Politiikan rappio on lainkuuliaisuuden tappio

”Hyvä tarkoitus ei saa pyhittää toiminnan keinoja”, pohti (Yle 12.12.2020) oikeus­tieteen historian tuntija, professori Jukka Kekkonen. Samaa ihmettelee nykymenossa moni niin sanottu pieni ihminen.

Ulkoministeri Pekka Haaviston lainvastaisissa toimissa vihreiden lainsäätäjien suorittama Pekan ”viherpesu” pulmuseksi, hyvän tarkoituksen perusteella, herättää kysymyksiä. Eikö edes hyvän tarkoituksen soveltaminen ole sama kaikille?

Jos täällä havumetsävyöhykkeellä joku ” siirtäisi syrjään” pysyvästi asutuksen liepeille tottuneen suden muodostamasta todellista uhkaa lasten turvalliselle koulutielle, olisivat seuraukset ankarat ampujalle. Siinä ei auta hyvä tarkoitus, ei auta etelän media eikä vihreiden ”some-linkous”. Päinvastoin vihreät, lukuisat pienet suojeluryhmät ovat suojelemassa sutta ankarasti.

Meidän suomalaisten lainkuuliaisuutta on ihailtu maailmalla. Olemme siitä itsekin ylpeitä ja syystäkin. Niin olisi hyvä toimia edelleen kansakuntana. Erityisesti lainsäätäjien, kansansa edustajien tulisi näyttää mallia korkealla moraalilla. Myöntää virheensä, malttaa erota kuten omissa kompuroinneissaan tekivät esimerkiksi viimeksi ministerit Rinne ja Kulmuni. Uskon, että pieni ihminen arvostaa edelleen suoraselkäisyyttä – ja muistaa äänellään.

Politiikan rappio yleistyneenä ja kasvaneena itse- sekä pienryhmäkeskeisyytenä ovat laskemassa kansanedustajien arvostusta. Vahingollisinta on, että yleinen lainkuuliaisuus rapautuu, ääriryhmät saavat polttoainetta, kun oman oikeuden toteuttajia ihaillaan, jopa suojellaan. Yleisen edun ajaminen ei enää vaikuta olevan kovin suuri hyve ja tarkoitus kaikkien lainsäätäjien työssä.

Tympeintä on nähdä samoja kansalaistottelemattomuuden kannustajia äimistelemässä median studioissa ääri-ilmiöiden ja -ryhmien kasvua, äänestysaktiivisuuden laskua, alueiden ja ammattiryhmien tyytymättömyyttä poliitikkoihin. Kun noin on ja kasvavasti, vain samat kansakunnan kaapin päällä olijat voivat korjata paljolti itse aiheuttamansa taudin.