Taimikoiden hoitamattomuus käy kalliiksi

Taimikoita hoidetaan Suomessa reilut 150 000 hehtaaria vuosittain, vaikka vuotuinen hoitotarve olisi Valtakunnan metsien 11. inventoinnin mukaan 250 000 hehtaaria vuodessa.

Rästissä olevaa taimikonhoitoalaa on jo 750 000 hehtaaria, mikä on yli puolet Keski-Suomen tai Pohjois-Savon maakunnan metsämaan alasta. Rästiala on kasvanut 1980-luvulta lähtien mittavasta neuvontatyöstä huolimatta.

Miksi taimikonhoito viivästyy tai jää kokonaan tekemättä?

Asiaa kannattaa pohtia yksityisten metsänomistajien näkökulmasta, sillä he omistavat 60 prosenttia Suomen metsäalasta ja heiltä tulee 80 prosenttia markkinoille tulevasta puusta. Metsänomistajat ilmoittavat tärkeimmäksi syyksi sen, että työ on liian kallista. Metsänhoidon kustannukset ovat kaksinkertaistuneet viimeisen 15 vuoden aikana.

Kustannusten nousu johtuu osittain siitä noidankehästä, jonka hoitotöiden viivästyminen aiheuttaa: kolmen vuoden viivästyminen sopivasta hoitoajasta lisää kustannuksia 30-100 prosenttia.

Kustannusten nousuun on vaikuttanut toisaalta myös, että työ ei ole tehostunut. Metsuri ja raivaussaha ovat olleet työparina taimikoissa jo vuosikymmeniä. Samaan aikaan kuitenkin ihmistyön kustannukset ovat nousseet.

Koneellinen taimikonhoito 
ottaa vielä ensi askeliaan metsänhoitomenetelmänä, vaikka jo nyt on kehitetty toimivia koneita. Koneellisen työn kustannuksia voitaisiin laskea selvästi kuviokokoa kasvattamalla. Aivan pienillä tiloilla isot käsittelykuviot tuskin yleistyvät.

Männyn ja koivun taimikoissa hoitotyöt viivästyvät myös hirvituhoriskin vuoksi.

Nykyisellä hirvitiheydellä ei ole järkevää noudattaa metsänhoidon suositusten mukaisia ohjeita riskialueilla. Hirvet ohjaavat myös viljelemään kuusta kasvupaikoille, joissa kuusen tuotto on heikko. Lisääntyneet hoitokerrat, työn viivästyminen ja toistuvat tuhot saavat monen metsänomistajan jättämään hoitotyöt odottamaan aikaa parempaa.

Neuvontakaan ei ole onnistunut toivotulla tavalla. Metsäntutkimus on tuottanut vuosikymmenten ajan havainnollisia kannattavuuslaskelmia, joiden mukaan saman tuoton voi saada huomattavasti pienemmällä pinta-alalla, jos taimikot hoidettaisiin ajallaan.

Valtio on tukenut taimikonhoitoa jo vuosikymmenien ajan. Tukien vaikutus työmääriin on ollut ristiriitainen: toisaalta tuki on kannustanut työhön, mutta liian usein työtä on viivästetty Kemera-tukien kriteerien täyttymisen toivossa. Uusi Kemera ohjaa kyllä jo työtä toivotulla tavalla varhaishoitoon.

Käytännössä on huomattu, että taimikonhoitoa täytyy markkinoida aktiivisesti metsänomistajille.

Metsänomistajat ovat halukkaimpia sijoittamaan taimikonhoitoon silloin, kun tilalla tehdään hakkuita, joista jää tuloja myös hoitotöihin. Puukaupan tekijä on avainasemassa: jos hän ei markkinoi taimikonhoitotyötä hakkuun yhteydessä, kustannuksia kerryttävää työtä on myöhemmin paljon vaikeampi saada myytyä.

Valtavat taimikonhoitorästit saadaan kuitenkin purettua vasta sitten, kun metsänomistajat ovat itse aidosti kiinnostuneita sijoittamaan hoitotöihin. Kiinnostusta lisää parhaiten puun kysyntä sekä riittävä hinta.

Viime vuosien ylitarjontatilanne erityisesti talvikorjuukelpoisten ensiharvennusten osalta on hyydyttänyt myös halua investoida taimikoihin. Uudet metsäteollisuuden investoinnit parantavat asiaa siltä osin.

Metsänhoidon aktiivisuus lisääntyy tilan vaihtaessa omistajaa. Suuret tilat eivät yllättäen ole selkeästi paremmin hoidettuja kuin pienet tilat. Tilojen pirstoutuminen johtaa siihen, että metsätalouden merkitys maanomistajalle vähenee. Hoitotyöt vähenevät ja puukaupat jäävät tekemättä. Metsänomistajat eivät ole hyödyntäneet läheskään kaikkia veroporkkanoita.

Hallitusohjelman ­kärkihankkeeksi valittu puun liikkeelle saamisen edistäminen antaa hyvät lähtökohdat myös neuvontatyöhön. Hallitus on viime päivinä tiedottanut, että yrittäjämäistä metsätaloutta edistetään metsätilojen kokoa kasvattavilla ja sukupolvenvaihdoksia lisäävillä toimenpiteillä. Valtiovallan taloudellinen tuki biotalouden edistämiseen on vahva.