EU:n rahankäyttöä pitää pystyä seuraamaan tai olemme taas suossa
Jos EU:n rahankäyttöä ei seurata ja tuloksia mitata, olemme seuraavassa kriisissä samassa suossa: euroja liikkuu, mutta kukaan ei kunnolla tiedä mitä niillä saatiin aikaan, kirjoittaa Petri Sarvamaa kolumnissaan.
Nyt mitataan, pystyykö EU tekemään vaikuttavia ja uskottavia päätöksiä tilanteessa, jossa rahaa ei ole loputtomasti tarjolla, Petri Sarvamaa sanoo. Kuva: Kari Salonen16.5.202518:28
EU:n tulevia rahoituskuvioita puuhataan vauhdilla kulissien takana. Komissio on käynnistänyt keskustelun uudesta monivuotisesta rahoituskehyksestä (tuttavallisemmin: MFF), joka linjaa unionin budjettia vuosiksi 2028–2034. Vaikka virallinen esitys julkaistaankin vasta myöhemmin, on valmisteluvaihe ratkaiseva: nyt määritellään, mihin ja miten EU:n rahavirrat liikkuvat tulevan vuosikymmenen ajan.
Panokset ovat kovat. Seuraava MFF ei ole enää vain budjettitekninen asiakirja – se on kuin strateginen tiekartta, jolla EU pyrkii vastaamaan geopoliittisiin jännitteisiin ja kasvaviin talouspaineisiin. Meidän EU:n varainvalvojien kannalta on olennaista myös se, miten tehokkaasti ja läpinäkyvästi unionin varoja voidaan jatkossa valvoa ja hyödyntää.
Nykyinen rahoituskehys on osoittautunut kankeaksi ja huonosti kriisejä kestäväksi. Kun pandemia ja Ukrainan sota iskivät, piti EU:n keksiä hätärahoituksia normaalin budjetin ulkopuolelta. Tämä johti erillisiin rahastoihin, jotka tekivät kokonaiskuvasta sekavan ja vaikeuttivat rahankäytön seurattavuutta.
Erillisrahastoista suurin oli pandemia-ajan elpymisväline. Siinä jäsenmaat saivat lopulta yli 650 miljardin euron edestä tukea, jolla haluttiin nopeuttaa vihreää ja digitaalista siirtymää sekä rakentaa kriisinkestävyyttä. Vaikka väline oli kunnianhimoinen ja ajassaan välttämätön, jäi toteutukseen runsaasti petrattavaa.
Hiljattain EU:n tilintarkastajat nostivatkin lausunnossaan esiin elpymisvälineen keskeisimpiä ongelmakohtia. Varainvalvojat painottivat esimerkiksi sitä, kuinka vaikeaa on seurata mihin rahat lopulta päätyvät ja millaisia tuloksia niillä oikeasti saadaan aikaan.
Toinen suuri ongelma on valvonnan hajanaisuus. Komissio luottaa melko pitkälle siihen, että jäsenmaat hoitavat rahankäytön seurannan itse, mutta maiden kyvyt vaihtelevat kuitenkin paljon. Lopputuloksena EU:n oma valvonta jää kovin näennäiseksi.
On aivan selvää, että elpymisväline auttoi monia maita selviämään pandemiasta. Mutta kun suunnitteilla on uusi pitkän aikavälin budjetti, olisi tärkeää ottaa opiksi menneistä. Rahankäyttöä pitää pystyä seuraamaan ja tuloksia mittaamaan. Muuten olemme seuraavassa kriisissä samassa suossa: euroja liikkuu, mutta kukaan ei kunnolla tiedä mitä niillä saatiin aikaan.
Kyseessä on poliittinen testi. Nyt mitataan, pystyykö EU tekemään vaikuttavia ja uskottavia päätöksiä tilanteessa, jossa rahaa ei ole loputtomasti tarjolla. Tehokkaasta varainkäytöstä hyötyvät kaikki. Jokainen euro, joka jää käyttämättä tai menee väärään paikkaan, on veronmaksajien kannalta kestämätöntä.
Keskustelua EU:n varainkäytöstä ei siis pidä käydä vain suljettujen ovien takana. Tämä koskee meistä jokaista.
Kolumnin kirjoittaja on Suomen jäsen Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
