Petopuisto itärajalle olisi lääke Suomen susiongelmiin

Matti Nikkilä lopetti mieli­pidekirjoituksensa (MT 29.5.) todeten, että susien kasvattaminen kylän runnakoilla on älytöntä. Olen täysin samaa mieltä, mutta hän ei kertonut, mitä asialle pitäisi tehdä.

Ymmärrän hyvin peto­alueiden asukkaita, samoin susia salaa ampuneita metsästäjiä, koska elin lapsuuteni susien keskellä Pohjois-­Karjalassa 1940-luvulla. Pelosta tutisten juoksin naapurin pojan kanssa synkkää metsäpolkua kouluun ja takaisin.

Mielestäni petoasia pitää hoitaa lopullisesti katsomalla kauas tulevaisuuteen. Koska kaupungit kasvavat eikä maaseutua voida kokonaan tyhjentää, pedoille ei yksinkertaisesti ole tulevaisuudessa tilaa. Lyön vetoa, että ensimmäinen suden tappama lapsi synnyttää niin kovan peto­vihan, että metsästäjät tappavat kaikki sudet Suomesta – sanoi Suomen laki tai EU mitä tahansa.

Kävin taannoin safarimatkalla Tansaniassa. Siellä villi luonto leijonineen ja ihmisasutus on erotettu toisistaan ilman suuria ristiriitoja perustamalla luonnonsuojelu­alueita.

Esimerkiksi Ngorongoron calderassa alkuperäiset asukkaat eli masait paimensivat karjaansa petojen keskellä. Ihmiset ja eläimet olivat oppineet pelisäännöt, eli leijonat väistivät punaisiin viittoihin pukeutuneita paimenia.

Tietenkin leijonilla oli oltava riittävästi knuita ja seeproja, että jättivät karjan rauhaan. Puistossa vierailevat turistit työllistivät paikallisia asukkaita oppain ja hotellien henkilökuntana.

Suomella olisi ainutlaatuinen mahdollisuus perustaa vastaava luonnonsuojelualue harvaan asutulle itärajalle. Muutaman pitäjän kokoinen aidattu puisto saisi melko varmasti EU:lta rahaa aidan ja matkailuhotellin rakentamiseen.

Venäläiset voisivat aidata vielä isomman alueen samalta kohtaa rajan toiselta puolelta. Aidan valmistuttua Suomen sudet, karhut ja ahmat nukutettaisiin ja vietäisiin puistoon. Myös Korkeasaaren karhut ja sudet voisi siirtää puistoon ja näin ne pääsisivät elämään lajityypillistä elämäänsä.

Puiston aidan ja hotellin rakentaminen työllistäisi heti osan puiston sisäpuolelle jäävistä asukkaista ja myöhemmin he saisivat pysyviä työpaikkoja turistihotellin palveluksessa ja puiston ylläpidosta. Talvella turistit pääsisivät katsomaan petoja moottorikelkoilla ja kesällä mönkijöillä.

Tietenkin tullaan väittämään, ettei kukaan halua jäädä petojen keskelle asumaan. Totta kai osa ihmisistä joutuu muuttamaan kaupunkeihin, mutta niinhän joka tapauksessa tulee käymään yhä suuremmalle osalle maaseudun väestöä.