Pellavan PUOLESTA

Esko ja Jaana Hjelt vetävät neljännen polven kankuriyritystä Lapualla. 

Lapuan Kankureiden käyttämästä pellavakuidusta 80 prosenttia kasvatetaan Euroopassa. 

Kankuri jo neljännessä polvessa, kehuu Esko Hjelt pohjalaisen tavoin. Hjeltin isoisoisä perusti vuonna 1917 villa- ja huopatossutehtaan ja isä aloitti Lapuan Kankurit vuonna 1973. Esko astui remmiin 1990-luvun alussa.

Esko ja Jaana Hjeltin luotsaamana Lapuan Kankurit on erikoistunut pellavaan ja on Suomen johtava pellavakutomo. Toinen iso pellavakutomo sijaitsee sekin Pohjanmaalla, nimittäin jalasjärveläinen Jokipiin Pellava.

”Ihan niin kuin urheilussa: kannattaa mennä semmoiseen sarjaan, missä ei ole kovin paljon osallistujia”, Esko Hjelt vitsailee. Vakavasti ottaen kysymys on erikoistumisesta.

Vielä 1980-luvulla mielikuva pellavasta oli mummomainen. Perintöliinat otettiin esiin vain juhlapäivinä ja värikkäät froteepyyhkeet olivat syrjäyttäneet karheat pellavaiset.

Esko ja Jaana Hjelt lähtivät nuoruuden intoa puhkuen pellavan nuorennusleikkaukseen. Värien, tiheyksien ja kankaan muokkauksen avulla liinat alkoivat elää.

Lapuan Kankureiden keittiöpyyhkeissä toistuvat mustikat, mansikat, sienet ja sipulit. Pöytäliinojen kuosit ovat hillitympiä, ja pyyhkeisiin tuovat raikkautta koivunlehdet, kivet ja meren aallot.

”Geometriset kuviot ja luontoaiheet, ne ovat meidän juttumme. Kashmirin osaavat muut tehdä paremmin”, Jaana Hjelt määrittelee.

Uusimpana valikoimiin ovat tulleet suomalaisen tekstiilitaiteilijan Dora Jungin Tampellan pellavatehtaalle 1950–1970 -luvuilla suunnittelemat kattaustekstiilit.

”Haaveilin jo opiskeluaikana Tampereella, että kunpa joskus pääsisi 100 ruusua valmistamaan. Nyt unelma on käynyt toteen”, Esko Hjelt esittelee ylpeänä uusia liinoja: Stockmannin satavuotisjuhliin vuonna 1962 suunniteltua 100 ruusua ja Suomen 50-vuotisjuhliin vuonna 1967 suunniteltua Kieloa. Molemmat ovat kuin juuri äsken suunnittelijan pöydällä syntyneitä.

Dora Jung on klassikko, mutta muutoin Hjeltit suosivat nuoria suunnittelijoita. ”Kunhan linja sopii meille. Itsellä on oltava selkeä visio siitä, miltä haluaa näyttää.”

Hjeltit tunnustavat, että alussa heillä oli niin suuri hinku tuoda pellavaan uusia värejä ja kuvioita, että ylilyöntejäkin sattui. Yritettiin seurata tarkasti kauden värejä ja suuntauksia. Ajan myötä oma linja kehittyi, eivätkä siihen kuulu kirkkaat värit.

Lapuan Kankurit teki 1980-luvulla seinätekstiilejä, mutta niiden kysyntä lopahti edelliseen lamaan 1990-luvulla. Tilalle piti keksiä uutta.

”Meillä oli hyvä osaaminen ja asiakaskunta, mutta väärä tuote. Alettiin kehittää pellavaa, ja se tempaisi mukaansa. Asiaa auttoi, että laman myötä luonnonkuidut nousivat takaisin”, Hjeltit selvittävät.

Nousua on riittänyt tähän lamaan asti 10–15 prosentin vuosivauhdilla. Liikevaihto on kasvanut noin kolmeen miljoonaan euroon, ja yritys työllistää parikymmentä henkeä.

Kaikki pellavatuotteet tehdään Lapualla. Vastikään investoitiin uusiin tiloihin 800 000 euroa, sillä tuotanto aiotaan pitää Pohjanmaalla tulevaisuudessakin.

”Pellavan viimeistely on ketterää ja sarjat lyhyitä, joten sitä voi tehdä kannattavasti Suomessa. Lama rokotti liikevaihdon kasvua viime vuonna, sillä suuri osa tuotannosta on liikelahjoja. Kun isoja yrityksiä meni nurin, se vaikutti myös meidän tuotantoomme”, Esko Hjelt toteaa.

Lapuan Kankureiden päämarkkina-alue on Pohjoismaat, mutta tuotteita menee myös Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Viennin osuus myynnistä on noin viidennes.

”Haluamme ilman muuta kasvattaa vientiä, sillä Suomi on vain viiden miljoonan ihmisen maa. Mutta sitä varten pitää fiilata tuotteita”, Jaana Hjelt pohtii.

Jos esimerkiksi haluaa Ranskan markkinoille, liinojen pitää sopia ranskalaisille pöydille, jotka ovat usein soikeita tai neliskanttisia, toisin kuin meillä. Huippulaatu ei riitä, koska sitä on jo tarjolla, vaan tarvitaan lisäksi skandinaavinen tyyli erottamaan tuote kilpailijoista.

”On löydettävä se pieni marginaali, mutta se riittääkin meille, koska olemme pieni yritys.”

Erityisen ylpeitä Hjeltit ovat siitä, että ovat saaneet hyvän jalansijan Ruotsissa. ”Siellä on pitkä pellavaperinne, valtavan suuri tuonti ja kolme omaa pellavakutomoa. Ruotsi on meille hyvä mittari siitä, että pärjäämme muuallakin, jos vain tarve näille tuotteille on olemassa.”

Kansainvälisillä tekstiilimarkkinoilla on entistä enemmän merkitystä myös sillä, että myyjä tuntee tuotteen alkuperän ja tuotanto on läpinäkyvää.

”Me pystymme kertomaan, missä meidän tuotteemme on tehty, miten ja millä arvoilla. Tällä alalla on paljon tukkureita, jotka eivät siihen pysty”, Hjeltit toteavat.

Markkinoinnissa auttaa, että Lapuan Kankurit sai ensimmäisenä suomalaisena kutomona oikeuden käyttää Masters of Linen -merkkiä. Merkki myönnetään pellavatuotteille, jotka on valmistettu Länsi-Euroopassa ympäristöystävällisesti viljellystä ja kehrätystä pellavalangasta ja täyttävät tietyt laatuvaatimukset.

”EU tukee Masters of Linen -organisaatiota, johon pellavanviljelijät kuuluvat. Suomesta pellavan tuotantoketju on valitettavasti hajonnut ja sen uudelleen rakentaminen on vaikeaa. Meille pellavaraaka-aine tulee lähinnä Belgiasta ja Ranskasta”, Esko Hjelt kertoo.

Lapuan Kankureiden kutomossa käy joulun alla jytinä, kun kutomakoneet hakkaavat kaitaliinaa kahdessa vuorossa. Katonrajassa suihkuaa vesisumua karkean pellavakuidun kostuttamiseksi ja pakkaamossa laatikoiden osoitetarroista näkee, että tuotteita on lähdössä moneen suuntaan.

”Nyt on ihan hyvät näkymät. Tavaraa ei mene kirkuen niin kuin pari kolme vuotta sitten, mutta viime vuoden laskun jälkeen on noustu vuoden 2006 tasoon”, Hjeltit ynnäävät.

Vaikka Kankureiden suunta on kansainvälisille markkinoille, ei jatkuva kasvu ehkä sittenkään ole se, mitä Hjeltit oikeasti haluavat.

”Pienelle yritykselle jatkuvassa kasvussa on tekemistä. Olemme miettineet, onko muuta tapaa kehittyä kuin kasvaa, ja tulleet kriittisemmiksi, mitä kautta kasvua haemme. Yksi mahdollisuus on keskittyä katteellisiin asioihin.”

Oman haasteensa tuo jakelukanavien muuttuminen. Pienissä kunnissa ei ole enää erikoisliikkeitä, jotka myisivät lahjatavaraa tai tekstiilejä. Kauppa ketjuuntuu ja keskittyy isoihin keskuksiin. Pienyrittäjän pääsy kaupan hyllyyn hankaloituu.

”On haettava uusia keinoja, kuten nettikauppa tai omat myymälät.”

Lapualla Kankureiden ensimmäiseen omaan myymälään pääsee tutustumaan Lapualla kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa. Ehkä sellainen nähdään lähiaikoina myös jossain Helsingin seudulla, jos Hjeltien haave toteutuu.