan. Että se vähentää työntekijöiden tarvetta ja toisaalta näännyttää niitä, joilla töitä on.

Yhteys työajan pidentämisen ja kaivatun tehokkuuden välillä on kyseenalainen. Oikeasti kytkös saattaa toimia toisinpäin, eli työajan lyhentäminen lisäisi tehoja.

Työajan pidentämisessä kyse on palkkojen alentamisesta.

Varsinainen ongelma piilottelee muualla. Budjettivajeet eivät ratkea työllisten työaikaa pidentämällä ja eläkeikää nostamalla.

Eläkeiän noston järjettömyys näkyy yhtiöiden omissa toimissa. Ne ovat olleet hyvin kärkkäitä potkimaan pellolle kaikki yli 50-vuotiaat työntekijänsä.

Siinä ne ovat tietenkin lyhytnäköisiä. Silti on aivan turha toivoa, että yritykset alkaisivat jatkossa palkata yli 60-vuotiaita työttömiä, vaikka heillä olisi vielä vuosia viralliseen eläkeikään.

Yhteiskunnan kannalta ja kasvun käynnistämiseksi ensisijaista olisi työvoiman määrän kasvattaminen. Nykyisten töiden jakaminen entistä useammalle tuskin onnistuu, joten talouskasvua pitäisi suunnata vanhojen sijaan nuoriin. Heidät pitäisi kytkeä nykyistä nopeammin kiinni työelämään.

Nykyään osa nuorista tippuu sosiaaliturvan puolelle jo ennen ensimmäistä työpaikkaa. Työhaluisilla nuorillakin työpaikat ja jopa harjoittelupaikat ovat tiukassa.

Etenkin pienillä yrityksillä on korkea kynnys palkata nuoria ja kokemattomia työntekijöitä. Kalliilla koneella on tehtävä tulosta joka tunti.

Jos työuria halutaan pidentää, liipaisimelle pitää nostaa myös koulutus. Lukio on monelle turha ja ammatilliset opinnot vastaavasti liian löysiä, sillä ne etenevät hitaimpien ehdoilla.

Suuri osa ammattitutkinnoista onnistuisi puolta vuotta tai jopa vuotta nykyistä lyhyemmässä ajassa. Ainakin siihen pitäisi antaa mahdollisuus niille, jotka siihen pystyvät.

Opinnoissa painoa pitäisi siirtää oppisopimuskoulutukseen ja työssäoppimiseen. Se toisi sekä tehoja että kaivattuja säästöjä.