Ikääntyminen on haaste maaseudun palveluille
Väestön ikääntyminen asettaa maaseutukunnille ja syrjäkylille erityishaasteen. Tasa-arvoisen vanhuuden turvaamiseksi vaaditaan vanhuspalvelulakia ja etsitään uusia ratkaisuja. Vanhusasiavaltuutettu kuulee ikääntyvien äänen.
TEKSTI: Pirja Peltomäki KUVAT: Jaana Kankaanpää
Kunta- ja palvelurakenneuudistus pyrkii turvaamaan kuntapalvelut koko maassa myös tulevaisuudessa. Lähtökohtana on, että kunnat voivat valita itse niille parhaiten sopivat ratkaisut. Erityisen haasteellista tämä on pienissä kunnissa.
”On näkyvissä, että siirrytään suuriin yksiköihin, 20 000 asukkaan kuntiin, jolloin reuna-alueet ovat entistä kauempana keskustoista. Kylät ovat tottuneet järjestämään itse palveluja, mutta sielläkin tilanne on huonontunut”, toiminnanjohtaja Liisa Häme Kainuun Naisyrittäjyys Leaderista kertoo.
Vaikka tilanne on harvaan asutulla maaseudulla heikko, eivät kylät ole välttämättä suurimpia häviäjiä. Omatoimisuus, monipalvelupisteet ja vanhusten hoitaminen kotona siirtyvät siellä sukupolvelta toiselle. Kuntakeskukset voivat olla kyliäkin suurempien haasteiden edessä, kun palvelut katoavat tai siirtyvät suurempiin keskuksiin.
”Ihmiset ovat muuttaneet maaseudun kirkonkyliin palveluiden perässä. He ovat tottuneet siihen, että palvelut pelaavat. Jos näin ei ole, tulee varmasti pettymyksiä. Tulevaisuudessa kaukana olevat kylät tulevat olemaan vieläkin kauempana”, Häme toteaa.
Vanhusasiavaltuutettu kohtaa vanhusten arjen
Jyväskylässä toimiva vanhusasiavaltuutettu Pauliina Takala herättelee arvokeskustelua vanhusten asioista ja asemasta. Vanhusten yksinäisyys ja turvattomuus näkyvät sekä maaseudulla että kaupungeissa, mutta erojakin löytyy.
”Elämä sinällään on samanlaista, mutta erot näkyvät työssä selvästi. Räikeimmät esimerkit liittyvät kotipalveluun. Jos kirkolta on matkaa syrjäkylälle sata kilometriä tai sanotaan viisikymmentä, voi kunta päättää, ettei se resurssien puutteeseen vedoten järjestä vanhukselle kotipalvelua. Olen kuullut työssäni tietyistä kilometrimääristä, joiden taakse ei enää saa kotipalvelua”, Takala kertoo.
Hänen mielestään vanhukset joutuvat näin ollen eriarvoiseen asemaan. Tämä on vastoin perustuslakia, koska asuinpaikasta riippumatta palvelut tulisi tarjota kaikille. Kuntien välillä on kuitenkin eroja. Palvelun ehdoksi voidaan asettaa asuinpaikan vaihdos tai muutto keskukseen.
”Kutsun tätä hiljaiseksi pakottamiseksi. Osan kohdalla on näin. Moni haluaa asua rakkaassa kodissa eikä muuttaa kuntakeskukseen saadakseen kotipalvelua”, Takala toteaa.
Vanhuspalveluista ei ole erikseen laissa säädetty. Tämä on Takalan mukaan suuri epäkohta, joka tulisi korjata. Kunnan varallisuuden ei pitäisi vaikuttaa siihen, millaisia palveluja ikääntyneet voivat saada nyt tai tulevaisuudessa.
”Vanhustyössä olisi ehdottoman tärkeää, että olisi oma vanhuspalvelulaki jouduttamassa asiaa. Asuinpaikka ei saisi rajata palvelujen saantia. Vanhusten tasa-arvoisuus tulee turvata valtakunnallisesti”, Takala korostaa.
Muita epäkohtia vanhusasiavaltuutetun mukaan ovat tietoliikenneverkon puutteellisuus, maaseudun heikentyneet joukkoliikenneyhteydet sekä kuljetuspalvelujen riittämättömyys. Julkinen liikenne vähenee vauhdilla ja naapurien tarjoamia kyydityksiä eivät paikalliset taksiyrittäjät välttämättä hyväksy. Ratkaisu voi löytyä läheltä.
”Yksi kiinnostava ratkaisu on kylätaloille ja kyläkouluille perustettavat lähipalvelut. Terveydenhoitajan vastaanotto tai verenpaineenmittaus voidaan tuoda lähemmäksi vanhusta. Seniorineuvolat, liikkuvat palvelut ja nuorten palvelut edellyttävät kunnilta sektorirajat ylittävää yhteistyötä”, Takala sanoo.
Palveluseteliä ei käytetä riittävästi
Erään ratkaisumallin ikääntyneiden palvelujen järjestämiseen tarjoaa palveluseteli. Pilottikokeiluna kunnissa alkanut malli ei kuitenkaan ole levinnyt valtakunnallisesti. ”Palveluseteleitä voitaisiin käyttää paljon enemmän. Kuvitellaan, että tulee lisää kustannuksia, vaikka näin ei välttämättä ole”, Häme toteaa.
Kunnan osoittamalla palvelusetelillä vanhus voi ostaa itselleen sopivimman kotipalvelun esimerkiksi yksityisiltä yrittäjiltä. Joillakin maaseutualueilla ongelmana saattaa kuitenkin olla palveluntarjoajien vähyys, jolloin avointa kilpailua ja valinnan mahdollisuutta ei synny.
Hoivayrityksiä on kuitenkin syntynyt 2000-luvulla runsaasti myös maaseudulle. Verohelpotukset, kuten palvelun ostajan kotitalousvähennys, ovat vauhdittaneet myös yritysten perustamista. Maaseudun työllistäjänä hoivapalveluyritykset ovat tarjonneet uusia työmahdollisuuksia erityisesti naisille.
Tästä on hyviä kokemuksia esimerkiksi Suomen Kylätoiminta ry:n Toimi-hankkeesta, jossa työttömiä työllistettiin avoimille työmarkkinoille perustamalla kyliin monipalvelupisteitä. Yrityksiä syntyi eniten hoiva- ja kotipalvelusektorille. Palvelun välittäjinä toimivat kylätaloihin perustetut monipalvelupisteet.
Vaikka kotona selviytymistä ja asumista vahvasti tuetaan, ei kotipalvelun tarjoaminen ole kunnan taholta aina itsestäänselvyys. ”Laitospaikka on pakko tarjota, mutta kotipalvelua ei. Tämä kuvastaa yhteiskunnan lääketieteellistymistä. Kotona asumisen tukeminen olisi kuitenkin selvästi halvempi vaihtoehto kuin laitoshoito”, Häme korostaa.
Turvajärjestelmät osana arjen toimintoja
Uusia innovaatioita maaseudun vanhuspalvelujen turvaamiseen tarjoavat myös erilaiset tietoliikenneratkaisut. Tästä on esimerkkejä muun muassa Ilomantsista. Siellä turvajärjestelmät ovat osa ikääntyneiden turvaverkkoa ja arkipäivää.
”Turvapalveluiden avulla voidaan turvata myös dementoituneiden asuminen syrjäkylillä. Jos vanhus pystyy asumaan kotona turvallisesti ja valvotusti kaksikin vuotta pitempään, säästää se merkittävästi laitoskuluja”, Häme korostaa.
Uudenlaiset turvaratkaisut tarkoittavat sitä, että asuntoon ja pihapiiriin asennetut anturit paikallistavat vanhuksen liikkeen. Jos hän kävelee ”turva-alueen” ulkopuolelle, saa omainen tai muu läheinen viestin kännykkään. Turvajärjestelmän voi ohjelmoida hälyttämään myös silloin, jos vessaa ei ole vedetty tai huoneessa ei ole liikuttu pitkään aikaan.
Maaseudun kunnat ja syrjäkylät ovat kuitenkin myös tässä suhteessa eriarvoisessa asemassa. Kun valvontaa tarvittaisiin eniten, voi sitä olla vaikeinta saada.
”Nämä edellyttävät nopeita tietoliikenneyhteyksiä. Jos ei yhteyteen voida luottaa, on koko turvajärjestelmä tarpeeton. Syrjäkylät voivat jäädä pahimmassa tapauksessa turvaratkaisujen ulkopuolelle”, Häme sanoo.
Hoivamaatalous tarjoaa uusia mahdollisuuksia Suomeen rantautunut Green Care -malli eli hoivamaatalous tarjoaa uusia vaihtoehtoja vanhuspalvelujen järjestämiseen. Aikaisemmin lapsille ja vammaisille tarkoitetut maaseudun hoivakodit soveltuvat myös ikääntyneille.
”Olen tästä hyvin innoissani. Kuntouttava maatilan yhteydessä toimiva hoivakoti soveltuu erinomaisesti vanhuksille. Mielekäs tekeminen, seura, eläimet ja maatilaympäristö hoitavat”, maaseudun hyvinvointipalvelujen teemaryhmän sihteeri Katja Ilmarinen kertoo.
Hoivamaatalous tarkoittaa maatilan hyödyntämistä hoiva-, kuntoutus- ja hyvinvointipalvelujen tuottamisessa. Tavoitteena on henkisen, fyysisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin parantaminen. Hoivamaatalouden juuret ovat Suomessa 1930-luvun parantoloissa, joissa maaseudun ympäristö hoivasi ihmistä. Uusia aluevaltauksia on tehty 2000-luvulla. Green Care -tilojen määrä on jatkuvasti kasvanut.
Suomessa hoivamaatalous pitää sisällään hoito- ja perhekotien lisäksi eläinterapian, puutarhaterapian ja kasvatustoimintaan erikoistuneet maatilat. Käytännön esimerkkejä on muutamia. Rahoituksenkaan ei pitäisi olla ongelma.
”Kun katsotaan kustannuksia, tämä voi tulla jopa edullisemmaksi, kuin tavanomainen laitoshoito, koska mielekäs toiminta ja seura säilyttävät toimintakykyä ja edistävät terveyttä. Green Care on kuntasektorille vielä vieras. Se on harmi, koska meillä on erittäin hyviä kokemuksia vammaispalveluista”, Ilmarinen kertoo.
Uudet palvelukonseptit pitävät sisällään erilaista kuntoutusta ja terapiaa, rentoutumista, virkistystä ja mitä moninaisimpia tapoja nauttia maaseudun rauhasta ja ”hitaudesta”. Samalla ne lisäävät työllistäjinä ja yrityksinä maaseudun elinvoimaisuutta.
Tutkija Katriina Soini Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta pitää hoivamaataloutta maaseutuympäristön ja maatilan moninaisten resurssien hyödyntämisenä.
Tällä hetkellä ei ole tiedossa yhtään ikääntyneiden paikkaa, mutta niihin oltaisiin tutkijoiden mukaan valmiita. Yksityisiä ikäihmisten perhekoteja maatilojen yhteydessä on jo olemassa.
”Näen tämän inhimillisenä ja mielenkiintoisena mallina ikääntyneiden palvelujen tuottamiseen. Maatilaympäristö on luonteva elämisen paikka. Mahdollisuuksia on niin pitkäaikaiseen asumiseen kuin päiväkeskustoimintaan. Seuraan toiveikkaana alan tulevaisuutta”, Ilmarinen korostaa.
” Maatilaympäristö on luonteva elämisen paikka. ”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
