Tšernobyl ei unohdu

Onnettomuusreaktorin ympärille vuonna 1986 improvisoitu sarkofagi vuotaa. 

Pienoismalli kuvaa räjähtäneen reaktorin nykytilaa. 

Kukat pelastustyöntekijöiden patsaalla kertovat, ettei onnettomuus unohdu. 

Satojen neliökilometrien kielletylle alueelle pääsee vain erityisluvalla. 

Viides reaktori oli rakenteilla keväällä 1986. Saastuneet nosturit ovat jääneet paikoilleen. 

Varajohtaja Konstantin Shefer ei osaa sanoa, milloin voimalaitoksen alasajo päättyy lopullisesti. 

Voimalaitoksella työskentelee yhä 3000 ihmistä. Lasimaalaus ikkunassa on muisto Neuvostoliiton ideologiasta. 

Huvipuisto jäi tyhjilleen, kun Pripjat evakuoitiin 27.4.1986. 

Luonto on vallannut aiemmin vilkkaan kadun Pripjatin keskustassa. 

Kiovan tutkimusreaktorin henkilökunta ikääntyy. Myhailo Lysenko esittelee polttoainesauvaa. 

Ravintolan portaat ovat sammalen peitossa, ja ikkunat on viety. 

Andri Martynjuk ei rakentaisi lisää ydinvoimaa. 

Säteilytyöntekijät seisovat Kiovan Tšernobyl-museoon rakennetun reaktorikannen päällä. 

Säteilyä saaneilla lapsilla on todettu 4000 kilpirauhassyöpää. 

Tšernobylin ydinvoimala oli myös osa pyhintä: palanen Neuvostoliiton ydinasestrategiaa.

Tie Ukrainan pohjoisosassa, kaukana kaikesta kapenee ja muuttuu kuoppaisemmaksi. Poppelit ja tammenoksat huojuvat tuulessa, taivaalta ripeksii vettä. Mielessä soi vanha sävelmä Natalia ja sen värssy akaasioista.

Seesteisen rauhan tunteen katkaisee puomi: Ditjatkissa tullaan maailman suurimman säteilyonnettomuusalueen uloimmalle vyöhykkeelle, jolle satunnaisilla kulkijoilla ei ole mitään asiaa. Västäräkit keräävät valvontapisteen nurkalta hiekkaa pesän tekoon, mutta kopissa ilmeet ovat tiukkoja. Stoi, kontrol!

Matka jatkuu, kunnes kakkosvyöhykkeen rajalla on uusi, edellistä suurpiirteisempi tarkastus.

Kaksikymmentäkolme vuotta sitten tätä tietä vyöryivät massiiviset kuorma-autokolonnat kohti Tšernobylin ydinvoimalaitosta. Vastaan tuli sadoittain linja-autoja, jotka tyhjensivät aluetta asukkaista. Nyt alueella on hiljaisuus, jonka rikkoo vain ohi kiitävä keltainen Volga matkalla Tšernobylin vanhaan kaupunkiin, josta voimalakin on saanut aikanaan nimensä.

Tšernobylissä tietyömiehet siirtelevät verkkaisesti hiekkaa paikatun kohdan päälle. Tien toisella puolella kohoaa voimalaonnettomuuden pelastustyöntekijöiden muistopatsas, jonka palomiehen letkusta tulvii tuoreita kukkia. Tšernobyl ei unohdu.

1980-luvulla lapsuutensa eläneelle Tšernobyl on syöpynyt voimakkaana, pysyvänä ajankuvana mieleen. Tšernobyl on Kari Toivonen lukemassa häkeltyneenä ”juuri tullutta tietoa” siitä, että neuvostoliittolaisessa ydinvoimalaitoksessa on ollut ”tulipalo”.

Nyt tuo salainen voimalaitos muuttuu häivähdys kerrallaan todeksi. Voimajohdot vilistävät metsien päällä, horisontissa näkyy taivasta kohti suippeneva ilmastointipiippu. Kyltti tien penkalla varoittaa säteilystä.

Keskiyöllä 26.4.1986 voimala toimi melkein täydellä tehollaan. Uusimman, neljännen reaktorin valvomossa valmistauduttiin kokeeseen, jossa oli tarkoitus testata, saadaanko hidastuvalta generaattorilta sähköä jäähdytysjärjestelmälle, kun reaktorin tehoa lasketaan. Koetta oli tarjottu Leningradin voimalaitokselle Sosnovyi Boriin, mutta siellä testistä oli kieltäydytty.

Tšernobylin koe oli siirtynyt, sillä Neuvostoliiton länsilaidan sähköntuotantoverkosta oli pudonnut yksi voimala ja Tšernobylin sähköä tarvittiin. Kokeen lopulta alkaessa tehot pudotettiin nopeasti, ja kello 1.23:04 puolet jäähdytysjärjestelmästä suljettiin.

Tšernobylin ydinvoimalaitos oli paitsi voimala, myös osa pyhintä: palanen Neuvostoliiton ydinasestrategiaa. Siinä, missä Yhdysvaltojen ydinkärkien määrä oli kääntynyt jo 1960-luvun puolivälissä laskuun, Neuvostoliitto upotti kasvavan osan kansantuotteestaan sotavarusteluun.

Tšernobylin reaktorityyppi RBMK erosi useimmista muista voimaloista siinä, että se oli suunniteltu palvelemaan myös ydinaseissa tarvittavan polttoaineen tuotantoa. Veden sijasta hidasteena käytettiin grafiittia, joka soveltui hyvin sotakäyttöön, mutta sen käytettävyyteen liittyi riskejä. Reaktori oli alennetulla teholla epävakaa, ja hitaasti hätäpysäytykseen reagoivat säätösauvat saattoivat grafiitin takia aluksi vain kiihdyttää reaktiota.

26. huhtikuuta 1986 nelosreaktorin valvomossa näistä riskeistä ei tiedetty. Eikä varsinkaan sitä, että jo samalla minuutilla, 36 sekuntia kokeen käynnistymisen jälkeen, reaktorissa tapahtuisi väärinkäytön seurauksena valtava räjähdys.

Ennen onnettomuutta atomivoima-asema TšAES oli voimissaan. Viidennen yksikön rakentaminen oli pitkällä, ja sen oli määrä tulla käyttöön joulukuussa 1986. Kuudeskin reaktori oli tekeillä.

Nyt aika uuden reaktoriyksikön ympärillä on pysähtynyt. Radioaktiivisesti saastuneet nosturit ovat siinä asennossa, johon ne huhtikuussa 1986 jäivät. Vesipisarat auton ikkunassa valuvat suurten toiveiden voimalatyömaan päälle.

Päärakennuksella on vilkkaampaa: on lounasaika, ja pihalla kävelee laitoksen työntekijöitä. Heitä on edelleen 3000, sillä valtavan energiakompleksin alasajo jatkuu yhä, vaikka viimeiset watit Tšernobylin ydinvoimala lähetti sähköverkkoon jo vuonna 2000.

Reaktoreiden polttoainetta on Tšernobylissä edelleen varastoituna. Alueella rakennetaan nestemäisen ja kiinteän jätteen käsittelylaitosta. Väliaikaisen varaston käyttölupa ulottuu vuoteen 2024.

Laitoksen varajohtaja Konstantin Shefer ei osaa sanoa edes, millä vuosikymmenellä työntekijät tulevat alueella tarpeettomiksi. Myöskään se, mitä kaikkea onnettomuusreaktorin syövereissä on, ei ole vieläkään täysin varmaa.

”Meillä ei ole tarkkaa tietoa radioaktiivisten aineiden tilasta. Ne ovat yhä hajallaan ja järjestelemättä. Asiasta on tehty lukuisia tutkimuksia, ja niiden pohjalta on tietoa, mitä siellä saattaisi tulla vastaan”, Shefer kuvaa.

Neuvotonta johtajaa on helppo uskoa, kun näkee onnettomuusyksikön ympärille kiireellä kyhätyn sarkofagin nykytilan. Ruoste valuu pitkin repaleista rakennelmaa, sadevesi on paikoin etsinyt tiensä uumeniin.

”Lähes kaksisataa tonnia polttoainetta on yhä sisällä. Onnettomuuden aikaan lämpötila sydämessä oli 2000 astetta, nyt enää 40”, voimalaitoksella tiedetään kuin helpottuneena lämpötilan laskusta.

Nelosvoimalan kerroksissa vallitsee yhä täydellinen sekasotku. Kymmenen vuorokautta roihunnutta grafiittipaloa sammutettiin pudottamalla helikoptereista hiekkaa ja dolomiittia. Sisällä on hengenvaarallinen säteily, jonka takia tiloissa voi suojautuneenakin oleskella vain muutaman minuutin.

”Arvoisat pripjatilaset, siirtykää linja-autoihin ja ottakaa mukaanne tavarat kolmeksi päiväksi”, kuuluttaa peltinen naisääni ydinvoimalan työntekijöille rakennetussa, siistissä neuvostokaupungissa sunnuntaina 27. päivä huhtikuuta. Viikonloppu on ollut kaunis, Pripjatissa on pidetty seitsemät häät ja pelloilla on tehty kevättöitä koko päivä. Mitä nyt voimalaitoksella on ollut tulipalo.

Tuhatkaksisataa bussia kuljettaa hämmästyneitä ihmisiä, tilalle tulee paloautoja, kuorma-autoja ja sotilaskalustoa. Taivaalla lentävät helikopterit.

Nykyisin Ukrainan ydinturvallisuusviranomaisen palveluksessa työskentevä Arkadi Uskov oli töissä onnettomuusreaktorissa, eikä hänkään heti ymmärtänyt, etteivät linja-autot tuo asukkaita enää koskaan takaisin.

”Kotimme meni, enkä ole saanut kuin yhden lapsen. Olisin halunnut paljon enemmän”, Uskov sanoo hiljaa.

48 000 asukkaan tyhjentynyt Pripjat oli vuosia tarkkaan vartioitu aavekaupunki, jonne ei päästetty ketään. Aikojen myötä kuri löystyi, ja nykyisin kaupungissa käy tiheään ihmisiä. Samalla mukaan on lähtenyt kaikki irtain ikkunankarmeja myöten.

Pripjatin symboleiksi piirtyneet huvipuiston törmäilyautot ruostuvat kuitenkin rauhassa, eikä maailmanpyörästä ole pudonnut kuin pieniä korien palasia. Luonto on vallannut kadut, joiden yli koristepuut jo kurottavat. Kujilla on nähty villisikoja ja villihevosia, mutta ihmiselolle Pripjat ei edelleenkään sovi. Säteilyä on liikaa.

Tšernobylin synkkä haamureaktori näkyy Pripjatin talojen ylimmistä kerroksista, mutta lähitulevaisuudessa se häviää piippuineen kaikkineen uuden sarkofagin alle. Pohjatöitä tehdään jo, ja aikanaan miljardin maksava suojarakennus työnnetään koko yksikön ylle kiskoja pitkin.

Sarkofagin tekeminen on luonnollisesti vuosikausia myöhässä aikataulustaan. Töiden piti jo kerran alkaa, mutta kiistely tarjouskilpailun voittajasta on viivästyttänyt hanketta. Pulaa on ollut myös rahasta.

Neuvostoliiton aikainen onnettomuus tulee yhä kalliiksi menneisyyden suurvallan jälkeläisille. Onnettomuudesta kärsineille annetaan erilaisia etuuksia, TšAES:n työntekijöille on rakennettu kokonainen uusi kaupunki.

Sosialismin ylivertaisuutta mainostetaan yhä Pripjatin talojen seinissä, vaikka Tšernobylin uhrit ovat oikeastaan Neuvostoliiton yhteiskuntajärjestelmän uhreja. Puutteellisella osaamisella suunniteltiin reaktori, jonka riskeistä ei puhuttu käyttäjille. Onnettomuudesta ei tiedotettu, eivätkä edes työntekijät ymmärtäneet, mitä oli tapahtunut.

”Pripjatissa suurin osa asukkaista oli voimalaitoksen työntekijöitä. Olisi kuvitellut, että he olisivat tienneet, mitä pitäisi tehdä. Silti kaikki tapahtui juuri päinvastoin. Vanhemmat olivat pelastustöissä ja lapset pihalla”, lääketieteellisen Marzeev-instituutin Ivan Los sanoo.

Hätäavuksi muualta maasta komennetut miehet työskentelivät puutteellisesti varusteltuina, eikä heille kerrottu säteilyn vaaroista. Kymmeniä pelastustyöntekijöitä kuoli säteilysairauksiin heti onnettomuuden jälkeen, monet myöhemmin. Pahiten kärsivät valkovenäläiset, joiden päälle saastepilvi ensimmäisenä kulkeutui. Ainakin 4000 silloista lasta on sairastunut kilpirauhassyöpään.

Viime vuosina neuvostoaikaiset lentäjät ovat myöntäneet sadettaneensa saastepilvet kemikaaleilla Valko-Venäjän päälle, jotta Leningrad ja Moskova säästyisivät vaaralta. Valkovenäläisiä kuoleman sateista ei varoitettu.

”Hallinto teki ison virheen, kun ei varjellut kansalaisiaan onnettomuuden hetkellä”, Los myöntää.

Ukraina jatkaa ydinvoiman kehittämistä. Hmelnitskin voimalaan suunnitellaan kahta uutta reaktoria, ja kaasukiistoistaan kuuluisan maan energiastrategia on vähentää riippuvuutta Venäjän kaasutoimituksista. Ydinvoimaa vastustava Andri Martynjuk kansalaisjärjestö Ekoklubista pitää ajatusta kummallisena.

”Nyt hankitaan venäläiset reaktorit venäläisellä luotolla ja venäläisellä polttoaineella. On vaikea nähdä missä tässä on se riippumattomuus”, Martynjuk sanoo.

Arkadi Uskov on saanut henkilökohtaisessa elämässään kokea ydinvoiman riskit, mutta hän luottaa yhä atomiin.

”Meillä on oltava vastuu nykyaikaisen teknologian käytöstä. Uusia tekniikoita tulee käyttää vain niin, että niiden riskit tunnetaan. Tšernobyl ei ole oppitunti vain Ukrainalle vaan koko maailmalle”, Uskov sanoo.

Puut vihreine lehtineen vilistävät tiellä Pripjatista Tšernobylin kaupungin kautta valvontapisteelle ja Kiovaan. Nalle Tšernobyl-museon seinällä katsoo vetoavasti nappisilmillään, kokoelma mummonmökkien ikkunoita kertoo tarinaa kodeista, joita ei enää ole.

Nelosvoimalan kerroksissa vallitsee yhä täydellinen sekasotku.

Puutteellisella osaamisella suunniteltiin reaktori, jonka riskeistä ei puhuttu käyttäjille.